Millä aloilla lapset tekevät työtä?
Eniten lapsityöntekijöitä on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Pojat joutuvat tyttöjä useammin lapsityön uhreiksi. Yhteistyökumppanimme Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan maailmassa on 160 miljoonaa työtätekevää 5–17-vuotiaista lasta, joista 79 miljoonaa tekee vaarallista tai terveydelle haitallista työtä. Luvut osoittavat, että kyseessä on valtava ongelma.
Eniten lapsityötä käytetään maanviljelyssä, usein perheviljelmillä ruokatuotantoketjun alkupäässä. Toiseksi eniten lapsityötä on erilaisilla palvelualoilla, kuten kotiapulaisina harmaalla sektorilla. Kolmanneksi suurin sektori lapsityössä on teollisuus, kuten työ tekstiilitehtaissa ja kaivoksilla.
Koronapandemia lisäsi lapsityötä. Monilla on ollut vaikeuksia tulla toimeen, joten lapsetkin ovat joutuneet osallistumaan elannon hankkimiseen. Lapsityö riistää mahdollisuuden lapsuuteen, haittaa koulunkäyntiä sekä fyysistä ja henkistä kasvua.
Miten lapsityövoima näkyy suomalaiselle kuluttajalle?
EU:n uusi yritysvastuudirektiivi velvoittaa suuria yrityksiä tarkastelemaan ihmisoikeuksiin liittyviä riskejä tuotantoketjuissaan.
Kansalaisyhteiskunnan rooli on keskeinen, sillä se tuo kuluttajien ja työntekijöiden ulottuville tietoa vastuullisesta tuotannosta ja kuluttamisesta. Vaikka suomalaiset kuluttajat voivat vaikuttaa ostopäätöksillään, tuotantoketjun alkupää on usein kaukana. Paine tuotantoketjun läpinäkyvyyden lisäämiseksi on välttämätöntä, jotta epäkohdat saadaan esille ja niihin voidaan puuttua.
Miten lapsityövoimaa yritetään kitkeä?
Kaikki ILO:n jäsenjärjestöt ovat allekirjoittaneet lapsityövoiman käytön lopettamiseen liittyvän sopimuksen, mutta sopimusten seuranta ja täytäntöönpano vaihtelevat. Paras tapa päästä eroon lapsityöstä on varmistaa, että aikuisille maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Silloin lasten ei tarvitse tehdä työtä vaan he voivat käydä koulua ja elää lapsuuttaan.