Haastattelupäivänä Helsingin Punavuoressa on haikea tunnelma. Vuodesta 1971 palvellut jazziin erikoistunut levykauppa Digelius on Viiskulmassa aukiviimeistä viikkoa. Saksofonisti Timo Lassy, perkussionisti Abdissa Mamba Assefa ja trumpetisti Jukka Eskola ovat tulleet nuoruutensa suosikkipaikkaan pyhiinvaelluskäynnille. Tällaisena päivänä on luontevaa keskustella ystävyydestä.

TIMO LASSY: Olin noin 11-vuotias vantaalaispoika, kun faija toi minut Digeliukseen ensimmäisen kerran. Kun kauppias Emu Lahtinen kuuli, että olen juuri alkanut soittaa alttosaksofonia, hän suositteli minulle muutamaa levyä: Sonny Stitt Personal Appearance ja Phil Woods Warm Woods.

JUKKA ESKOLA: Aika kovat levyt heti alkuun.

T.L: Ne on minulla vieläkin.

J.E: Kaikilla musiikkia harrastavilla lapsilla ei ole musikaalisia vanhempia tai ehkä vanhempien musikaalisuus on piilevää. Minun vanhempani tuskin pysyvät sävelessä. Seurasin musiikissa isoveljeni jalanjälkiä musiikkiluokalle, ja aloin siellä soittaa trumpettia.

T.L: Muistan Jukka hyvin, kun näin sinut ensimmäisen kerran kuopiolaisen hotellin aulassa. Oli vuosi 1997 ja olit tullut tuuraaman Tino Singhin bändiin. Mieleeni on piirtynyt teikäläisen leveä smaili. Sellainen Hangon keksi. Hei, ihan sama hymy kuin nyt!

J.L: (Hymyilee leveästi). Pari kilsaa tässä on välissä. Sinä puolestasi teit minuun vaikutuksen Helsingin Pop & Jazz Konservatoriolla. Osasin silloin improvisoida trumpetilla korvakuulolta, mutta en täysin ymmärtänyt jazz-musiikin teoriaa. Sinä Timo näytit pianolla, miten tärkeää jazzissa on luoda jännitteitä ja purkaa ne. Se oli käänteentekevä kokemus.

T.L: Olen aina ollut sitä mieltä, että omaa musiikin tietämystä on syytä jakaa. Se kuuluu olennaisesti jazzin tekemisen perinteeseen.

ABDISSA MAMBA ASSEFA: Minä soitin rumpuja 16-vuotiaana siellä samaisessa Ogelissa, Pop & Jazz -opistossa. Jazz tuli minulle vahvemmin kuvaan vasta myöhemmin, osaksi teidän yhtyeiden myötä. Sitä ennen soitin heavyä, progea, funkya…

J.E: Missähän me Mamba tutustuttiin? Soitettiin yhdessä ainakin Nuspirit Helsingissä.

A.M.A: Ehkä jollain Sami Saaren keikalla? Sinä tulit Jukka sinnekin tuuraamaan.

J.E: Niin se meni. Kun uusi tyyppi tuli kaupunkiin, häntä pyydettiin tuuraamaan ja niin verkosto alkoi laajentua.

T.L: Ystävystymisemme aikaan 1990-luvun lopussa Punavuori oli Helsingin yöelämän keskus. Soitimme eri kokoonpanoissa Sodassa, Kermassa, Mocambossa ja Umo Jazz Housessa. Sittemmin näiden kulmien meininki on muuttunut, ainoa livemesta taitaa olla uudempi G-Livelab.

T.L: Hurja ajatella, että olemme tunteneet toisemme 25 vuotta!

J.E: Ennen lasten saamista tuli hengattua yhdessä enemmän. Timon kanssa lomailimme myös Thaimaassa. Minulla oli mukana taskutrumpetti, Timolla huilu, niitä soittelimme bungalowissa. Mutta sinulla oli niin kova ikävä silloista tyttöystävää, että haikailit Suomeen.

T.L: Joo, olin tosi rakastunut. Toivottavasti sun loma ei mennyt pilalle.

J.E: Ei todellakaan! Puhutaanpa Mambasta. Olet rennoimpia tuntemiani tyyppejä. Sinussa on ihailtavaa stressittömyyttä ja positiivista fiilistä.

T.L: Totta. Mamban seurassa on turvallinen olo. Saa olla sellainen kuin on. Käyn itse helposti kierroksilla ja minulla on taipumus stressata. Mamban seurassa se katoaa. Mamballa on hyvä zen. Ei kaikkien keikkakavereiden kanssa pysty juttelemaan kaikesta. Mamban kanssa pystyy. Se on ystävyyttä parhaimmillaan.

A.M.A: Kiitos kundit. Tunnistan nuo luonteenpiirteet. Ne ovat periytyneet edesmenneeltä isältäni. Hänellä oli huoleton elämänkatsomus, eikä hän turhia stressannut. Mutta ei kukaan voi loputtomasti vain myötäillä. Pitää löytää keinoja sanoa negatiivisetkin asiat. Se liittyy kykyyn kommunikoida, oli se sitten parisuhde, ystävyyssuhde tai ryhmässä toimimista. Jos jostain puristaa, se on syytä sanoa. Tämä on iän myötä tullut minulle selvemmäksi.

J.E: Puhutaan seuraavaksi Timosta. Olen monta kertaa ihaillut päätöstäsi keskittyä pelkästään omaan musiikkiin.

T.L: Minähän aloitin soittamalla iskelmää. Siinä tuli koluttua aika monet keikkapaikat. Jossain vaiheessa aloin tehdä omaa juttua.

