Venäjä toimii toisin kuin lännessä odotettaisiin, sillä lännessä asioita tarkastellaan moniarvoisen demokratian näkökulmasta. Jos Venäjä ei ole demokratia, mikä se on?
”Lähtökohta tuntuu olevan se, että nykyinen läntinen ajattelutapa on ajaton ja absoluuttinen järjestelmä, mutta niin ei ole aina ollut. Moniarvoinen demokratia on poikkeuksellinen järjestelmä sekä nykymaailmassa että historiassa”, sanoo historian professori Jukka Korpela Itä-Suomen yliopistosta. Hän on Itä-Euroopan tutkija.
Länsimaista käsin omaa mallia pidetään ideaalina, johon kaikki pyrkivät.
”Ajatellaan, että venäläiset haluaisivat ajatella toisin, mutta heitä uhkaa kiero, sairas diktaattori, joka heitä simputtaa.”
Osa venäläisistä toki haluaakin, mutta suuri enemmistö on ollut tyytyväinen johtajaansa, Korpela muistuttaa.
Venäläisessä päätöksenteossa yhteisön etu menee yksilön edun edelle, ja se suo johtajille erivapauksia.
”Perusajatus ei lähde siitä, että johtaja olisi lakien alainen. Häntä ei vaadita tilille laeista”, Korpela sanoo.
Yhteiskunta ei tuomitse, jos johtaja ei noudata lakeja vaan odotetaan, että hän käyttää valtaansa, jos laki on epäoikeudenmukainen.
Lait ovat toki parlamentin säätämiä, mutta niihin suhtaudutaan silti edelleen eri tavoin kuin muualla Euroopassa.
”Kun Venäjällä uudistettiin perustuslakia, parlamentti sääti kyllä, mutta se tuli Vladimir Putinin armosta säädettyä”, Korpela sanoo.
Lakiin suhtaudutaan niin, että se suo mahdollisuuden noudattaa sitä, mutta velvollisuuksia se ei tuo. Korpelan mukaan sellaista virkamiestä pidetään kunnioitettavana, joka pystyy tekemään oikein ja tarvittaessa rikkomaan lakia. Onko laki sitten kaikille sama?
”Kyllä Venäjälläkin ne, jotka on tuomittu vankilaan, yleensä ovat tehneet ne rikokset, joista heidät tuomitaan. Lakeja vain ei sovelleta kaikkiin ihmisiin”, Jukka Korpela selvittää.
Vahvat persoonat määrittävät oikean ja hyvän, eikä se tapahdu demokraattisesti. Ne ovat siis esi-isien sääntöjä.
Venäjällä suhtaudutaan eri tavoin länsimaisten yhteiskuntien kantaviin arvoihin kuten yksilönvapauteen, ihmisarvoon, puolueettomaan oikeuslaitokseen ja tasa-arvoon, Korpela muistuttaa.
”Siellä ihmisoikeusjulistuksen on antanut ortodoksinen kirkko, ja se on se, että ihmisellä on oikeus viettää hyvää tai oikeaa elämää.”
Ihmisoikeudet eivät siis ole sama asia kuin meillä, jossa ne pohjautuvat valistusfilosofiaan. Niistä muodostui YK:n ihmisoikeusjulistuksen pohja.
”Kannattaa suhtautua vakavasti venäläisiin ihmisoikeusjulistuksiin. Ne ovat erilaisia, eikä yksilönvapautta arvosteta niin paljon kuin lännessä”, Korpela sanoo.
Korpelan mukaan länsimaissa on olemassa uskovaisia ja uskontoa, mutta islamilaisuudessa ja ortodoksisuudessa uskonto on osa identiteettiä ja uskonnolliset normit ovat mukana arvovalinnoissa.
Korpela näkee, että venäläisessä ajattelussa on moraalitonta vedota yksilön oikeuden puolesta yhteisön oikeuksia vastaan. Siihen kasvatetaan pienestä pitäen, yhteisön arvoihin uskotaan eikä niitä kritisoida.
”Yhteisön arvot ovat dominoivien vanhempien arvot. On normaalin sosiaalistamiskehityksen mukaista, miten yhteisö sosiaalistaa arvot. Vahvat persoonat määrittävät oikean ja hyvän, eikä se tapahdu demokraattisesti. Ne ovat siis esi-isien sääntöjä.”
