85-vuotias Carles Ayerbe elää Barcelonan keskustassa sijaitsevassa asunnossaan levyjen, kirjojen ja matkamuistojen ympäröimänä.
Pitkään hänelle seuraa pitivät ainoastaan ne.
Levy-yhtiössä uransa tehneen Ayerben elämä on ollut aktiivista. Kuusi vuotta sitten kaikki muuttui, kun hänen vaimonsa kuoli nopeasti edenneeseen syöpään.
”Ensimmäiset vuodet menivät kuin sumussa yksinäisyyden, ahdistuksen ja epätoivon vallassa”, Ayerbe kertoo ja istahtaa olohuoneen sohvalle. Siinä hän vietti aiemmin päivät, katseli elokuvia ja luki kirjoja.
Vaikka naapurustossa järjestettiin ikäihmisille erilaisia aktiviteetteja, Ayerbe ei niissä viihtynyt.
”En tykkää monien ikäisteni tapaan pelata petankkia puistossa tai käydä vanhusten päiväkeskuksissa. Kaipaan kunnon keskusteluja koulutettujen ihmisten kanssa.”
Sitten hän törmäsi mediassa juttuun, joka kertoi jatko-opiskelijoita majoittavista vanhuksista.
”Tuli heti olo, että tässä saattaisi olla minun juttuni ja päätin hakea mukaan.”
Barcelonalaisen Roure-säätiön ”Vivir y Convivir”-nimisen projektin tarkoituksena on auttaa yksinäisiä vanhuksia ja samalla opiskelijoita löytämään asunto.
Jo 25 vuotta sitten syntyneen ohjelman ideana on, ettei rahaa vaihdeta. Opiskelijat pääsevät siis asumaan ikääntyneen luokse ilmaiseksi. Samankaltaisia projekteja on käynnissä muissakin espanjalaiskaupungeissa.
Kimppa-asuminen on kasvava trendi koko Euroopassa. Se ei kiinnosta vain opiskelijoita tai nuoria aikuisia, vaan myös keski-ikäisiä ja vanhempia ihmisiä, jotka etsivät yhteisöllisempää asumismuotoa.
Ayerben asunnossa on yhteensä neljä makuuhuonetta. Nyt yhdessä niistä asuu 28-vuotias kolumbialainen tohtoriopiskelija Carolina Torres.
”Tein aluksi Espanjasta etätöitä Kolumbiaan, mutta sikäläinen palkkataso ei riittänyt elinkustannuksiin ja pelkäsin, että joudun palaamaan takaisin kotimaahani. Sitten kuulin tästä mahdollisuudesta”, kertoo Torres, joka on kotoisin Santanderista, Pohjois-Kolumbiasta.
Nyt Torres kehittää Barcelonan yliopistossa lasten syöpähoitoja. Toiveena olisi jäädä Espanjaan.
”Kotiseudullani on levotonta. Espanjassa on mahdollisuus turvalliseen ja parempaan elämään.”
Ikääntyvä Espanja yrittää houkutella monien Euroopan maiden tapaan Torresin kaltaisia korkeakoulutettuja maahanmuuttajia. Espanjassa asuntojen hinnat suurimmissa kaupungeissa ovat kuitenkin niin korkeita, ettei monella opiskelijalla ole varaa edes vuokrahuoneeseen.
Siksi yhteisasumisohjelma on houkutellut viime vuosina juuri ulkomaalaisia opiskelijoita.
”Aiemmin maan sisältä tulevia espanjalaisia oli eniten. Nyt suurin osa on maisteri- ja tohtoriopiskelijoita Latinalaisen Amerikan maista”, kertoo projektin psykologi Olga Ibañez.
Ibañezin tehtävä on löytää yhteensopivat kämppikset. Tänä lukuvuonna ohjelman kautta asunnon on löytänyt 204 opiskelijaa.
Vaikka monet vanhukset kaipaavat seuraa, osa heistä pelkää päästää vieraan ihmisen kotiinsa. Ibañezin mukaan turvallisuuteen liittyviä ongelmia ei kuitenkaan ole ollut. Säätiö tarkistaa sekä majoittajien että opiskelijoiden taustat.
Sopimus tehdään aina lukuvuodeksi kerrallaan ja siinä säädetään muun muassa kotiintuloajoista. Opiskelija ei myöskään saa sopimuksen mukaan tuoda asuntoon ystäviään turvallisuussyistä. Ayerben ja Torresin välinen luottamus on kuitenkin jo niin syvä, etteivät he noudata tiukkaa sopimusta kaikilta osin.
Toistaiseksi asuinkumppaneilla ei ole ollut myöskään suuria ristiriitoja.
”Tiukin sääntö on se, että Carles käynnistää aina pesu- ja tiskikoneen”, Torres nauraa.
Espanjassa vanhustenhuolto on suurelta osin Latinalaisesta Amerikasta tulevien, usein paperittomien siirtolaisten vastuulla. Se on perheille edullisempaa kuin kalliit vanhainkodit. Onko vaarana, että opiskelijoista tulee vanhustenhoitajia?
Olga Ibañez korostaa, ettei kyseessä ole missään nimessä hoitosuhde.
”Vanhuksen on oltava itsenäinen ja opiskelija pitää hänelle ainoastaan seuraa muutaman tunnin päivässä. Hän ei vastaa esimerkiksi tämän lääkkeistä tai lääkärikäynneistä.”
On myös kysyttävä, miltä Torresista tuntui asettua vanhan miehen asuinkumppaniksi?
”Se on tuntunut alusta asti luontevalta. Carlesin seura on myös auttanut, koska menetin isäni sen jälkeen, kun muutin Espanjaan.”
Olga Ibañezin mukaan hän yrittää löytää aina mahdollisimman yhteensopivat parit. Usein se on helppoa.
Kirjahyllyn päällä on kuvia yhteisiltä lomamatkoilta. Pian tarkoitus olisi mennä Ayerben entiseen kotikaupunkiin Madridiin, jota Torres ei vielä tunne. Kämppikset käyvät usein yhdessä myös museoissa ja konserteissa.
Ayerben ansiosta Torres on oppinut puhumaan muun muassa sujuvaa katalaania. Torres taas pitää Ayerben kartalla nuorten asioista ja omasta tutkimuksestaan.
”Carolina kertoo minulle myös Latinalaisesta Amerikasta. Espanjassa kuvittelemme, että siellä kaikki maat ovat samanlaisia, mutta se ei ole totta”, Ayerbe sanoo.
Torres kertoo oppineensa Ayerbelta “valtavasti”.
”On hienoa, että voin koska tahansa kysyä neuvoa ihmiseltä, jolla on huomattavasti pidempi elämänkokemus.”
Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden Espanjan kirjeenvaihtaja.