Artikkelikuva
Betonisen bunkkerin kellarista löytyi hyvinkin suomalaista saunaa muistuttava sauna nimeltä Noniin.

Japanista löytyi sugipuulta tuoksuva sauna, jonka nimi on ”Noniin” – häämatkalaiset yllättyivät iloisesti

"Respasta saimme pyyhkeet, joiden lisäksi meille tarjottiin erikoista asua, froteekankaisia shortseja ja t-paitaa", Katja Merisalo kirjoittaa reissukokemuksestaan.

Olimme puolisoni kanssa haaveilleet laskettelumatkasta Japanin lumille jo kauan. Naimisiin mennessämme tiesimme, että häämatkamme tulisi suuntautumaan sinne. Juhlimme häitä elokuussa 2022, mutta Japanin pitkään jatkuneiden koronarajoitusten vuoksi pääsimme matkalle vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Kohteeksi valikoitui vuoden 1998 talviolympialaisten järjestyspaikka: Hakuban kylä Naganon prefektuurissa.

Muutaman päivän lasketeltuamme väsyneet jalkamme kaipasivat kipeästi lämpöä ja rentoutusta. Useiden tatuointieni vuoksi julkiset kylpylät eli onsenit eivät olleet vaihtoehto: tatuoinnit yhdistetään Japanissa edelleen vahvasti yakuzaan, Japanin mafiaan. Mafian jäsenillä tai ylipäätäään tatuoiduilla ihmisillä ei, ole asiaa onseneihin.

Onneksemme onseneiden lisäksi kylästä löytyi parikin yleistä saunaa, joista toinen paljastui melko perinteiseksi suomalaiseksi saunaksi. Paikan omistajan veli oli ollut suuri Suomen ja saunan ystävä. Niinpä saunan nimeksi oli annettu Noniin. Mikäs sen suomalaisempaa!

Respasta saimme pyyhkeet, joiden lisäksi meille tarjottiin erikoista asua, froteekankaisia shortseja ja t-paitaa. Emme olleet tottuneet saunomaan niin runsaassa vaatetuksessa, joten valitsimme perinteisemmän uimapuvun. Hiippailimme ne päällämme pukuhuoneista ulkokautta saunalle.

Saunassa leijui erikoinen seetrimäinen, rentouttava tuoksu, jonka epäilimme tulevan kiukaan pesässä poltettavista puista.

Sauna oli kyhätty diy-henkisesti betonista bunkkeria muistuttavaan, rakenteilla olleen talon alakertaan. Kokonaisuus oli keskeneräisyydessään melko rouhea. Pihalla oli aurinkotuoleja – erikoinen näky keskellä talvea – ja puisia tynnyreitä, joihin valui jääkylmää vettä. Päättelimme, että se oli paikallisten versio avannosta.

Avasimme saunabunkkerin puisen liukuoven epäluuloisina, mutta oven takana meidät vastaanotti tuttu lämpö.

Tuli humisi kiukaassa ja polttopuut oli pinottu sen taakse kuivumaan. Lauteet oli verhoiltu kutsuvasti pehmeillä pyyhkeillä, ja kapusimme tyhjän saunan ylälauteille löylyä lyömään. Saunassa leijui erikoinen seetrimäinen, rentouttava tuoksu, jonka epäilimme tulevan kiukaan pesässä poltettavista puista.

Myöhemmin matkan aikana haistoimme saunasta tutun tuoksun muuallakin uudehkoissa puisissa rakennuksissa.

Selvisi, että tuoksu on peräisin sugipuista, jotka muistuttavat hieman mäntyä. Sugit voivat olla jopa useita tuhansia vuosia vanhoja ja niiden ympärysmitta voi olla yli 15 metriä.

Matkasta meitä muistuttaa kotona sugipuinen kiekko, jonka rauhoittava tuoksu vie takaisin Hakuban suomalaiseen saunaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!