Venla Saikku on juuri saapunut bussilla Turusta, Jouni Hemberg autollaan Vihdistä, ja nyt he istuvat helsinkiläisessä kahvilassa. Maailman Kuvalehden uuden podcastin ensimmäinen jakso julkaistiin 29.1. Mutta ensin puhutaan podin tekijöistä ja heidän väleistään.

Jouni Hemberg: Olen tuntenut Venlan hänen syntymästään asti. Oma esikoiseni Eelis syntyi pari kuukautta aikaisemmin vuonna 1994. Siitä lähtien te kaksi olitte kuin paita ja pee.

Venla Saikku: Lapsuusmuistoissani sinä Jouni olet Vihdissä meidän naapuritalossa aina kitara kädessä. Sinun lapsesi Eelis, Johannes ja Aliisa sekä minä ja veljeni Akseli vietimme kesät yhdessä omenapuiden alla.

J: Minä taisin myös kätilöidä käyntiin sinun vanhempiesi suhteen. Alun perin palkkasin äitisi Annukan silloiseen Kansalaiskeskukseen (nykyinen Allianssi). Isääsi Kariin olin tutustunut Raumalla opettajainkoulutuslaitoksessa. Meistä tuli perheystäviä, mutta en olisi uskonut, että naapureitakin.

Minähän asuin vaimoni Sadun kanssa Helsingin kantakaupungissa Kapteeninkadulla, mutta olimme työni takia pitkään Intiassa. Eräänä päivänä posti toi Suomesta VHS-kasetin, johon isäsi Kari oli kuvannut teidän juuri myyntiin tullutta naapuritaloa. Siitä tuli meidän koti.

V: Totuin lapsena siihen, että te muutitte aina välillä vuosiksi ulkomaille. Me myös vierailimme teidän luonanne. Intiassa sain upean sinisen sarin. Muistan myös vahvat hajut ja tosi kauniit korut.

J: Kun vierailitte luonamme Tansaniassa, tapahtui se suuri tsunami. Olimme juuri silloin rannalla, kun vesi yllättäen vetäytyi ja te lapset lähditte keräämään merenpohjasta simpukoita. Vesimassa sitten palasi valtavalla vyöryllä. Kahdeksanvuotiaalla pojallani Johanneksella oli onneksi kelluntalelu, kun voimakas merivirta lähti viemään häntä kauemmas. Eräs paikallinen mies tarttui poikaa jalasta ja sai hänet pelastettua.

V: Muistan, kuinka sinä ja isä ohjasitte meitä äkkiä rantaan. Samalla reissulla päädyimme johonkin luonnonpuistoon, jossa ylitimme krokotiilijoen köysissä roikkuen. Ja hei, teillä oli kilpikonnia…

J: Niin oli, ja ne olivat isoja. Kun lopulta palasimme Dar es-Salaamista Suomeen, vapautimme ne Suomen suurlähetystön residenssin puistoon. Olen kuullut, että ne ovat elossa edelleen.

Sinusta Venla näin jo pienenä, että päädyt vielä media-alalle tai ainakin jonnekin esiintymään. Sinun luonteesi on oikeastaan räjähtävä.

Luulen, että minun ikäisilleni ihmisille on ihan perusasetus mieltää itsensä aktivistiksi ja yrittää vaikuttaa moneen asiaan.

V: Vähän liiankin (nauraen). Olen ekstrovertti, jolla on ADHD. Kun muutin kotoa, näin sinua lähinnä jouluisin, koska perheillämme on tapana kokoontua edelleen yhteen. Keväällä 2023 tuli ehkä kaikkein yllättävin puhelu. Ruudulla luki: Jouni Hemberg soittaa. Menit heti asiaan: ”Ruvetaanko vetämään podcastia”, kysyit.

J: Jäin pari vuotta sitten eläkkeelle Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtajan tehtävästä. Ryhdyin kirjoittamaan muistelmiani, ja siinä hommassa minua sparrasi toimittaja Kristiina Markkanen. Materiaalia oli paljon, joten saimme idean podcastista, jossa etsisin keinoja maailman parantamiseen. Kun Kristiina ehdotti, että juontajaparini voisi olla nuorempaa sukupolvea edustava nainen, minun ei tarvinnut kauan miettiä, kuka se olisi.

