Usein viitataan siihen, että Ahtisaari on niitä harvoja rauhanvälittäjiä, joka on neuvotellut rauhan kolmella mantereella”, sanoo johtava asiantuntija Minna Kukkonen-Karlander CMI:stä.

CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation on presidentti Martti Ahtisaaren elokuussa 2000 perustama rauhanvälittämiseen ja konfliktinratkaisuun keskittyvä säätiö ja vaikuttavin Ahtisaaren työn jatkaja.

Kukkonen-Karlander on yksi CMI:n pitkäaikaisimmista työntekijöistä. Hänen ja Ahtisaaren tiet ristesivät ensimmäisen kerran vuonna 2006, kun Kukkonen-Karlander pääsi CMI:n harjoittelijaksi.

”Olin opiskellut kansainvälistä oikeutta ja pohtinut, että kansainväliset tehtävät voisivat olla ammatillinen polkuni. Satuin lukemaan lehtiartikkelin CMI:stä. Myös kaverini vinkkasi minulle organisaatiosta, ja huomasin, että tämä vaikuttaa kiinnostavalta.”

Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 saaneen Ahtisaaren merkittävimpinä saavutuksina pidetään rauhanvälittämistä Namibiassa, Aceh’ssa ja Kosovossa.

Namibian itsenäistymisprosessi oli pitkä. Se kesti Ahtisaarenkin osalta melkein 20 vuotta. Maa itsenäistyi vuonna 1990.

”Kun prosessi kesti ja kesti, Ahtisaari pohti, pitäisikö hänen luopua tehtävästä. Namibialaiset totesivat Ahtisaarelle, että Martti, you are not going anywhere – it is better to have a devil we know. He halusivat pitää Ahtisaaren, koska hän oli saavuttanut luottamuksen heidän keskuudessaan”, Kukkonen-Karlander kertoo.

Ulospäin hän oli presidentti Ahtisaari, mutta meille hän oli Martti.

Ahtisaari ja CMI kutsuttiin fasilitoimaan Aceh’n maakuntaa koskevat rauhanneuvottelut vuoden 2004 tsunamin jälkeen. Aseellinen konflikti oli jatkunut Indonesian hallituksen ja Aceh’n vapauttamista ajavan GAM-liikkeen välillä jo 30 vuotta. Ahtisaaren neuvottelutaidot toivat tulosta. Helsingissä tammikuusta elokuuhun vuonna 2005 käytyjen neuvottelujen päätteeksi osapuolet solmivat rauhansopimuksen ja Aceh sai laajan itsehallinnon.

Aceh’a seurasi Kosovo. Vuonna 2005 YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti Ahtisaaren laatimaan ehdotuksen Kosovon asemasta ja etenemissuunnitelmasta kohti itsenäisyyttä. YK:ssa Ahtisaaren ehdotusta vastusti Venäjä, joka oli asettunut Serbian tukijaksi. Silti Kosovo julistautui itsenäiseksi helmikuussa 2008.

CMI oli 2000-luvun alkupuolella paljon pienempi toimija kuin nyt. Kun Ahtisaaren osaamiselle oli entistä enemmän kysyntää Nobelin rauhanpalkinnon saamisen jälkeen, aloitti Kukkonen-Karlander Ahtisaaren neuvonantajana 2011.

Hän muistelee Ahtisaaren kohdanneen työntekijänsä hyvin lämpimästi ja antaneen heille luottamuksensa.

”Hänen lähtökohtansa oli aina, että totta kai te osaatte. Hän otti aina jonkun meistä mukaansa neuvotteluihin. Ulospäin hän oli presidentti Ahtisaari, mutta meille hän oli Martti. Hän oli tasapuolinen ja helposti lähestyttävä. Hauskakin ja hyvä johtaja.”

Ahtisaari tapasi ihmisiä eri osapuolten parista, kuunteli heidän näkemyksiään ja muodosti sitten oman kantansa.

Ei rauhaa saa aikaiseksi, jos osapuolet eivät sitä tavoittele.

”Esimerkiksi Aceh’n kohdalla hän selvitti, miten valmiita osapuolet ovat neuvottelemaan. Ei rauhaa saa aikaiseksi, jos osapuolet eivät sitä tavoittele. Täytyy olla se poliittinen tahto.”

