Artikkelikuva

Maailman ääniä -podcastin kesäjakso tutustuttaa meidät Palermon turismiin – Jääkö kaupungin omaleimainen kulttuuri cocktailien ja friteeratun katuruuan jalkoihin?

Turismi on yleistymässä Palermossa. Turisteja paikalle houkuttelevat esimerkiksi katuruoka ja kulttuuri. Paikalliset suhtautuvat matkailijoiden tuloon pääosin positiivisesti, vaikka ongelmiakin on näköpiirissä, kertoo toimittaja Mira Selander.

Yksi Palermon kiehtovimmista puolista on sen keskeneräisyys. Kaupungissa ei ole vielä montakaan kansainvälistä ketjuravintolaa ja siellä pystyy edelleen aistimaan historian eri kerrostumat ja myös jonkinlaisen maalaismaisuuden, vaikka Sisilia on itse asiassa ollut aikoinaan useammassakin asiassa todellinen edelläkävijä.

Nyt Sisiliasta on tulossa monen turistin ykköslomakohde kuumuudesta, kuivuudesta ja metsäpaloista huolimatta. Mutta mitä jatkuvasti kasvavat turistimäärät tekevät Palermon kaupungille ja sen ihmisille? Käykö niin, että Palermossa kuten monessa muussakin italialaisessa tai eurooppalaisessa kaupungissa asukkaat joutuvat luovuttamaan kaupungin keskustan turisteille ja muuttamaan itse sivummalle koko ajan kohoavien hintojen ja kaduilla parveilevien ihmismassojen takia? Jääkö kaupungin värikäs historia ja omaleimainen kulttuuri Aperol Spritzien ja joka paikassa myytävien riisipalleroiden jalkoihin? 

Toimittaja Mira Selander kertoo Maailman ääniä -podcastin kuudennessa jaksossa turismista Palermossa: miten paikalliset siihen suhtautuvat, mikä kaupungissa kiehtoo ja miten matkailu saattaa tulevaisuudessa muuttaa kaupunkia.

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!