Silmien ohi vilisee kumpuilevaa kuusimetsää, aamuauringon säteissä kylpevää peltomaisemaa ja uneliaita maalaiskyliä loivaliikkeisine lehmineen.
Ellei kantturoita käyskentelisi myös autoliikenteen seassa, voisi kuvitella ihailevansa Kainuun vaaramaisemia. Olemme kuitenkin yli 2 000 kilometrin päässä Suomesta Balkanin sydänmailla, Bosnia–Hertsegovinan itäosan Serbitasavallassa.
Kuvankaunis maisema kätkee alleen ikäviä muistoja Bosnian sodasta (1992–1995). Konkreettisimpia ovat etsijöiltä piiloon jääneet maamiinat, joista varoitetaan taajaan. Miinoihin on kuollut sodan jälkeen lähes 700 ihmistä, viime vuonnakin kaksi.
Serbijoukot kylvivät erityisen suurta tuhoa näillä strategisesti tärkeillä seuduilla. Täällä joukot syyllistyivät myös suurimpaan joukkotuhoon Euroopan maaperällä sitten toisen maailmansodan, Srebrenican kansanmurhaan.
Siitä tulee kuluneeksi nyt heinäkuussa 25 vuotta.
Srebrenican naapurikylässä Potočarissa, runsaan parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Sarajevosta, toimii vuonna 2017 avattu kansanmurhan uhrien muistokeskus.
Vaikka turismi lisääntyy kovaa vauhtia koko Balkanilla, täällä saa yleensä liikkua kaikessa rauhassa. Kansanmurhan muistopäivä 11. heinäkuuta on kuitenkin räjähdysherkkää aikaa Potočarissa.
Muutama päivä ennen vuoden 2005 muistopäivän tilaisuutta alueelle oli tuotu kaksi pommia. Vuonna 2015 muistotilaisuuteen saapunut Serbian pääministeri, nykyinen presidentti Aleksandar Vučić puolestaan sai niskaansa bosnialaisten vihat ja joutui pakenemaan paikalta kivi- ja pullosateessa. Vučić kuului Bosnian sodan aikaan kansallismieliseen radikaalipuolueeseen.
Nyt on tavallinen arkiaamu, eikä muistokeskukseen ole tutustumassa kuin jokunen koululuokka. Hiljaisuus lisää paikan aavemaisuutta, mutta tekee siitä tavallaan piristävän poikkeuksellisen verrattuna esimerkiksi turistimassojen täyttämään Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiriin Puolan Oświęcimissa.
Potočariin saapuessa huomio kiinnittyy valtavaan tehdashallin rämään, joka pysyy hädin tuskin pystyssä. Täällä piti päämajaansa surullisenkuuluisa hollantilainen YK-pataljoona, jonka vastuulla oli Srebrenican alueelta suojaa hakeneiden pakolaisten turvallisuus.
Pataljoonan tiloihin on remontoitu moderni museo, joka kertoo korutonta tarinaa Srebrenican ja muun Bosnian sota-arjesta. Esillä on ahdistavaa kuva- ja videomateriaalia, mutta ääneen pääsevät kiitettävän paljon myös kansanmurhasta selviytyneet ihmiset. Heitä toimii myös oppaina.
Tehdashallin toinen pääty on nimetty muistohuoneeksi. Pimeä ja karu osa hallia on samassa kunnossa kuin 25 vuotta sitten. Turvaa hakeneiden ihmisten hätä huokuu yhä seinistä.
YK:n arvion mukaan Bosnian sodan jäljiltä on selvittämättä ainakin 50 000 raiskaustapausta.
Seinille on ripustettu valokuvia ja muita dokumentteja kansanmurhasta – osa symbolisesti, osa hyvin suoraan uhrien kohtaloita ja reaktioita peilaavia. Monesta paistaa oikeutettu katkeruus kansainvälistä yhteisöä kohtaan.
Katse hakeutuu kunniapaikalle nostettuun nuorta naista esittävään julisteeseen. Se julistaa isoin kirjaimin: ”No teeth…? A mustache…? Smel like shit…? Bosnian girl!”
Halventava teksti kirjoitusvirheineen on hollantilaisten YK-joukkojen Srebrenican tukikohtaan jättämä seinäkirjoitus. Alkuperäisen tekstin voi edelleen nähdä museon yläkerran seinällä.
