Kateus on mun peto.
Peto on se, että meidät tehdään näkymättömiksi.
Tällaisia tulkintoja pedon teemasta kuultiin Nuorten Kansallisteatterin kevätnäytöksessä. Valmisteilla oli esitys Mieleni on peto, jonka ensi-ilta on marraskuussa.
Siinä esiintyvät 15—23-vuotiaat näyttämötaiteilijat ovat kotoisin Afganistanista, Somaliasta, Suomesta, Syyriasta ja Ukrainasta. Teos käsittelee toiseuden teemoja niin yhteisössä kuin mielen sisälläkin.
”Esitys tuo arkoja asioita esiin taiteellisella, kauniilla tavalla ja kääntää ne vahvuudeksi”, sanoo Somaliassa syntynyt Ridwan Ahmed, 23.
Hän kertoo valmistelevansa näytelmään monologia, joka käsittelee eriarvoisuuden petoa.
”Maailmassa puhutaan paljon ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja empatiasta, mutta ne eivät koske kaikkia. Monet kääntävät selkänsä esimerkiksi kaukana asuvien kärsimykselle, ja vähemmistöjä syrjitään.”
Ahmedille pedon teema tuo mieleen myös sen, miten helposti ihmiset juuttuvat oman mielensä sisään vertailemaan ja etsimään vikoja itsestään.
”Jos he pääsisivät pois oman päänsä sisältä ja kääntäisivät katseen ulospäin, se helpottaisi.”
Mieleni on peto -näytelmä on osa Kansallisteatterin Lähettiläät | Ambassadors -projektia.
Siinä eritaustaisiset nuoret osallistuvat työpajoihin ja luovat ammattiohjaajien johdolla esityksiä Kansallisteatterin ohjelmistoon.
Hanketta vetävät Kansallisteatterin Yhteisöt ja osallisuus -osaston päällikkö Jussi Lehtonen, taiteellinen suunnittelija Tamara Searle ja vastaava tuottaja Roosa Vaverka.
Kokemus antaa nuorille välineitä itseilmaisuun, näyttämötaiteen opetusta ja teatterialan työkokemusta.
”Teatteriryhmä on ehkä parasta, mitä elämässäni on tähän mennessä tapahtunut”, Ridwan Ahmed sanoo.
Me tavallaan maalaamme seinää, ja ohjaajat kehystävät maalausta ja luovat struktuuria.
Hän kertoo yllättyneensä siitä, miten hyvä ilmapiiri ryhmässä on.
”Ryhmä on minulle turvallinen tila, jossa en pelkää mokaamista tai virheiden tekemistä.”
Nykyään Ahmed uskaltaa kertoa myös esitystä koskevat ideansa ääneen. Yhdessä sitten mietitään, sopivatko ne esitykseen tai pitääkö niitä kehittää.
”Joskus muut ovat, että wau, ja siitä tulee kiva fiilis tänne”, hän sanoo ja hieroo rintakehäänsä.
Ahmed ylistää ohjaajien pelisilmää.
”He antavat idean syttyä meidän keskellä ja rohkaisevat meitä luomaan omaa taidetta. Me tavallaan maalaamme seinää, ja ohjaajat kehystävät maalausta ja luovat struktuuria.”
Ridwan Ahmedin perhe muutti Somaliasta sisällissotaa pakoon, kun hän oli kahdeksanvuotias. Parikymppisenä hän hakeutui kavereidensa perustamaan harrastajateatteri Huudi Teakiin.
Kun sen vetäjä sai yhteydenoton Kansallisteatterin nuorten ryhmästä, hän vinkkasi siitä Ahmedille.
”On ollut ihmeellistä kävellä Kansallisteatterin käytävillä. Rakennuksen seinien sisällä on kokonaan uusi maailma, josta en tiennyt aiemmin mitään. Minä en osannut hakeutua sinne, vaan kompuroin perille.”
Ahmed on oppinut muun muassa uudenlaisia liikkumistapoja, äänenkäyttöä ja heittäytymistä.
”Opin muilta nuorilta jatkuvasti. He ovat lahjakkaita, karismaattisia, energisiä ja tietoisia siitä, mitä haluavat tehdä. He ovat myös ehkä rohkeimpia tyyppejä, jotka olen tavannut.”
Suuri unelmani on muuttaa alaa niin, että siitä tulee värikkäämpi, energisempi ja hauskempi.
Vetäjien mukaan projektin nuoret ovat teatterinteon ohessa myös oman kulttuurinsa lähettiläitä.
Ahmedille lähettilään rooli on mieluinen. Hän tahtoo nostaa esiin somalialaisen kulttuurin lämpöä ja yhteisöllisyyttä samalla kun nauttii Suomessa asumisen rauhasta ja vapaudesta.
Ahmed haluaisikin luoda valmiita polkuja muille maahanmuuttajille, niin että he löytäisivät tiensä taidealalle nykyistä helpommin. Hänen mukaansa maahanmuuttajissa on paljon taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät edes tule ajatelleeksi, että hekin voivat tehdä taidetta.
”Suuri unelmani on muuttaa alaa niin, että siitä tulee värikkäämpi, energisempi ja hauskempi. Haluan törmäyttää eri kulttuureita ja auttaa ihmisiä näkemään eri kulttuurien hyvät ja huonot puolet. Niille voi myös nauraa.”
Nuorten Kansallisteatterin ryhmään kuuluu myös Nasim Azimi, 21. Hän on syntynyt Afganistanissa ja muuttanut Suomeen vuonna 2020.
Azimi ei halua roolia afganistanilaisen kulttuurin lähettiläänä.
”En halua tuoda esiin kulttuuria, joka ei kiinnosta minua. Haluan tuoda esiin vain sitä, mitä sisälläni on. Mutta on ollut kiinnostavaa kuulla muiden kulttuureista ja uskonnoista”, hän sanoo.
Azimi oli yksin Suomeen tullessaan 17-vuotias. Ennen Suomeen tuloa hän asui Iranissa ja Kreikassa. Hänen isänsä kuoli 12 vuotta sitten, ja äiti ja sisaret asuvat toistaiseksi Iranissa.
Nasim pääsi Suomessa ryhmäkotiin. Hän oli kiinnostunut näyttelemisestä, ja ryhmäkodin ohjaaja vinkkasi hänelle teatteriryhmästä.
”Ryhmä on ollut tärkeä, se on avannut ovia. Olen päässyt harjoittelemaan ja oppimaan ja löytänyt kavereita.”
Vaikeinta Nasim Azimille on ollut suomenkielisten tekstien lukeminen, koska hänen suomen kielensä ei ole vielä sujuvaa. Siksi hän ei haaveile opinnoista Teatterikorkeakoulussa vaan tahtoisi opetella näyttämötaidetta erilaisissa harrastusryhmissä.
”Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä näyttelijänä ja saada päärooleja elokuvista.”
Azimi käsittelee elämäänsä vertauskuvallisesti Mieleni on peto -esitystä varten tekemässään monologissa, jossa hän kertoo lentokyvyttömästä linnusta petojen täyttämässä viidakossa.
Linnun pelastaa ihminen, joka ottaa sen suojiinsa ja ruokkii, kunnes siivet kantavat ja se pääsee lentämään takaisin kotimaahansa.
Monologin loppu on kohottava:
”Lintu on nyt vapaa. Nyt minä olen vapaa.”
Mieleni on peto -näytelmän kantaesitys on Omapohjassa 25.11.2025.