Käsien pesemättä jättäminen voi tappaa – Raportin mukaan paremmat vesi-, hygienia- ja sanitaatiopalvelut pelastaisivat 1,4 miljoonaa ihmishenkeä vuosittain

Etenkin ripulitaudit ja hengitystieinfektiot leviävät likaisen veden välityksellä. Tautikuolemat keskittyvät etenkin kehittyviin maihin, mutta rikkaissakin maissa ripulitauteja voitaisiin välttää paremmalla käsihygienialla, käy ilmi WHO:n raportista.

Likaisen veden, huonon hygienian ja puutteellisen viemäröinnin aiheuttamat sairaudet johtavat yhä miljooniin turhiin sairauksiin ja kuolemiin vuosittain, kertovat Maailman terveysjärjestö ja lääketieteen lehti The Lancet.

”Riskit kasvavat konfliktien, antibioottiresistenssin, koleran paluun ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien pitkäaikaisten uhkien vuoksi. Siksi tarve investoida on suurempi kuin koskaan. Nämä palvelut ovat parantuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta edistys on epätasaista ja riittämätöntä”, sanoo WHO:n ympäristö-, ilmasto- ja terveysosaston johtaja Maria Neira tiedotteessa.

WHO:n raportin ja siitä tehdyn artikkelin mukaan likaisen veden, huonon hygienian ja sanitaation takia menetettiin vuonna 2019 noin 1,4 miljoonaa ihmishenkeä ja 74 miljoonaa tervettä elinvuotta.

Raportissa tarkasteltiin neljää terveysongelmaa: ripulia, akuutteja hengitystieinfektioita, aliravitsemusta sekä maaperän kautta leviäviä loisia.

Suurimman tautitaakan aiheuttavat ripulitaudit, jotka aiheuttavat yli miljoona kuolemaa. Hengitystieinfektioiden osuus, joka usein liittyy huonoon käsihygieniaan, on 356 000 kuolemaa. Nämä taudit ovat myös suurin syy alle 5-vuotiaiden lasten tartuntatautikuolemiin.

Raportin mukaan yli kolme neljäsosaa kuolemista tapahtuu Afrikan ja Kaakkois-Aasian alueilla ja niissäkin enimmäkseen matalan ja matalan keskitulotason maissa. Silti rikkaissakin maissa 18 prosenttia ripulitautitaakasta voitaisiin välttää paremmalla käsihygienialla.

Raportissa muistutetaan, että dataa on tarkasteltu vain neljän terveysongelman kannalta – todellinen tautitaakka on todennäköisesti suurempi, ja päälle tulevat vielä sosiaaliset ja psyykkiset vaikutukset. 

Raportissa vaaditaan puhtaan veden ja sanitaation saattamista kaikkien ulottuville. WHO:n mukaan työssä on tärkeä keskittyä köyhimpiin ja vaikeimmassa asemassa oleviin, kuten maaseudulle. 

Tällä hetkellä määritelmästä riippuen noin 844 miljoonalla ihmisellä ei ole puhdasta vettä ja 2,3 miljardilla ei ole vessaa tai sanitaatiota.

”Terveyshyödyt ovat valtavat. Eniten tarpeessa olevien asettaminen etusijalle ei ole vain moraalinen välttämättömyys, vaan se on myös avain tautitaakkaan puuttumisessa matalan tulotason ja keskitulotason maissa sekä marginalisoitujen ryhmien keskuudessa korkean tulotason maissa”, sanoo WHO:n vesi-, sanitaatio- ja hygieniayksikön johtaja Bruce Gordon tiedotteessa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!