Kuvan nainen on bosnialainen taiteilija Šejla Kamerić. Ikonisella teoksellaan hän halusi kiinnittää maailman huomion naisvihamielisyyteen, jonka muodot vaihtelevat rasistisesta ”läpästä” aina vakaviin sotarikoksiin.
YK:n arvion mukaan Bosnian sodan jäljiltä on selvittämättä ainakin 50 000 raiskaustapausta.
Muistokeskusvierailun pysäyttävin kokemus on jättimäinen hautausmaa. Sinne avautuu suora näkymä tehdashallista maantien yli.
Tragedian musertavan mittasuhteen tajuaa viimeistään nähdessään yli 6 500 valkoisen hautakivipylvään tasaiset rivistöt. Jokaisen kiven alla makaa etnisen puhdistuksen uhri – tavallinen isä, poika tai vaari, jonka kohtaloksi koitui olla taustaltaan bosniakki eli Bosnian muslimi.
Jokaisen uhrin nimi on hakattu hautakiven lisäksi yhteisiin nimitauluihin, jotka muodostavat lähes satametrisen puolikaaren. Tiettyjä sukunimiä näkyy kymmenittäin.
Uhrien tunnistaminen jatkuu yhä.
Joukossa on myös yksittäisiä naisia. Syntymävuodet paljastavat, että viitisensataa murhatuista oli alle 18-vuotiaita.
Yli 1 500 uhrin jäänteitä ei ole löydetty tai tunnistettu. Serbit yrittivät tuhota ruumiita muun muassa polttamalla ja hautasivat niitä kymmeniin joukkohautoihin eri puolille seutua.
Uhrien tunnistaminen jatkuu yhä, ja dna-näytteet tuottavat jatkuvasti tulosta. Tästä muistuttavat Potočarin hautakivimeren seassa siellä täällä erottuvat tuoreet hautausjäljet ja väliaikaiset muistokilvet.
Kansanmurhan haavojen umpeutuminen on vielä pahasti vaiheessa. Viime vuosien merkittävät oikeusratkaisut valavat kuitenkin uhrien omaisiin uskoa, että oikeus toteutuu lopulta.
Srebrenican verilöylyn pääarkkitehdit, Bosnian serbiarmeijaa komentanut Ratko Mladić ja Serbitasavallan entinen presidentti Radovan Karadžić, istuvat nyt elinkautista tuomiota sotarikoksista.
Eräs toivonkipinöistä konkretisoituu paluumatkalla Sarajevoon Konjević Poljen pikkukylän kohdalla. Kylässä asuu lähes 80-vuotias bosniakkirouva Fata Orlović, jonka taistelu oikeuksiensa puolesta on tehnyt hänestä maailmankuulun.
Kotitalon tontille oli rakennettu suuri ortodoksikirkko merkiksi siitä, että alue oli ”puhdistettu” muslimeista.
Vuonna 1993 Orlović sukulaisineen joutui pakenemaan serbijoukkoja YK:n turva-alueelle Srebrenicaan. Pari vuotta myöhemmin hän menetti kansanmurhassa peräti 22 sukulaistaan.
Päästyään palaamaan kotikyläänsä vuonna 2000 Orlovićia odotti karu näky: kotitalon tontille oli rakennettu suuri ortodoksikirkko merkiksi siitä, että alue oli ”puhdistettu” muslimeista ja serbialaistettu.
Alkoi vuosien oikeustaistelu, joka huipentui viime syksynä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätökseen. Sen mukaan kirkko on siirrettävä pois Fata Orlovićin pihalta.
Päätös voi olla merkittävä ennakkotapaus.
Srebrenican kansanmurha
Huhtikuussa 1993 YK julisti Srebrenican alueen demilitarisoiduksi turva-alueeksi. Sinne pakeni serbiarmeijan vainoja kymmeniätuhansia ihmisiä, pääasiassa Bosnian muslimeja eli bosniakkeja.
Heinäkuussa 1995 serbijoukot hyökkäsivät turva-alueelle, pakottivat YK-sotilaat luovuttamaan bosniakit haltuunsa ja teloittivat seuraavan kymmenen päivän aikana systemaattisesti tuhansia miehiä ja poikia.
Bosnian kadonneiden ihmisten komissio on pystynyt nimeämään 8 372 kuolonuhria.
YK:n alainen entisen Jugoslavian kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY) määritteli vuonna 2004 Srebrenican tapahtumat kansanmurhaksi. Vuonna 2015 Venäjä esti veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvoston samansisältöisen päätöslauselman.
Lähteet: ICTY, YK