Marokko tunnetaan legendaarisista puutarhoistaan. Niistä ihmeellisin on Saharan autiomaan reunalla sijaitseva Anima.

Puutarhan kasvusto on niin runsasta, että lehviä joutuu työntämään tieltään. Luomakunta pursottaa päälle kaiken kekseliäisyytensä: ihmeköynnökset, orkideat, kolibrikukat. Perhosia ja lintuja on kymmeniä erilaisia, ja aina välillä jaloissa vilahtaa lisko tai sammakko.

Tervetuloa Animan puutarhaan! On lähes mahdoton uskoa, että vielä 20 vuotta sitten tässä oli vain autiomaata, sitä samaa punaisena halkeilevaa hiekkaa, joka jatkuu joka suuntaan. Horisontissa näkyy Atlas-vuoristo, ja heti sen takaa alkaa Saharan autiomaa. Selän takana, noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Marrakesh, jota myös punaiseksi kaupungiksi kutsutaan.

Kauneinta ja ylellisintä taitaa kullekin kulttuurille olla se, mistä on eniten puutetta.

Miksi Anima perustettiin juuri tänne? Hankkeen perustaja, itävaltalainen kuvataiteilija André Heller kertoo nähneensä karun maan ja saaneensa vision. Paikalle tulisi satujen puutarha, ja enemmän, kokonainen elävä taideteos.

Kolmen hehtaarin alueelle mahtuu huumoria ja yllätyksiä. Puilla on raitoja ja pilkkuja, mättäiltä kurkistelee kummallisia olentoja. Koskaan ei voi tietää, milloin jokin puutarhan lukemattomista patsaista ruiskaisee vettä niskaan.

Puutarha on myös klassisen kaunis. Islamilainen taide on läsnä: puiset ovet, kiemuraiset portit ja katetut käytävät.

Sanotaan, että maailman kauneimmat puutarhat löytyvät Marokosta. Se saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Marrakeshista löytyvät myös muotisuunnittelija Yves Saint Laurentin sininen puutarha ja keskellä vanhaa kaupunkia piileskelevä liki 500-vuotias salainen puutarha.

Islamilaisessa kulttuurissa puutarhoilla on aivan erityinen merkitys, ja erilaiset virtaavan veden järjestelmät ovat oleellinen osa estetiikkaa. Kauneinta ja ylellisintä taitaa kullekin kulttuurille
olla se, mistä on eniten puutetta.

Autiomaassa perspektiivi alkaa nopeasti vääristyä. Taivas ja maa palavat kiinni toisiinsa, etäisyydet katoavat ja ajantaju sumenee. Horisontti väreilee kuin unikuva. Siltä Animakin tuntuu, kangastukselta. Kun vehreyden valtakunnasta astuu taas auringon porotukseen ja Saharan hiekka tunkee suuhun, ei voi olla miettimättä: näinkö sittenkin vain unta?