Olen perustellut someriippuvuuttani sillä, että siellä tehty aktivismi muuttaa maailmaa. Mutta mitä jos some vain ryövää elämäni? Tykittää huomiokykyni atomeiksi. Kasaa riittämättömyydentunnetta. Syöte tuo päivittäin eteeni satoja epäkohtia, joille en voi oikeastaan tehdä juuri mitään. Paitsi kommentoida. Ja sitähän teen. Tunteja päivässä.
En jaksa silti parjata selkärangattomuuttani. Kun tekoäly voittaa shakin maailmanmestarin, mitä mahdollisuuksia minun itsekurillani olisi sitä vastaan?
Some estää maailmanparantamisen. Niin väittää amerikkalaistaiteilija Jenny Odell kirjassaan How to do nothing. Hänen mukaansa netin joutavuudet harhauttavat meidät pois yhteisten ponnistelujen luota. Yhden ihmisen aika on rajallinen resurssi ja samalla tavalla hänen huomionsakin on. Netti lupasi vapaata tiedonvälitystä, sen sijaan banaali hälinä sensuroi. Ei tarvitse pelätä paljastuksia, kun voi luottaa infoähkyn hautaavan ne.
Ilmastoliike kokoaa voimansa Twitterissä, feministit pääsevät ääneen Instagramissa ja Facebookissa kerätään allekirjoituksia translain uudistamiseksi.
Huomiotalous nojaa ahdistuksiin ja pelkoihin. Häiriö on tuottoisampaa kuin säilyttäminen. Eipä siis ihme, että Donald Trumpin kauden päätyttyä jenkkimedian yleisömäärät ovat romahtaneet.
Mutta somessa tapahtuu niin paljon hyvää, vikisen. Ilmastoliike kokoaa voimansa Twitterissä, feministit pääsevät ääneen Instagramissa ja Facebookissa kerätään allekirjoituksia translain uudistamiseksi.
Onneksi Odellkaan ei vaadi somelakkoa. Hän muistuttaa, ettei Facebookin käytön lopettaminen ole poliittinen teko, koska sitä ei tulkita niin (vaan irtiotoksi ystävistä). Lisäksi myös digipaastoava elää maailmassa, jota somejätit muokkaavat. Itse olen pyytänyt, ettei kuntavaalilahjoituksiani käytettäisi Facebook-mainontaan. Hirviötä ei ole tarpeen ruokkia yhtään enempää.
Kaikilla ei ole edes varaa lähteä somesta. Työ voi vaatia sen käyttöä ja siviilissä facebookittomuus vaatii sosiaalista pääomaa, eli että saa tiedon tapahtumista ja mielipiteensä kuulluksi muutenkin. Mutta tällaisessakin tilanteessa voi kieltäytyä huomioimasta. Koska siinä missä rahalla maksetaan standardoiduilla yksiköillä – euron arvo on vakio – niin huomiolla maksaessa arvo ei ole määrämittainen. Esimerkiksi mainoksia voi katsoa aikidotyyliin, analysoida niitä ymmärtääkseen vastustajaa paremmin.
Aktivistille ajoittainen voimien kerääminen somen ulkopuolella on välttämättömyys. Mutta Odellin kirja ei nimestä huolimatta ole opas downshiftaukseen. Pikemminkin se neuvoo irtisanoutumaan huomion kalastajista ja suuntaamaan tekemisen sinne, minne itse haluaa. Aktivismi syntyy siitä, että moni kiinnittää huomion yhtä aikaa samaan epäkohtaan. Tällä hetkellä luonnon tuhoamisen pysäyttäminen vaatii joukkovoimaa. Häiriötekijät siitä ovat elämän ja kuoleman kysymys.
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja, joka on kirjoittanut ainakin kolmen romaanin
verran tweettejä tililtä @Riikka_Suominen.