Näkökulmat

  -henkilökuva

Pinnalla nyt: hidas muoti ja vaatteen tarina

Yhä useampaa kiinnostaa vaatteen laatu – ja se, että sillä on tarina. Pikamuodista kumpaakaan on turha hakea, Anni Valtonen kirjoittaa.

Kun äitini vuosi sitten muutti palvelutaloon, elämässäni käynnistyi niin sanottu purku- ja jälleenrakennusvaihe. Sen jälkeen, kun äiti oli saatu asutettua uuteen valoisaan kaksioon rankalla kädellä raikotun omaisuutensa kanssa, tehtäväkseni jäi tyhjentää Pohjois-Savossa sijaitseva, täyteen ammuttu 160-neliöinen lapsuudenkotini varastoineen ja aittoineen.

Tiedän, että minulla on valtavasti kohtalotovereita. Perheessäni ei ollut harrastettu minkään valtakunnan konmaritusta, ja äidin koko elämän lisäksi talossa oli myös säilöttynä isoäitini ja -tätini jäämistöt. Myös minun ja kahden veljeni lapsuus.

Lukuisten kaatopaikka-, kirpputori- antikvariaatti- ja kierrätyspistevierailujen jälkeen kodin irtaimistosta seuloutui merkittävä osa perheeni historiaa, jonka äärelle olen joutunut pysähtymään. Olen myös halunnut tehdä niin. Kirjallisuus, valokuvat, vaatteet. Erityisesti isoäitini vaatteet. Kengät, korut, kellot, käsineet, hatut.

Vaatteita ja asusteita tutkimalla tutustun sukuni naisiin uudella tavalla. Niistä avautuu kiinnostavia näkymiä naisen elämään erityisesti 1930-luvulta eteenpäin. Isoäitini on fanittanut kuningatar Elisabethin tyyliä ja teettänyt itselleen jakkupuvun kuningattarella lehtikuvassa olleen vaatteen mallin mukaan.

Vaatteita on huollettu, parsittu, paikkailtu. Ne ovat olleet niin lujaa tekoa, että niitä on kannattanut ja voinut korjata. Vaatteita ei ole omistettu kasoittain. Niitä ei ole köijätty turhina ja rätiksi ryytyneinä vaatteenkeräyslaatikoihin. Rikkinäisenä ne ovat lopulta jatkaneet elämää siivousriepuina.

Vaateteollisuuden valtaisasta hiilijalanjäljestä tietävät jo kaikki.

Haastattelin tähän lehteen porvoolaista vintageyrittäjä Maarit Kauttoa. Hän sanoi, että Suomessa ollaan tilanteessa, jossa viimeisetkin laatua ostaneet ja arvostaneet naiset ja miehet ovat siirtymässä ajasta ikuisuuteen. Hän kokee elämäntehtäväkseen pelastaa heidän aarteitaan – koska niitä ei kohta saa enää mistään.

Kautto ostaa kuolinpesiä ja tekee kulttuurisesti merkittävää pelastustyötä. Vintageyrittäjä
jos joku tietää, kuinka tärkeää on, että vaate on laadukas – ja että sillä on tarina. Pikamuodista kumpaakaan on turha hakea.

Ihmiskunta on suurten valintojen edessä. Vaateteollisuuden valtaisasta hiilijalanjäljestä tietävät jo kaikki, kiitos koulujen ansiokkaan ympäristökasvatuksen. Toimitussihteerimme Heidi Nummi tarttui vaateteollisuuden ristiriitoihin jutussaan Paraneeko maailma ostamalla? Hän vakuuttui asiantuntijoita haastatellessaan ainoasta mahdollisesta tiestä, mikä edessämme avautuu.

”On päivänselvää, että on vähennettävä kulutusta, hidastettava sykliä. Ainoa tapa kuluttaa vastuullisesti, on kuluttaa vähemmän”, vastuulliseen kuluttamiseen keskittyvän kansalaisjärjestö Eetin Maija Lumme sanoo.

Tämä edellyttää radikaalia mielenmuutosta, ja se lähtee meistä kaikista.

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden vs. päätoimittaja.