Pyyntöjä lähteä mukaan rauhanneuvotteluihin tuli monelta suunnalta. Kukkonen-Karlander kertoo Ahtisaaren aina pohtineen tarkkaan, mitä hän ja CMI voivat neuvotteluihin tuoda. Tietysti ainakin Ahtisaaren laajat kansainväliset kontaktit, mutta mitä muuta?

”CMI:n lisäarvo on kyky tuoda osapuolia yhteen keskustelemaan epävirallisemmin, jolloin kynnys osallistua on matalampi kuin esimerkiksi valtiollisten toimijoiden järjestämissä keskusteluissa.”

Kukkonen-Karlander mainitsee Ahtisaaren perintöä olevan esimerkiksi se, että kaikkien konfliktin ratkaisun kannalta relevanttien toimijoiden kanssa keskustellaan eikä ketään suljeta pois.

”Ei esimerkiksi kuunnella vain miehiä vaan laajemmin ja inklusiivisesti koko yhteiskuntaa. Tekemisen pitää myös olla läpinäkyvää.”

Kukkonen-Karlander sanoo globaalin poliittisen järjestelmän olevan tietyllä tavalla murenemassa.

”YK:n ja yleensäkin muiden multilateraalisten toimijoiden asemaa kyseenalaistetaan, ja tilalle nousevat bilateraaliset suhteet. YK:lta saatu tuki ei enää ole samaan tapaan relevanttia. Yhdysvaltojen päätös olla rahoittamatta perinteisiä toimijoita muokkaa toimintakenttää. Se, mihin suuntaan olemme menossa, on iso kysymysmerkki.”

Kukkonen-Karlander mainitsee myös, että valtioiden välisiä konflikteja on käynnissä enemmän kuin pitkään aikaan. Ei-valtiollisia aseellisia toimijoita on paljon. Kuolleisuus on nousussa.

”Samaan aikaan diplomatian tila on kaventunut. Diplomatian mahdollisuudet löytää ratkaisuja päämiestasolla tuntuvat vähentyneen.”

Muutosten keskellä CMI keskittyy ydinosaamiseensa, kuten dialogihankkeiden fasilitoimiseen.

Elettiin lokakuuta 2014, kun nuori belgialainen Philip Haspeslagh oli juuri saattamassa päätökseen omaa osuuttaan Etelä-Sudanin prosessin parissa The Carter Centerin palveluksessa. Kyse on Yhdysvaltain entisen presidentti Jimmy Carterin perustamasta rauhanvälitykseen ja demokratian tukemiseen keskittyvästä toimijasta.

Haspeslagh oli palaamassa Eurooppaan, kun CMI tarjosi tilaisuutta työskennellä CMI:n Etelä-Sudanin hankkeessa. Haspeslagh tarttui tarjoukseen, joka esitettiin myös hänen The Carter Centerin aikaiselle pomolleen Itonde Kakomalle.

”Etelä-Sudanista saamani kokemus CMI:n palveluksessa vuosina 2014–2015 valmensi minut perusteellisesti diplomaattikoulutuksen pääsykoetta varten ja kehitti ajattelutapojani. Mikään määrä kirjojen lukemista ei olisi voinut korvata sitä”, Haspeslagh sanoo.

Sittemmin Haspeslagh on työskennellyt diplomaattina Burundissa ja Jerusalemissa, kahden belgialaisen ulkoministerin neuvonantajana ja parhaillaan Belgian ulkoministeriön valtiosihteerinä.

Haspeslagh kertoo Ahtisaaren seuranneen tarkasti, miten CMI:n työ Etelä-Sudanin prosessissa sujui.

”Tämä oli ensimmäisiä projekteja, joita CMI teki hyvin korkean tason poliitikkojen kanssa Etelä-Sudanissa. Ehkä siksi Ahtisaari oli erityisen kiinnostunut.”

Tilanne lyhykäisyydessään oli se, että Etelä-Sudan oli itsenäistynyt Sudanista vuonna 2011 mutta ajautunut väkivaltaiseen sisällissotaan 2013. Sisällissodan käynnistyttyä johtava puolue meni palasiksi ja osa sen edustajista siirtyi oppositiokapinallisiksi. CMI oli tukemassa rauhanprosessia vuodesta 2014 alkaen. Haspeslaghin ja Itonde Kakoman tehtävänä oli luoda edellytyksiä osapuolten välisen dialogin käymiselle ja fasilitoida keskusteluja. Haspeslagh huolehti tapaamisten logistiikasta matkalippuja ja viisumeita myöten.

