Tutkimus: Rokotteilla pelastettu 154 miljoonaa ihmistä puolen vuosisadan aikana

Maailman terveysjärjestön mukaan 14:ää tautia vastaan annetut rokotteet ovat vähentäneet imeväisikäisten kuolemia 40 prosenttia. Tulevaisuudessa esimerkiksi HPV-rokotteen uskotaan pelastavan lisää ihmishenkiä.

Rokotteet ovat suurin yksittäinen terveydenhuollon toimenpide, jonka avulla voidaan varmistaa vauvojen selviytyminen aikuiseksi asti, sanoo Maailman terveysjärjestö (WHO).

WHO:n ja yliopistojen tuoreen tutkimuksen mukaan rokotteilla on onnistuttu pelastamaan noin 154 miljoonan ihmisen henki viimeisten 50 vuoden aikana. Heistä 101 miljoonaa oli vauvoja.

Tutkimuksessa käsitellään 14:ää rokotetta, jotka on annettu vuonna 1974 lanseeratun, rokottamisen lisäämiseen tähtäävän EPI-ohjelman alla. Tuolloin alle viisi prosenttia lapsista sai perusrokotteita. Nykyisin esimerkiksi DPT-rokotteen, joka ehkäisee kurkkumätää, hinkuyskää ja jäykkäkouristusta, saa noin 84 prosenttia lapsista.

Tutkimuksen mukaan rokotteet ovat vähentäneet imeväisikäisten kuolemia 40 prosenttia globaalisti. Keskimäärin rokottamalla on saavutettu 66 tervettä ikävuotta jokaista ihmistä kohti. 

Tehokkain tutkimuksessa tarkastelluista rokotteista oli tuhkarokkorokote, joka vastaa noin 60 prosentista pelastettuja ihmishenkiä. Se tulee todennäköisesti olemaan tärkein kuolemien ehkäisijä myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi kohdunkaulan syöpää torjuva HPV-rokote tulee kuitenkin ehkäisemään kuolemia vielä lisää, tutkimuksessa arvioidaan.

Tutkimus kuitenkin muistuttaa, että pandemiavuosina 67 miljoonaa lasta jäi ilman yhtä tai useampaa rokotetta. Vuonna 2022 noin 33 miljoonaa lasta jäi ilman tuhkarokkorokotetta.

Tutkimus on määrä julkaista lääketieteen lehti The Lancetissa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!