Artikkelikuva
Maailman Kuvalehti voitti Aikakausmedian Edit-kilpailussa Vuoden 2018 feature-juttu yleisömediassa -palkinnon. Palkittu juttu Läpikulkijoiden keidas hiljeni on toimittaja Taina Tervosen ja valokuvaaja Laurent Hazguin käsialaa.

Maailman Kuvalehdelle menestystä Edit-kilpailussa

Agadez-reportaasi palkittiin vuoden parhaana juttuna.

Maailman Kuvalehdessä 5/2018 julkaistu freelancetoimittaja Taina Tervosen kirjoittama juttu palkittiin Aikakauslehtien liiton Edit-kilpailussa vuoden 2018 parhaana feature-juttuna yleisölehtien sarjassa. Valokuvat juttuun otti ranskalaiskuvaaja Laurent Hazgui.

Tervosen reportaasi kertoo Agadezin kaupungista Pohjois-Nigerissä, joka on ollut keskeinen etappi monien afrikkalaissiirtolaisten matkalla kohti Eurooppaa.

”Siirtolaisuudesta ja maahanmuutosta puhutaan Euroopassa hyvin ideologisesti. Halusin kertoa ilmiöstä siten, että tarkastelen sitä ruohonjuuritasolta ja kuuntelen ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia”, Tervonen kertoo. 

Kilpailuraati luonnehti Tervosen juttua näin:

”Näkökulmaltaan tuore juttu, joka antaa aiheeseen toisenlaisia avauksia, joita ei ensimmäisenä nouse mieleen puhuttaessa suurista maahanmuuttovirroista ja siirtolaisten salakuljetuksesta. Vakuuttavien ja ympäristöön vievien kuvien ja osuvien kuvatekstien myötä sujuvasti etenevä juttu kokonaisuudessaan antaa havainnollisen kuvauksen aiheesta.”

Lisäksi Maailman Kuvalehti sai jo toisena vuonna peräkkäin kunniamaininnan vuoden yleisömedia -sarjassa. Sarjan voitti tänä vuonna Talouselämä-lehti.

Vastaava päätoimittaja, Fingon viestintäjohtaja Laura Häkli pitää tunnustusta erityisen tärkeänä laihojen vuosien jälkeen. Maailman Kuvalehteä aiemmin julkaisseen Kepan rahoitusta vähennettiin huomattavasti neljä vuotta sitten, jolloin myös lehden tulevaisuus oli vaakalaudalla.

”Resurssit vähenivät dramaattisesti ja ilmestymiskerrat harvenivat, mutta onneksi julkaisija halusi edelleen pitää kiinni yhteiskunnallisesti tärkeästä lehdestä”, Häkli toteaa.

Kirjoitusvapaalla kevään 2019 oleva päätoimittaja Anni Valtonen katsoo, että Maailman Kuvalehdellä on tärkeä paikka Suomen mediakentässä ihmisten maailmankuvan avartajana.

”Suomessa ei ole toista lehteä, jonka pelikenttänä on koko maailma – ja käytettävissään huikea avustajakunta, joka on innokas etsimään aina uusia aiheita ja näkökulmia, tuomaan kaukaistakin lähelle.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!