Kuninkaiden vallan myötä 1100-luvulta alkaen syntyi eurooppalainen ihminen, yksilö. Lännessä klaanit syrjäytettiin, ja kuninkaanvalta yhtenäisti kulttuuria ja rakentui yhtenäinen oikeusjärjestelmä.
Korpela näkee, että samaa kehitystä ei kuitenkaan tapahtunut idässä kuten Venäjällä, jossa klaaniyhteiskunnat jatkoivat hyvin toimivaa elämäänsä. Yhteisö säilyi keskeisenä, koska se toi sosiaalista turvaa.
”Klaanijärjestelmä varmisti sen, että paikalliskulttuurit säilyivät. Esimerkiksi Syyria on tilkkutäkki, joka on kasautunut pienistä klikeistä.”
Venäjä on kansainyhteisö, joka koostuu keskenään erilaisista alueista. Klaaniyhteiskunnissa maailma on järjestynyt toisin, arvot ja käsitykset totuudesta ja arvoista ovat muuta kuin länsimaissa, Korpela avaa.
Klaaniyhteiskunnassa olennaista on, että kunnia säilyy, ja tärkeää, että klaanin kaikki jäsenet alistuvat johtajalleen. Yksilöllisille oikeuksille ei anneta tässä kuviossa arvoa.
Johtaja voi tarpeen tullen hylätä lain, jos hän näkee sen yhteisönsä parhaaksi. Lännessä on hymistelty kuvia, joissa Putin ratsastaa yläruumis paljaana karhulla.
”Siinä johtajuudessa on jotakin epämääräistä ja mystistä. Pietarilaiset nauravat, toisille se menee läpi ja herättää kunnioitusta.”
Korpela huomauttaa, että myös Suomessa on nähty mytologisoivaa ajattelua Urho Kekkosesta. Putin-kuvastossa luodaan auktoriteettia, joka ei länsimaissa toimisi, eivätkä viestit edes ole lännelle suunnattuja. Kun venäläiset perustelivat Krimin valtaamisen keskiaikaisen Kiovan alkukronikan lauseilla, se oli länsimaalaisten mielestä hulluutta, mutta viesti oli suunnattu venäläisille, ei länteen.
”Alkukronikan lauseet ovat oikea argumentti venäläisessä keskustelussa, mutta meillä asiantuntijat pitävät sellaista vain kulttuurikuorrutuksena, jonka takana on todellisempia syitä”, Korpela sanoo.
Putin on vaaleilla valittu presidentti ja Venäjä ideologinen suurvalta, missio, kuten kommunismikin oli.
”Johtajat toteuttivat ideologiaa, ja he olivat pappishallitsijoita kaikessa karmeudessaan”, Jukka Korpela sanoo.
Johtajan ajatellaan tarjoavan hyvyytensä kansansa käyttöön. Puolueeton oikeuslaitos toimii moniarvoisessa maailmassa, mutta Venäjällä se on Korpelan mukaan ongelmallinen.
”Entä kun johtaja onkin se hyvän tuoja ja onnen takaaja? Ei painoteta puolueetonta oikeuslaitosta vaan pitää taistella johtajan takaaman rauhan puolesta pahoja vastaan.”
Täysin puolueeton, eurooppalainen oikeuslaitos on venäläisittäin sokea, sillä se hyväksyy hyvän ja pahan. Vapaudet ovat venäläisittäin moraalittomia, ja länsimainen moniarvoisuus on rappiota.
Ei ole Venäjää tai venäläisiä. Venäjä on valtava maa. Pietarilla ja Itä-Siperialla ei ole kauheasti tekemistä keskenään.
Jos idässä käyttää sanoja demokratia tai oikeusvaltio, ne tarkoittavat eri asioita kuin lännessä, Korpela muistuttaa.
Olennaista on, kenen joukkoon kuuluu, kenen lapsi on, keiden naapureita tai sukulaisia ollaan. Ihminen asemoi itsensä ympäristön kautta. Odotetaan, että kukin toimii sukunsa, vanhempiensa ja ympäristönsä normien mukaan.
