Marokon maanjäristys vaikuttanut satojen tuhansien elämään – Avustustoimien hitaudesta kritiikkiä

Marokko on hyväksynyt hitaasti apua perjantain tuhoisen maanjäristyksen uhreille. Kuolleita on yli 2 100, ja määrän pelätään vielä kasvavan.

Marokon maanjäristyksessä kuolleiden määrä on noussut YK:n tietojen mukaan yli 2 100:aan. Loukkaantuneita on yli 2 400.

6,8 magnitudin maanjäristys tapahtui viime perjantaina Al-Haouzin maakunnassa Atlas-vuoristossa. Sen jälkeen on raportoitu useita jälkijäristyksiä.

Järistys on aiheuttanut laajaa tuhoa, mutta tarkkoja tietoja ei vielä ole. Monia uhreja etsitään vielä raunioista, ja kuolonuhrien määrä voi kasvaa.

YK:n mukaan alueella tarvitaan vesi-, sanitaatio- ja hygieniapalveluita, suojia, terveyspalveluita ja ruoka-apua. Maailman terveysjärjestö on arvioinut, että järistys on vaikuttanut ainakin 300 000 ihmisen elämään Marrakechissa ja sen ympäristössä.

Hallitus on aloittanut pelastustoimet, ja myös Marokon Punaisen Puolikuun tiimit tarjoavat ensiapua paikan päällä. 

Avustustoimet ovat kuitenkin herättäneet myös kritiikkiä, sillä uhrien mukaan apua on saapunut hitaasti ja vaikka monet ulkomaat ovat tarjonneet apua, Marokko on ollut hidas hyväksymään sitä. Se ei ole myöskään esittänyt virallista avunpyyntöä, toisin kuin esimerkiksi Turkki teki helmikuussa, kun sen maaperällä tapahtui tuhoisa maanjäristys.

Maa kertoi uutismedioiden mukaan kuitenkin sunnuntaina hyväksynyt apua Espanjalta, Qatarilta, Isolta-Britannialta ja Arabiemiirikunnilta. Sisäministeriö kertoi tehneensä asiassa huolellista arviointia ja harkinneensa etenkin avustustoimien mahdollisten koordinointiongelmien seurauksia. 

Myös monet avustusjärjestöt ovat tarjonneet apuaan, ja kansainvälinen Punainen Risti ilmoitti ohjaavansa rahastostaan miljoona Sveitsin frangia eli runsaat miljoona euroa avustustoimiin. Lääkärit ilman rajoja on lähettänyt paikan päälle arviointiryhmän.

Marokkoon on julistettu kolmen päivän suruaika, joka alkoi eilen sunnuntaina.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!