V: Lapsuudessani sinä edustit minulle seikkailijaa, jonka koti oli täynnä hienoja esineitä, joita olitte keränneet ympäri maailmaa. Podcastin teko sai minut näkemään sinut ensimmäistä kertaa alasi ammattilaisena eikä veljeni kummisetänä. Vasta nyt tajusin, miten monessa keskeisessä maailman tapahtumassa olet ollut mukana. Jos en olisi tuntenut sinua, tällainen yhteistyö olisi varmasti jännittänyt.

J: Me olemme kiinnostavalla tavalla erilaisia. Sinä menit parikymppisenä mainostoimistoon graafikoksi, sen jälkeen edistit ihmisoikeuksia Amnestyssä. Nyt sinulla on oma yritys ja olet taitava someajan aktivisti.

Tätä podcastia tehdessä olen oppinut, että se ei ole vaarallista, ettei tiedä kaikkea.

V: Minun työni ja aktivismini tapahtuu pääosin Suomessa sekä somessa. Luulen, että minun ikäisilleni ihmisille on ihan perusasetus mieltää itsensä aktivistiksi ja yrittää vaikuttaa moneen asiaan. Sinun ikäpolvellesi aktivismi tarkoitti sitä, että piti oikeasti tietää asioista, ja moni aktivisti edisti asioita työkseen. Juuri sellainen sinä olet.

Podcastia tehdessä olen oppinut paljon uutta. Aiemmin en ollut tarkemmin perehtynyt sodan sääntöihin. Tajusin, että sinä olet myös sen aiheen asiantuntija ja olet ollut jopa hengenvaarassa.

J: Ai niin, vuonna 2005 olin YK:n humanitaarisen avun koordinaattorina Sansibarilla. Lähdin vastaanottamaan piiritystilanteesta antautuvia opposition sotilaita, kun vastaamme tuli ryhmä vihaisia ja liipaisinherkkiä Tansanian erikoisjoukkoja, jotka olisivat halunneet ampua meidät. Ihmeen kaupalla siihen tuli Reutersin uutiskuvaaja, ja hänen kameransa rauhoitti tilanteen.

Sodan säännöistä saimme podcastiin puhumaan Kumpulan Kristiinan, joka on entinen työkaverini ja entinen Punaisen ristin pääsihteeri.

Minulle podcastin teko opetti kuuntelemisen taitoa. Aluksi varmaan ajattelimme olevamme enemmän äänessä, mutta aika pian tajusimme, että vieraiden asiantuntemukselle kannattaa antaa tilaa.

V: Just niin. Ja meillä molemmilla on aika laajat asiantuntijaverkostot mutta ihan erilaiset.

J: Sinä kutsuit studioon Elokapinan strategiaa kehittäneen Anton Keskisen…

V: …, joka on lukiokaverini.

J: Kun hän tuli studioon, ajattelin, että tästä aiheesta en tiedä vielä mitään ja päätin kuunnella tarkkaan. Meiltä löytyikin paljon yhteistä. Kun Anton sanoi, että monissa vaikuttavissa ihmisissä on naiivia optimistia, tunnistin välittömästi itseni.

V: Sama täällä! Tätä podcastia tehdessä olen oppinut, että se ei ole vaarallista, ettei tiedä kaikkea.

J: Ei missään nimessä. Silloin pystyy kysymään parempia kysymyksiä. Kannattaa olla suora ja rehellinen.

V: Samalla olen tajunnut, että Suomessa on ihan valtava määrä erilaisia järjestöjä. Jokainen ihminen löytää kyllä halutessaan paikan ja itselleen sopivan tavan vaikuttaa asioihin.

J: Ja Fingon podcastin tekijänä haluan sanoa, että Suomessa järjestöt ovat sirpaleisia. Ne voisivat tehdä enemmän yhteistyötä, koska tavoitteet ovat usein samankaltaisia.

V: Haaveenani olisi kevään aikana järjestää Turussa tapahtuman, jossa aktivismia elämäänsä kaipaavat ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan ja ideoimaan yhdessä.

J: Minä toivon, että voisin Kristiinan kanssa kirjoittaa tietokirjan, eräänlaisen aktivismin työkalupakin, josta myös varttuneemmat ihmiset löytäisivät itselleen sopivia tapoja tarttua asioihin. Sinä suunnittelisit kirjan visuaalisen ilmeen ja taittaisit sen. Ja sinun kanssasi meillä on monta ideaa uusiin podcast-jaksoihin. Vähemmistöjä emme ole vielä käsitelleet ollenkaan…

V: Emmekä eläinten oikeuksia…

J: Emmekä rauhanturvaamista. Siihen liittyy paljon asioita, joista ei juuri puhuta.