Artikkelikuva
Koronavirukseen on kuollut yli puoli miljoonaa ihmistä.

Kumpi on vaarallisempi – sota vai korona?

Koronavirusta voi uhrilukujen valossa verrata sotiin.

Keskikesään mennessä puoli miljoonaa ihmistä on menettänyt henkensä koronaviruksen vuoksi.

Luvut ovat vakavia. Esimerkiksi Yhdysvaltain lehdistössä niitä on alettu vertailla sotien uhreihin. Kesäkuussa maan kansalaisten kohdalla ylitettiin kaikkien konfliktien yhteenlaskettu uhriluku aina Korean sodasta alkaen.

Maailmanlaajuisesti vastaavia vertailuja ei vielä voisi tehdä. 1900-luvun sodissa kuoli vähintään 108 miljoonaa ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa kymmenkertainen määrä.

Pandemian uhreiksi tavataan kuitenkin laskea vain tautiin menehtyneet. Vertailu uhkaa käydä mielekkääksi, mikäli mukaan lasketaan epäsuorat uhrit: akuutista nälästä kärsivien määrän on ennustettu tuplaantuvan 265 miljoonaan. Tilanne on paikoin hyvin vakava.

”Jos emme saa ruokaa ihmisille, ihmiset kuolevat”, maailman ruokaohjelman pääjohtaja David Beasley kommentoi The Guardian -lehdelle.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!