Pitkään toimittaja-tietokirjailija Anton Vanha-Majamaa ajatteli, että isolla artistilla on velvollisuus käyttää näkyvää asemaansa siihen, että hän ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Sittemmin hänen näkemyksensä asiasta ovat lieventyneet.
”Isolta osin se liittyy siihen, millaiseen suuntaan julkinen keskustelu on mennyt viime vuosina. Olen nähnyt, miten totaalisen kuormittavaa ja hirveää se voi olla. Mutta kyllä mä lukijana olen tosi turhautunut tietenkin siihen, miten vähän varsinkin top10-artistit Suomessa puhuu yhtään mistään”, hän sanoo.
Tokokuun viimeisenä viikonloppuna vietetyn Maailma kylässä -festivaalin viralliset etkot vietettiin tänä vuonna Tenho Restobarissa Helsingissä keskiviikkona 24.5.2023.
Maailman Kuvalehden Maailmanluokan klubilla puhuttiin siitä, mitä kuuluu musiikkimaailman rakenteille ja tasa-arvokysymyksille juuri nyt. Tekevätkö musiikkialaa seuraavat journalistit työnsä hyvin? Uskalletaanko musiikkipiireissä puhua avoimesti ja kriittisesti?
Päätoimittaja Anni Valtosen juontamassa debatissa keskustelivat Vanha-Majamaan lisäksi keikkamyyjä-muusikko/DJ Feniks Willamo sekä laulaja Emilia Sisco.
”Ei voi olla mitenkään supervahva kannanotto, että ’hei, muuten tuomitsen rasismin ja misogynian.”
Myös Willamo kertoo toivovansa, että Suomen kaikkein suosituimmatkin artistit uskaltaisivat ottaa kantaa asioihin. Kysymys on kuitenkin hänen mukaansa ristiriitainen, sillä monesti ihmiset odottavat, että vaikkapa pop-musiikki on epäpoliittista: fiilistelytauko arjesta tai hyvät bileet.
”Mä ymmärrän, että artistit ei halua ottaa puoluepoliittisesti kantaa. Mutta mun mielestä se ei voi olla mitenkään supervahva kannanotto, että olisi silleen, että ’hei, muuten tuomitsen rasismin misogynian’”, hän sanoo.
Hän katsoo, että sananvapautta tällä hetkellä käytetään joskus väärin.
”Ei sanota mitään, millä voisi ottaa kantaa, muuten kuin että ’mun kanta on se, että pitää saada sanoa jotain ihan kauheata, koska sananvapaus’.”
Artistilta tulisi kuitenkin vaatia ensi sijassa vain musiikkia, laulaja Emilia Sisco sanoo.
”Ei tarvitse vaatia, että artisti olisi kansalaisaktivisti. Mutta se on hienoa, jos joku käyttää musiikkia hyvään. Mun mielestä se on erittäin hyvä työkalu siihen”, hän sanoo.
Sisco kertoo, ettei itse hirveästi seuraa musiikkijournalismia. Syy on se, että mediassa esiin pääsevät aivan liian harvat alan tekijät.
”Mediassa näkyy lähinnä pop-musiikki, siellä ei hirveästi näy marginaalimusiikki. Nykyään voit seurata artistia Instagramin ja nettisivujen kautta. Sieltä löydän enemmän niitä asioita, mitä tykkään seurata.”
Toimittaja Anton Vanha-Majamaa kertoo, että kun hän aloitti aikanaan toimittajana, Suomessa oli ihan erilainen mediamaisema.
”Musiikkimedia on ihan surkeassa tilassa Suomessa. Ei meillä ole hirveästi musiikkilehtiä.”
Hänen mukaansa koronapandemian myötä oli muutaman vuoden jakso, jolloin Suomessa tehtiin paljon musiikkialaa ruotivia juttuja. Myös #metoo vaikutti siihen, että alan rakenteita alettiin katsoa eri tavalla.
Nyt näyttää siltä, että trendi saattoi olla ohimenevä.
”Mun mututuntuma on, että tuollaista journalismia ei hirveästi tällä hetkellä tehdä musiikin tai muutenkaan pop-kulttuurin puolella. Ollaan palattu siihen perusluuppiin, jossa tehdään henkkareita isoista artisteista silloin, kun tapahtuu jotain ajankohtaista”, hän sanoo.
”Suosio ei välttämättä määrity sen mukaan, kuka tekee parasta tai yleisöön vetoavinta musiikkia.”
Alan rakenteiden seurannan tulisi hänen mukaansa kuitenkin olla osa kaikkien musiikista kirjoittavien toimittajien työtä. Rakenteilla on nimittäin käytännön vaikutuksia siihen, keitä musiikkialalla milloinkin nousee ja keitä laskee.
Esimerkiksi vuonna 2017 uutisoitiin, kuinka artisti Mikael Gabriel syytti musiikkialan jättiyhtiö Nelonen mediaa musiikkinsa boikotista.
”Mä ajattelin, että se on hyvä osoitus siitä, miten paljon isoille mediataloille voi olla valtaa”, Vanha-Majamaa kommentoi.