Kun tehtävänä on solmia suhteita muiden valtioiden edustajien kanssa, pitää olla empaattinen ja kykeneväinen ymmärtämään heidän näkökantojaan.

Tapaamispaikan valintakin vaati tarkkaa harkintaa. Esimerkiksi kun toinen tapaaminen järjestettiin Arushassa, Tansaniassa, neuvotteluympäristöksi valikoitui vanha, hieman elämää nähnyt mutta vehreässä ympäristössä sijaitseva tilava hotelli.

”Ideana oli, että hotelli oli kyllin iso. Se mahdollisti sen, että delegaatiot eivät törmänneet toisiinsa ja tarjolla oli neuvottelutiloja, joissa oma rauha oli taattu.

CMI jatkoi mukana prosessissa vuoteen 2016 saakka. Sudanin prosessin suurin kritiikki on kohdistunut siihen, että osapuolet saivat säilyttää sotilaallisen asemansa, vaikka samaan aikaan jatkoivat rauhanneuvotteluissa. ”Mutta edistystä noina vuosina kuitenkin tapahtui”, sanoo Haspeslagh.

”Työskennellessäni CMI:n palveluksessa itäisessä Afrikassa opin katsomaan asioita ei-eurooppalaisesta näkökulmasta. Kun tehtävänä on solmia suhteita muiden valtioiden edustajien kanssa, pitää olla empaattinen ja kykeneväinen ymmärtämään heidän näkökantojaan.”

Konfliktinratkaisun kentälle perinteisten toimijoiden, kuten Sveitsin ja Norjan, rinnalle on tullut uusia tahoja, kuten Qatar, Kiina ja Turkki. Kansainvälisiin sopimuksiin perustunutta maailmanjärjestystä on myös horjutettu viime vuosina voimalla, yhtenä horjuttajana Venäjän presidentti Vladimir Putin.

”Toisen maailmansodan ja kylmän sodan jälkeen vallitsi kansainvälinen oikeusjärjestys. Sen nykyinen mureneminen ei ole hyvä asia Belgian kaltaisille pienille valtioille.”

Haspeslagh sanoo, että rauhanvälittäminen on ammattimaistunut CMI:n kaltaisten toimijoiden myötä. Siitä puuttuvat kuitenkin suuret persoonat.

”Aiemmin meillä oli isoja persoonia, kuten Ahtisaari, Jimmy Carter ja Kofi Annan. Valtionpäämiehiä, jotka tekivät töitä rauhanprosessien eteen. Nyt tällainen tuntuu puuttuvan, oli kyse sitten Israelin ja Palestiinan kysymyksestä, Myanmarista tai Sudanista.”

”Eurooppalaiset ja länsimaiset johtajat ovat entistä vähemmän puolueettomia välittäjiä ja neuvottelijoita, kun omia näkemyksiä ei salailla.”

”Ajattelin, että okei, kuolen, mutta ainakin kerron, mitä maassamme tapahtuu.”

Elettiin elokuuta 2021, jolloin Talebanin joukot olivat edenneet Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin. Nilofar Ayoubi – toimittaja, aktivisti, yrittäjä, naisten oikeuksien ja ihmisoikeuksien puolustaja – oli paennut perheineen syrjäisemmälle seudulle. Hän antoi tuttaviensa kellarista haastatteluja kansainväliselle medialle. Tilanne oli hermoja raastava. Ayoubi oli saanut tappouhkauksia, ja Taleban oli käynyt etsimässä häntä hänen kodistaan.

Lapsena Ayoubi sai pojaksi naamioituna tehdä samoja asioita kuin veli: käydä koulua, pyöräillä ja harrastaa karatea, siis tehdä asioita, jotka tytöiltä oli kielletty Taleban-liikkeen hallitessa maata. Murrosiässä naamioituminen ei enää onnistunut.

Ayoubi opiskeli Intiassa. Hän palasi Afganistaniin jouluna 2015 isänsä saatua aivohalvauksen. Ayoubi perusti mattobisnekseen keskittyvän yrityksen nimeltä Maria Carpet, joka mursi aiempia alan käytäntöjä. Tyypillistä oli, että naiset kutoivat matot kotioloissa, mutta miehet veivät ne myytäviksi ja pitivät koko rahan tai ison osan siitä.

