Artikkelikuva
Kalifornian punapuumetsän vanhimmat puut ovat 1200 vuotta vanhoja, punapuiksi varsin nuoria.

Jättiläisten sylissä – punapuut mykistävät ja opettavat suhteellisuudentajua

Mahtipontiset punapuut ovat kurkottaneet taivaisiin paljon ennen meitä. Kaliforniasta löytyvien maailman vanhimpien puiden rinnalla kalpenevat näyttävät sillatkin.

Sain tilaisuuden tutustua Yhdysvaltojen länsirannikkoon taannoin vaihto-
oppilasvuoteni aikana. Jättiläismäisen maan Tyynenmeren puoleinen kylki oli itselleni entuudestaan täysin tuntematon. Tiesin vain, että sitä asuttavat maailman vanhimmat puut, punapuumetsät.

Suuntasin siis San Franciscoon, jonka rannikko kuuluu yhteen Pohjois-Kalifornian pääasutuskeskuksista. Ihastuin kaupungin hätkähdyttävään kirjoon: kukkulaisilla kaduilla puikkelehtiviin kaapeliraitiovaunuihin, satamalaiturilla köllötteleviin hylkeisiin ja ilmapalloja kauppaaviin katumyyjiin. Niin paljon mahtuu koko maan toiseksi tiiviimmin asutettuun kaupunkiin.

Huhujen mukaan muinaiset jättiläispuut kohoavat monista elokuvistakin tutun Golden Gate -sillan pohjoispuolella. Siltaa eteenpäin ruuhkassa madellessamme kuikuilin ihmetyksen vallassa pilvisumuun kohoavan punaisen sillan rakenteita. Alhaalla lipuivat lahden turistilautat.

Puisto oli hiljainen. Astuin mykistyneenä puisen tervetulokyltin ali. Kävellessäni korkeuksiin nousevien punapuiden juurella tunsin oloni pieneksi.

Mutkittelimme vuokra-autolla kuuluisaa Highway 1 -moottoritietä määränpäänämme punapuut. Tyynimeri vasemmalla, lammaslaitumia oikealla. Vihdoin edessämme alkoi avautua tihenevä metsä. Saavuimme iltahämärässä Muir Woodsin kansalliselle muistomerkille. Nykypäivänä alue on alkuperäiskansa Coast Miwokin jälkeläistän kotiseutua.

Puisto oli hiljainen. Astuin mykistyneenä puisen tervetulokyltin ali. Kävellessäni korkeuksiin nousevien punapuiden juurella tunsin oloni pieneksi. Olen jättiläisten sylissä, ajattelin. Täällä punapuut kohosivat 20 miljoonaa vuotta sitten, kauan ennen meitä. Vanhin puu on 1200-vuotias, mutta silti nuori punapuuksi. Neljänkymmenenviiden ihmisen pyramidi yltäisi juuri ja juuri korkeimman puun latvoihin.

Paluumatkalla ylittäessämme siltaa oli jo pimeää. Maassa, jossa kaikki on niin valtavaa, saa suhteellisuudentajua. Näyttävä silta tuntui nyt pieneltä mahtipontisiin punapuihin verrattuna.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!