Artikkelikuva
Eino Nurmisto aloitti parikymppisenä Suomen ensimmäisen gaylifestyle-blogin. Alkuvuodet hän bloggasi anonyyminä.

Eino Nurmisto on valtakunnan ykköshomo

Bloggari Eino Nurmisto, 29, jakaa tuoreessa Homopojan opas -teoksessaan tietoa, jollaista hän olisi itse kaivannut nuorempana.

1.  Kutsut itseäsi valtakunnan ykköshomoksi. Miten homoilla menee tämän päivän Suomessa?

Yleisesti ihan mukavasti. Viimeisten kymmenen vuoden aikana monet lainsäädännölliset asiat on saatu kuntoon, mutta se ei toki vielä tarkoita, että kaikki olisi hyvin.

On paljon näkymättömiä ongelmia kuten se, että monet perhesuhteet voivat olla hankalia lapsen seksuaalisen suuntautumisen takia. Myös sellaisissa miehisyyden linnakkeissa, kuten puolustusvoimissa ja urheilumaailmassa, riittää työnsarkaa asenneilmapiirin muokkaamisessa.

2.  Olet kirjoittanut blogia yhdeksän vuotta. Mikä on internetin merkitys sinulle?

Tämän kylän homopoika -blogini perustamisajatuksena oli sekä saada että antaa vertaistukea. Nuorempana oloni oli yksinäinen, kun somea ei vielä ollut nykyisessä mittakaavassa. Nyt verkostoituminen on helppoa vaikkapa Instagramissa.   

Itselleni netti on merkittävä siinäkin mielessä, että olen löytänyt kaikki kumppanini deittisovellusten kautta. Jos muutama vuosikymmen sitten seuraa haettiin puistoista ja vessoista, nykyisin kaikki ovat netissä.  

3.  Miten kaapista tulemisesta voisi tulla helpompaa? 

Lähtökohtaisesti se on viime vuosina varmasti helpottunut. Omassa nuoruudessani viihdekulttuuri loi traagista kuvaa, jossa kaapista tullut nuori hylättiin ja joutui kadulle, mistä hän löysi rakkauden, joka kohta kuolikin aidsiin. Todellisuus on, että ei siitä yleensä seuraa mitään hirveää. Asian ei kannata antaa kasvaa liikaa pään sisällä, eikä homoudesta kertomisesta tarvitse tehdä dramaattista. Itse aloin vain elää omaa elämääni tekemättä varsinaista kaapista tuloa.

4.  Millaisia ongelmia homokulttuurin sisällä on?

Ajattelutapa, jonka mukaan homot ovat automaattisesti suvaitsevaisia, istuu monella homolla tiukassa. Valitettavasti rasismia ja ylipäätään ulkonäkösyrjintää kuitenkin riittää. Transihmisiin kohdistuu, jos ei aina vihamielistä, niin ainakin humoristisen pilkallista suhtautumista. Se on pöyristyttävää. 

Myös homojen keskuudessa valkoiset, hyvätuloiset, keski-ikäiset miehet asettavat mittarin sille, mikä on hyvää ja normaalia. Jos heitä kritisoi, siitä saa kuulla. 

”Myös homojen keskuudessa valkoiset, keski-ikäiset miehet asettavat mittarin normaalille.”

5.  Jaat kirjassasi vinkkejä homoseksiin. Miksi niitä tarvitaan? 

Seksi on hauska ja normaali asia, merkittävä osa elämää. Se vähäinen seksivalistus mitä peruskoulussa annetaan, on kuitenkin heterokeskeistä, ja järjestöjen oppaat aiheesta taas ovat aika kankeakielisiä ja vieraannuttavia. Tein kirjan ajatuksella, että kerron siinä asioita, joista olisin itse nuorempana halunnut tietää enemmän. 

Homotkin ajautuvat seksitavoissaan herkästi jonkinlaiseen valmiiseen muottiin, mutta on täysin itsestä ja kumppaneista kiinni, mitä kaikkea voi tehdä.

6.  Onko nykynuorten tarpeen tietää seksuaalivähemmistöjen aikanaan kokemasta sorrosta? 

Kuuluu yleissivistykseen tuntea oma historiansa. Nykyiselle 15-vuotiaalle ne ajat, jolloin homous oli rikos, ovat tosi kaukaisia. Se että asiat ovat nyt hyvin ei silti tarkoita, että niin olisi automaattisesti jatkossakin.

7.  Kuinka perhe voi tukea homonuorta?

Antamalla lapselle tilaa ja vapautta olla oma itsensä ja olemalla asettamatta liikaa odotuksia. Jos lapsen elämä hämmentää vanhempia, sen aiheuttamaa ahdistusta ja pelkoa ei kannata kaataa lapsen päälle. On hyvä ilmaista, että homous on täysin ok, mutta suora kysely asiasta on herkästi kiusallista. Lasta ei pidä nyhtää ulos kaapista, vaan antaa hänen itse puhua sitten, kun hän on siihen valmis.

8.  Entä koulu? 

Välttämällä heteronormatiivista kielenkäyttöä esimerkiksi puhumalla kumppaneista eikä tyyliin ”sitten kun tytöt alkavat kiinnostaa poikia.” Neutraali kielenkäyttö antaa tunteen, että jokainen saa olla oma itsensä. Opettajan on syytä tiedostaa, että joka luokassa on todennäköisesti homoja – vähemmistöt eivät ole vain kaukainen asia jossain muualla.

9.  Millaisia tasa-arvotekoja kaipaat?

Seksuaalivähemmistöistä puhuminen on arkipäiväistynyt ja tavallaan saatu maaliin, mutta saman pitäisi tapahtua myös sukupuolivähemmistöjen kohdalla.

Transihmisten aseman parantamisessa on paljon tekemistä niin lainsäädännöllisesti kuin asenteiden tasolla.

10.  Homoudesta puhuttaessa korostuu usein seksuaalisuus. Mikä on romantiikan ja rakkauden merkitys sinulle?

On totta, että homot nähdään pitkälti seksin ja eroottisen kulman kautta – ja itse otan ilon irti myös niistä oletuksista! 

Vaikka päällepäin homokulttuuri voi vaikuttaa kylmältä ja kovalta, löytyy sieltä hyvin romanttisiakin ja onnellisia suhteita. Sama lämmön tarve meillä kaikilla on, ja itselleni rakkauden merkitys on tosi suuri.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!