”Palkkasin naisia kutomaan mattoja mutta samalla palkkasin heidän aviomiehiään eli tuttuja miehiä hoitamaan materiaalihankintoja ja logistiikkaa. Tällä järjestelyllä pyrin välttämään jännitteitä perheissä.”

Yritys menestyi. Töissä oli 300 naista ja heidän aviomiehensä. Vuonna 2018 Ayoubi oli perustamassa afganistanilaisnaisista muodostuvaa naisten poliittista osallistumista edistävää verkostoa (WPPN).

”Verkosto pyrki saamaan naisia mukaan Afganistanin rauhanneuvotteluihin. Sittemmin verkoston työ on laajentunut ja pyrimme parantamaan perusoikeuksien toteutumista tyttöjen kohdalla. Oikeutta saada koulutusta, tehdä työtä, olla taloudellisesti itsenäisiä.”

Taleban on 15 metrin päässä. Tule äkkiä kotiin.

Pikkuhiljaa tämänkaltaisella yhteiskunnalliselle aktivismille alkoi olla entistä vähemmän tilaa. Vuonna 2021 mielenosoitukset muuttuivat rajuiksi ja provinssit yksi kerrallaan romahtivat Talebanin edetessä.

”Kun Taleban sitten lähestyi kotikaupunkiani Kabulia 15. elokuuta 2021, mattofirmani naiset soittelivat hätääntyneinä, mitä tehdä, tullako seuraavana päivänä töihin vai ei. Päätimme tulla töihin normaalisti. Muuten kasvattaisimme pelkoa.”

Ayoubin saatua tappouhkauksia ystävä kehotti häntä kokoamaan matkustusdokumentit valmiiksi. Hänen vauvaltaan ne vielä puuttuivat. Kun Ayoubi jonotti passiviraston tungoksessa, sai hän puhelun siskoltaan: ”Taleban on 15 metrin päässä. Tule äkkiä kotiin.”

”Haimme nopeasti matkalaukut ja lapset lastenhoitajan hoivista ja matkustimme syrjäisemmälle seudulle.”

Erään Ayoubin antaman haastattelun yhteydessä puolalainen toimittaja kysyi, onko Ayoubi evakuointilistalla. Ei ollut. Toimittaja lupasi auttaa Ayoubia perheineen pakenemaan Afganistanista Puolaan, missä perhe asuu yhä.

Ayoubi kutsuttiin mukaan CMI:n afganistanilaisnaisten verkostoon, jossa hän vaikutti vuosina 2021–2024.

”Ensimmäinen tapaamisemme järjestettiin Istanbulissa 2022. Pohdimme mahdollisia skenaarioita maamme tulevaisuudelle. Verkosto on ollut minulle valtavan vaikuttava ja tärkeä.”

Ayoubi kuvailee Afganistanin olevan nyt syvässä taloudellisessa ja humanitaarisessa kriisissä. Taleban johtaa maata autoritaarisesti. Maassa on myös paljon aseellisia terroristiryhmittymiä al-Qaidasta Isis-ryhmään.

Martin Luther Kingin jälkeen Ahtisaari on johtotähteni.

Ayoubi tekee yhteenvetoa nykytilanteesta: Lasten aliravitsemus ja perheväkivalta ovat lisääntyneet, samoin alaikäisten avioliitot ja pakkoavioliitot. Tytöt eivät saa käydä koulua tai naiset tehdä töitä. Taleban ei investoi edes poikien koulutukseen. Ihmisillä ei ole töitä tai tuloja.

”Katastrofi on suurempi kuin voimme kuvailla.”

Ayoubin mukaan Afganistan tarvitsisi Ahtisaaren oppeja ja metodeja.

”CMI:n verkostossa opin Ahtisaaren hienosta työstä rauhan ja konfliktinratkaisun hyväksi. Hän on ollut vaikuttamassa sopimuksiin, jotka ovat taanneet pitkäkestoisen rauhan. Martin Luther Kingin jälkeen Ahtisaari on johtotähteni.”

Ayoubi kiittää Suomen valtiota ja CMI:tä kotimaansa saamasta tuesta.

”Ja samalla pyydän, että Suomi tukisi meitä jatkossakin, vaikka onkin nyt ottanut askeleita taaksepäin.”

Ahtisaaren työllä on jatkajansa. Henki elää. Martti, you are not going anywhere.