Artikkelikuva
Yhdysvalloissa lemmikkilait vaihtelevat osavaltiosta riippuen. Joissakin osavaltioissa tiikeriä voi pitää lemmikkinä.

Hyvästi tiikerikuninkaat? Yhdysvalloissa pohditaan isojen kissaeläinten kieltämistä lemmikkinä

Yhdysvaltojen edustajainhuone hyväksyi elokuussa lakiehdotuksen, jossa kielletään leijonien, tiikerien ja muiden isojen kissaeläinten pitäminen lemmikkinä. Samalla eläintarhat ja muut kissaeläimiä pitävät tahot eivät saisi enää antaa kävijöiden koskea eläimiä, kuten silitellä pentuja.

Yhdysvalloissa saatetaan pian kieltää suurten kissaeläinten pitäminen lemmikkinä.

Maan edustajainhuone hyväksyi elokuussa lakiehdotuksen, jossa kielletään leijonien, tiikerien ja muiden isojen kissaeläinten pitäminen lemmikkinä. Samalla eläintarhat ja muut kissaeläimiä pitävät tahot eivät saisi enää antaa kävijöiden koskea eläimiä, kuten silitellä pentuja.

Seuraavaksi ehdotus siirtyy senaatin äänestettäväksi. Lain aikaisempi versio hyväksyttiin edustajainhuoneessa jo 2020, mutta lain eteneminen tyssäsi, koska senaatti ei äänestänyt siitä. Asiasta uutisoi muun muassa World Animal News.

Yhdysvalloissa elää arviolta enemmän tiikereitä kuin tiikereitä elää luonnonvaraisena.

Yhdysvalloissa on WWF:n arvion mukaan 5 000 tiikeriä. Se enemmän kuin tiikereitä on arvioitu elävän luonnonvaraisena.

Hälyttävä tilanne on noussut keskusteluun viime vuosien aikana muun muassa maan tiikeribisneksestä kertovan Tiger King -dokumenttisarjan kautta.

Myös Euroopan Unionissa on keskusteltu, millaisia eläimiä on sopiva pitää lemmikkinä. Politico uutisoi toukokuussa, että maiden maatalousministerit keskustelevat mahdollisuudesta kieltää eksoottisten eläinten, kuten simpanssien, tiikerien ja alligaattorien, pitäminen lemmikkinä.

Tällä hetkellä osassa EU-maissa on laillista pitää lemmikkinä erilaisia villieläimiä. Esimerkiksi tiikerin voi omistaa Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Irlannissa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!