Artikkelikuva
Kirkon Ulkomaanavun Somalian maajohtaja Ikali Karvinen kertoo, että Kirkon Ulkomaanapu toimii sekä Somaliassa että Somalimaassa ja pyrkii olemaan neutraali toimija.

Somalimaalla on oma lippu, presidentti ja rahayksikkö, mutta ei tunnistettua itsenäisyyttä: ”Kysymys on poliittisesti erittäin herkkä”

Mitä eroa on Somalialla ja Somalimaalla? Kirkon Ulkomaanavun Somalian maajohtaja Ikali Karvinen avaa tulenarkaa tilannetta.

Somalimaa on vuonna 1991 itsenäiseksi julistautunut Somalian pohjoisosa, jonka alue kattaa entisen brittiläisen Somalimaan. Somalimaa katsoo olevansa itsenäinen valtio, jolla on hallinto ja autonomia, kun taas Mogadishussa istuva Somalian hallinto katsoo Somalimaan kuuluvan osaksi Somalian liittovaltiota. Kysymys on poliittisesti erittäin herkkä.

Somalimaalla on paljon itsenäisen valtion tunnusmerkkejä, kuten lippu, vaakuna, rahayksikkö, presidentti ja hallinto. Somalimaa on perinteisesti ollut myös hyvin vakaa, ja siellä kehitys edennyt aika hyvin. Kovan turvallisuuden riskit Somalimaassa pienempiä kuin eteläisessä Somaliassa.

Mikään valtio ei ole tunnistanut Somalimaata. Kansainvälisten järjestöjen ja YK:n näkökulmasta tilanne on ikään kuin ratkaisematon. Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu toimii sekä Somalimaassa että Somaliassa ja pyrimme olemaan neutraali toimija.

Mitä naapurimaat ajattelevat tilanteesta?

Naapureille varmasti olisi ensisijaisen tärkeää, että Somalia kokonaisuudessaan ja Somalimaa olisivat vakaita, ettei alueelle tulisi aseellisia konflikteja ja sen seurauksena pakolaistilanne heikentyisi. Naapureille on tietysti myös tärkeää, että kauppareitit toimivat.

Monet eri tahot ovat yrittäneet sovitella Somalian ja Somalimaan välistä kitkaa ja edistää vuoropuhelua. Mutta niin kauan kuin osapuolten näkemykset ovat näin kaukana toisistaan, tiekarttaa neuvotteluille ei ole näkyvissä. Kansainvälinen yhteisö ei ole lähtenyt Somalimaan tunnistamisen linjalle.

Onko Somalimaan itsenäisyys Suomen somaleja puhuttava asia?

Varmasti aihe puhuttaa Suomessa. Täällä Mogadishussa, tai Somalimaassa Hargeisassa, tavalliset ihmiset varmaankin ajattelevat, että tärkeintä olisi, että alue olisi kaiken kaikkiaan rauhallinen. Täällä on ollut jo aivan liikaa konflikteja.

Monet somalialaiset ovat ylpeitä kotimaastaan ja ovat myös kotiseuturakkaita. Oman klaanin kotipaikka on tärkeä, ja identifioituminen kotipaikkaan ja klaanin on tärkeää. Aihe varmasti puhuttaa Suomen somaleja ja laajemmin diasporassa eli synnyinmaansa ulkopuolella asuvia somaleja. Totta kai heilläkin on poliittisia jakolinjoja. Ensisijaisesti tätä tietenkin pitäisi kysyä somalitaustaisilta henkilöiltä itseltään.

KYSY MAAILMASTA! Lähetä kysymyksesi anni.valtonen@fingo.fi, me etsimme siihen vastauksen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!