”YK ajaa korruption ja nepotismin vastaista maailmaa kaikkialle, mutta samalla unohtuu se, että afrikkalaiset ja aasialaiset yhteiskunnat rakentuvat korruptiolle”, Korpela sanoo.
Klaaniyhteiskuntien peruja on, että korkein arvo onkin sukulaisten suosio, ja ihminen pärjää, kun suosii sukulaisia. Siitä vinkkelistä käsin länsimainen maailma on erillinen oma systeeminsä, joka on tehnyt historiattomaksi kollektiiviyhteiskunnat.
Lännessä vastavoima ja oppositio ovat osa demokratiaa, idässä oppositio on vihollinen.
”Vallan vastustaja on vihollinen, joka vastustaa hyvää hallitsijan valtaa.”
Uskollisuus hallitsijalle on tärkeä, muulla ei väliä. Oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyi on tässä katsannossa maanpetturi, vaikka hänen kanssaan on myös samoin ajattelevia. Mielenosoittajat, jotka vastustavat Ukrainan sotaa, vastustavat siis hyvään pyrkivää hallitsijaa.
”Lännessäkin on kaikenlaisia normeja, jotka sitovat ja rajoittavat kuten toimintaa ohjaavat markkina-algoritmit. Venäjällä normit ovat poliittisia rajoja.”
Akateemisilla ihmisillä on Venäjällä Jukka Korpelan mukaan keinot saada tietonsa, vaikka kadulle lähteminen tarkoittaa tällä hetkellä suurta kiinnijoutumisen riskiä. Julkinen keskustelu on rajattua, ja tiedotusvälineet on monopolisoitu palvelemaan valtiota ja vallanpitäjiä.
Venäjä ei kehity länsimaiseksi demokratiaksi, koska vanhoista systeemeistä pidetään kiinni. Pietari on Korpelan mukaan puoliskandinaavinen paikka, joka kehittyisi demokraattiseksi, jos sen annettaisiin kehittyä. Sama pätee moskovalaiseen urbaaniin sivistyneistöön.
”Laajassa kuvassa se ei pysty kehittymään läntiseen suuntaan. EU:n reunalla on muitakin maita kuten Puola, Unkari, Romania, joiden on vaikea pysyä EU:n arvoissa mukana.”
Mitä perinnettä venäläiset sitten katsovat jatkavansa? Tuhatvuotista valtakuntaa ei todellisuudessa ole olemassa.
”Ei ole Venäjää tai venäläisiä. Venäjä on valtava maa. Pietarilla ja Itä-Siperialla ei ole kauheasti tekemistä keskenään.”
Venäjä ei ole kansallisvaltio, vaan se sisältää eri näköisiä alueita, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Venäjä on Korpelan mukaan valtiollinen satu, jota kerrotaan.
”Kerrotaan, miten tätä Venäjää uhkaavat ulkopuoliset kuten Nato, Länsimaat tai Ukraina. Venäjästä puhutaan kansojen perheenä, jolla koulussa ja historiaopetuksessa oikeutetaan monimuotoisten väestöjen patriotismi.”
Venäjä-fiktiossa on asioita, joita ei ole koskaan tapahtunutkaan kuten se, että Kiova olisi ollut osa Venäjää. Tarinoiden juuret ulottuvat pitkälle, sillä niitä alettiin keksiä jo 1400-luvulla. Ne ovat yhä kouluopetuksen pohjana.
Aina joku ’nobody’ on napannut vallan. Kukaan ei tuntenut Putinia vielä puolta vuotta ennen kuin hänestä tuli presidentti.
Venäjä on johtajakeskeinen valtio, mutta johtaja on silti hyvin tuulisella paikalla.
”Aina joku ’nobody’ syrjästä on napannut vallan. Kukaan ei tuntenut Putinia vielä puolta vuotta aikaisemmin ennen kuin hänestä tuli presidentti”, Korpela sanoo.