”Mikael Gabriel ei rikkonut mitään sopimussääntöjä, vaan kyse oli siitä, että hän lähti kilpailevan kanavan ohjelmaan mukaan. Siitä seurasi se, että Nelonen, jonka Vain elämää -ohjelman kautta hän oli noussut julkisuudessa seuraavalle tasolle, ei nähnyt enää syytä puffata Miklun musiikkia ja nostaa häntä esille. Mistä sitten seurasi se, että hänen biisinsä poistuivat Nelosen radiokanavien soittolistoilta.”
Kyseessä ei ollut Vanha-Majamaan käsityksen mukaan varsinainen boikotti, vaan ”siinä vaan kävi niin, että Nelosella ei ollut enää bisnesintressiä” nostaa tätä artistia.
”Kukaan ei ole välttämättä tehnyt mitään erityisen väärää, mutta se on hyvä osoitus siitä, millaista valtaa mediatalot harjoittaa ja miten suosio rakentuu. Suosio ei välttämättä määrity sen mukaan, kuka tekee parasta tai yleisöön vetoavinta musiikkia, vaan suosiota voidaan ylläpitää tällaisen koneiston tuella.”
Keskiviikkona 24.5. Maailmanluokan klubilla juhlistettiin myös samana päivänä julkaistua Maailman Kuvalehden musiikki-teemanumeroa.
Lehden lukujutussa puretaan alan toimijoiden kokemuksia itsesensuurista. Vaikka Suomen sananvapaustilanne on hyvä, monet artistit kertovat lehdelle sensuroivansa itseään. Yleisin syy oli pelko työtilaisuuksien menettämisestä. Tähän kuului huolta alan suurista toimijoista työtilaisuuksien portinvartijoina.
Yritysten joukkoon mahtuu kuitenkin toimijoita, jotka pyrkivät ääneen lausutusti edistämään alan yhdenvertaisuutta: Fenix Willamon edustama All Day -ohjelmatoimisto kertoo sivuillaan, että sen visio on olla onnellisin kotimainen ohjelmatoimisto.
”Kun korona iski, meille vapautui ekaa kertaa aikaa miettiä vähän tarkemmin tätä koko hommaa, meitä työpaikkana ja pelurina ja valtaa käyttävänä tahona musabisneksessä”, Willamo kertoo.
”Toki me ollaan osakeyhtiö. Kyllä me yritetään tehdä fyrkkaa ja elättää itsemme ja muita, mutta että siinä on meidän oma ja meidän artistien hyvinvointi keskiössä”.
”Se on semmoinen toksinen pikkupoikien kerho hyvin pitkälti yhä Suomessa.”
Yhdenvertaisuuspuheelle näyttäisi olevan tarvetta ainakin siinä mielessä, että keväällä julkaistun Teoston tasa-arvokyselyn mukaan naiset ja muunsukupuoliset kokevat musiikkialan edelleen epätasa-arvoisena.
Anton Vanha-Majamaa pitää tärkeänä, että keskustelua ylläpidetään, vaikka häntä itseään tulokset eivät enää jaksa yllättää. Ei edes esimerkiksi se, että genreistä hip hop laahasi paljon muiden genrejen jäljessä.
”Se on semmoinen toksinen pikkupoikien kerho hyvin pitkälti yhä Suomessa”, hän toteaa.
Eri kyselyissä miehet pitivät alaa huomattavasti tasa-arvoisempana kuin muut. Fenix Willamo epäilee, että esimerkiksi alalla kauan toimineet miehet eivät välttämättä asemastaan käsin kunnolla näe, kenellä on valtaa.
Siksi hänen mukaansa tarvitaan vielä tahoja, jotka laskevat esimerkiksi artistien sukupuolijakaumia. Tällaista tehdään hänen mukaansa tällä hetkellä paljon esimerkiksi festivaaleilla.
”Se on hyvä instrumentti, jotta pystytään katsomaan tilannetta, eikä vaan ajatella, että meillä on kaikki hyvin. Mutta toivoisin että 10 vuoden päästä [tasaisempi artistien sukupuolijakauma] tulisi vähän itsestään.”
Vanha-Majamaa muistuttaa, että muutoksissa taustalla on aina ihan hirveä määrä järjestöjen yhdistysten, yksittäisten ihmisten työtä. Siksi hän ihmettelee, että jotkut sanovat, että tasa-arvotyötä ei tarvitse enää tehdä.
”Jos ihminen sanoo, että ala tasa-arvoistuu itsestään, niin se vaan mun mielestä osoittaa sen, että se ihminen ei ole osallistunut siihen työhön millään tavalla.”
Laulaja Emilia Sisco tekee työtä erittäin miesvaltaisella jazz-kentällä. Miten kentällä pärjää naisena?
”No kyllä sillä pärjään, mutta sitten se on vähän erilaista työskentelyä tietenkin. Jos miettisi, että kaikki olisi naisia, niin ehkä meininki olisi vähän erihenkinen”.
Sisco kertoo, että hän on keskustellut esimerkiksi #metoosta monen miehen kanssa, mikä on ”tosi hieno juttu”.
”Ehkä pikkaisen asenteet ovat ainakin muuttuneet.”
Lisää puhetta musiikin muutosvoimasta ja alan kipukohdista kuulet Maailma kylässä festivaalin puheohjelmassa Musiikki – Vapauden ja vastarinnan taidetta vai markkinoiden pelinappula? sunnuntaina 28.5. klo 14:35 Tiivistämöllä.
Maailman Kuvalehti on Maailma kylässä -festivaalin pääyhteistyökumppani.
Seuraava Maailmanluokan klubi