J.E: Et olisi päässyt nykyiseen asemaasi ilman määrätietoista asennetta ja joka suuntaan pyllistelemällä. Olet jääräpäinen, mutta sitä on tarvittu.

A.M.A: Timo on lojaaleimpia tuntemiani ihmisiä. Olen soittanut bändissäsi 15 vuotta. Pidät aina huolta laumastasi, neuvottelet meille hyvät liksat ja varmistat, että meitä kohdellaan keikkapaikoilla hyvin.

T.L: Kiitos. Eihän se aina helppoa ole. Jotkut ihmiset ovat vaatimuksistani suuttuneetkin, mutta olen sitä mieltä, että minulla on porukassa tämän maan kovimpia osaajia ja he myös ansaitsevat parasta.

A.M.A: Sinun kanssasi olen kasvanut myös äänittäjänä. Vuoden 2012 jälkeen olen äänittänyt kaikki levysi. On iso asia, että olet luottanut minuun niin, että on yhdessä saatu etsiä sitä uutta musiikillista suuntaa.

J.E: Timolla on todella avara katse, mitä ihmisiin tulee. Niin laajaa ystäväpiiriä on harvalla.

A.M.A: Tuo on totta. Olen reissannut Timon kanssa paljon ja huomannut, että meidän molempien on helppo tutustua ihmisiin.

T.L: Yhdessä meillä on Mamban kanssa sanonta, että “eiköhän me katsota tämä loppuun asti”.

J.E: Minä en kyllä jaksa valvoa niin pitkään.

T.L: Puhutaan seuraavaksi sinusta. Jukka on nostanut trumpetinsoiton standardin aivan omalle tasolle. Johdat festivaaleja, hoidat studiokeikkoja, soitat tv:ssä. Nautit, kun saat olla monessa mukana. Sen lisäksi elätät ison perheen, pidät huolta fysiikastasi. Silti sinäkin osaat heittäytyä. Joillain täydellisyyden tavoittelijoilla alkaa parin alkoholiannoksen jälkeen heti terveysappi piipata.

A.M.A: Jukka on aina iloinen seuramies. Ihailen myös määrätietoista ja systemaattista treenaamistasi. Itse en pysty samaan.

J.E: Kiitos. Olemme kaikki kokeneita muusikoita ja työ on vienyt meitä lukemattomiin maihin ja paikkoihin. Muistan silti aina ensimmäisen Japanin matkani vuonna 2001, jolloin maailma alkoi nuorelle kuopiolaispojalle vasta avautua. Olen jälkeenpäin harmitellut, etten osannut ottaa siitä kaikkea irti. Silloin Tokio jopa ahdisti. Bändiliideri Jimi Tenor oli kokenut herkkusuu, mutta me pasunisti Jay Kortehiston kanssa ei oltu totuttu sellaisiin ruokiin. Tuli koti-ikävä tuli niissä oudoissa hämyisissä paikoissa, joissa meille tarjottiin raakaa kalaa. Siinähän kävi se klassinen, että mentiin Mäkkäriin. Nolottaa myöntää!

T.L: Nykyisin hedonistinen nautiskelu hyvän ruuan äärellä on meille tosi tärkeää. Ulkomailla keikkajärjestäjät vievät meitä aina elämyksellisiin paikkoihin syömään. Suomessa ei valitettavasti ole sellaista kulttuuria.

A.M.A: Ruuanlaitossa ja jazzin soittamisessa on muuten paljon samaa. En itse koskaan keittiössä mittaa enkä punnitse. Omistan paljon ruokakirjoja ja myös tutkin niitä, mutta valmistan ruuan aina improvisoimalla.

T.L: Mamban äyriäispasta on muuten klassikko! Minä päädyin aikoinani jazz-­musiikin pariin soittoharrastuksen kautta. Saksofoni on niin keskeinen soitin siinä tyylilajissa. Afroamerikkalaisen musiikin juuret kiinnostavat meitä kaikkia.

J.E: Mielelläni soitan studiosessioissa kirjoitettua materiaalia, mutta jazz-­musiikissa kaikkein merkityksellisin ydin syntyy improvisoimalla. Siinä pääsee ilmaisemaan persoonaansa.

A.M.A: Vaikka soittaisimme joka ilta samaa biisiä, se ei ikinä toistu samanlaisena. Jazz vaatii soittajilta heittäytymistä ja luottamusta.

T.L: Se on mahtava tunne, kun uusia asioita syntyy siinä hetkessä, lavalla yleisön edessä.

A.M.A: Me luodaan yhdessä jotakin maagista.

T.L: Se on herkkää ja hienovireistä reagoimista. Yleisön kanssa syntyvä vuorovaikutus on tärkeää. Sieltä tuleva pienikin positiivinen signaali saattaa vaikuttaa tosi inspiroivasti.

A.M.A: Ja vaikka välillä emme tapaa aikoihin, yhteys syttyy aina.

T.L: Freelancer-muusikon elämä on stressaavaa ja epävarmaa, mutta olemme me silti hemmetin etuoikeutettuja. Minulle lava on happy place, jossa mieli vapautuu turhasta. Yhteyden tunne soittajien ja yleisön kesken on parhaimmillaan terapeuttinen kokemus.

J.E: Epäsäännöllisyys ja heittäytyminen on musisoidessa erittäin ok, mutta lavan ulkopuolella on hyvä olla myös rutiineja ja järjestelmällisyyttä.

T.L: Ja minä olen kiitollinen, että sinulta olen oppinut niitäkin taitoja.