Äärimmäisen poikkeuksellisesti valta on Venäjällä vaihtunut niin, että siinä ei olisi jotakin epäselvyyttä tai hämärää. Vallanperimys on aina tapauskohtaista. Boris Jeltsin taiteili vallan itselleen Mihail Gorbatšovilta, Leonid Brežnev Nikita Hruštšovilta, Hruštšov taas Josif Stalinilta, Stalin Vladimir Iljitš Leniniltä.
Nikolai II:n valtaannousu oli Korpelan mukaan odotettava ja laillinen, hänen isänsä seurasi Aleksanteri II:sta murhan jälkeen. Katariina Suuri laittoi miehensä mielisairaalaan ja selitti vallanvaihtoa lääketieteellisin perustein.
”Pääsääntöisesti valta on vaihtunut palatsivallankumouksen tuloksena”, Jukka Korpela sanoo.
Putin jatkaa, kunnes ei pysty jatkamaan. Hän ratkaisee monen ihmisen kohtalon sotiessaan, mutta Ukrainan sota ratkaisee myös hänen oman kohtalonsa.
Miksi Venäjästä ei tullut demokratiaa? Asiaan löytyy syitä myös lähihistoriasta. Venäjän vapauttaminen ja demokratisoituminen 90-luvulla epäonnistui kolmesta syystä. Yksi syy ovat taloudelliset vaikeudet Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.
”Ne heikensivät nopeasti liberaalien uudistusten suosiota ja johtivat kommunististen ja nationalististen voimien elpymiseen”, sanoo poliittisen historian professori Sergei Prozorov Jyväskylän yliopistosta.
Toiseksi venäläisiä kiehtoi imperialismi vaihtoehtona vapauttamis- ja demokratisointiprojektille.
”Vaikeiden uudistusten ja kehityksen sijaan oli helpompaa juhlia mennyttä loistoa ja pyrkiä elvyttämään valtakuntaa”, Prozorov sanoo.
Kolmas syy ovat venäläisen kansalaisyhteiskunnan ja demokraattisten instituutioiden heikkous. Ne alkoivat kehittyä vasta 1990-luvun alussa, kunnes Putinin hallinto tuhosi kehityksen vuoden 2000 jälkeen.
Miksi Putin toimii nyt kuten toimii, ja mikä on hänen kohtalonsa tulevaisuudessa? Putinin Venäjä yritti kaapata Ukrainaa jo kahdesti aikaisemmin: ensin vuoden 2004 Oranssissa vallankumouksessa, jossa Venäjä väärensi presidentinvaalit valitsemansa ehdokkaan hyväksi.
”Vuonna 2014 Venäjä taas teki Ukrainan vallankumouksen, jossa se puuttui maan asioihin pysäyttääkseen EU:n ja Ukrainan yhteistyösopimuksen”, Sergei Prozorov sanoo.
Jälkimmäistä seurasi Krimin liittäminen ja Donetskin ja Luhanskin alueiden miehittäminen. Nykyinen sota on näiden väliintulojen jatkoa ja radikalisoitumista.
”Se on myös osa venäläisen hallinnon laajempaa hyökkäystä länsimaisia demokratioita vastaan, joka alkoi Georgian sodasta 2008 ja sisälsi vaaleihin puuttumisen Yhdysvalloissa ja Euroopassa, kyberhyökkäyksiä ja muita häiritseviä toimenpiteitä”, Prozorov sanoo
Prozovin mukaan Putinin hallinto haluaisi muuttaa kylmän sodan lopputuloksen Venäjälle suotuisammaksi. Kyse ei ole alueellisesta vaan ideologisesta konfliktista, eikä se lopu Ukrainaan.
Toisin kuin aikaisemmissa väliintuloissa, tällä kertaa hallinto hyökkäsi täysimääräisesti suvereeniin valtioon, minkä seurauksia on vaikea ennustaa.
”Ukrainan vastarinta on ylittänyt huomattavasti tarkkailijoiden ennusteet ja on epätodennäköistä, että Venäjä saavuttaa tavoitteensa, vaikka se voi silti tuottaa massiivisia tuhoja.”
Millaisena näet Venäjän sodan Ukrainassa?
”Se on katastrofaalinen virhe, joka on aiheuttanut valtavan tragedian Ukrainalle ja jolla on arvaamattomia seurauksia Venäjälle”, Sergei Prozorov sanoo.