Artikkelikuva
Mediataitelija Haidi Motolan suhde Israeliin on monimutkainen. Motola kampanjoi aktiivisesti palestiinalaisten oikeuksien puolesta.

"Gaza on maailman suurin avovankila"

Israelin ja Suomen välillä sukkuloiva taiteilija ja aktivisti Haidi Motola haluaa lopun Palestiinan miehitykselle.

Eletään vuotta 2008. 26-vuotias vastavalmistunut taiteen kandidaatti Haidi Motola tekee vapaaehtoistyötä israelilaisessa B’etselem-ihmisoikeusjärjestössä. Hän sattuu näkemään järjestölle lähetetyn videon, jossa israelilaiset sotilaat taltuttavat palestiinalaismiehen, sitovat tämän silmät ja laittavat miehen käsirautoihin.

Lopuksi yksi sotilaista nostaa rynnäkkökiväärinsä ja ampuu palestiinalaismiestä jalkaan. Tapaus johtaa ­oikeudenkäyntiin, mutta israelilais­sotilaat selviävät symbolisilla tuomioilla.

Tapaus sai Motolassa aikaan poliittisen heräämisen. B’etselem käytti vastaavia videoita hyväkseen Shooting back -kampanjassaan, jonka yhteydessä järjestö jakoi palestiinalaisille videokameroita. Kampanjan tavoite oli rohkaista palestiinalaisia taltioimaan todistus­aineistoa kohtaamistaan epäoikeudenmukaisuuksista.

”Ilman videotallenteita moni ihmisoikeusloukkaus olisi lakaistu maton alle. Shooting back käynnistettiin ennen kuin Facebook tai muu sosiaalinen media oli lyönyt itsensä läpi. Vapaaehtoistyö B’etselemissä teki minuun suuren vaikutuksen, sillä sen kautta näin miehityksen omin silmin”, Motola sanoo.

Videokameroiden jakaminen on Motolan, 36, mukaan ollut tehokasta, sillä monet toimittajat, dokumenttielokuvien tekijät ja ihmisoikeusjärjestöt käyttävät B’etselemin keräämää materiaalia uutis- ja vaikuttamistyössään.

Haidi Motola syntyi vuonna 1982 Ylä-Galileassa. Myöhemmin hänen elämänsä on jakautunut kahden maan välille, sillä Haidin ollessa kahdeksanvuotias hänen perheensä muutti Israelista äidin synnyinmaahan Suomeen.

”Olimme käyneet Suomessa kesäisin, joten maa oli minulle tavallaan tuttu, mutta samaan aikaan vieras”, Motola sanoo.

Kuopiossa Motolat olivat kaupungin harvoja maahanmuuttajia – vieläpä maasta, joka monen suomalaisen silmissä oli toistuvien konfliktien osapuolena. Tunnelma Israelissa olikin tuohon aikaan jännittynyt, sillä Persianlahdella sodittiin. Ennen muuttoa Suomeen Haidi oli tottunut kaasunaamarin käyttöön.

Suomessa taas oli hiljaista ja suomalaiset olivat israelilaisiin verrattuina järjestelmällisiä.

”Koulussa haalarit roikkuivat siististi naulakossa. Muut lapset olivat uteliaita ja kyselivät minulta kaikenlaista.”

Haidilla oli innostava opettaja ja hän kertoo oppineensa Suomessa paljon uutta. Samaan aikaan Haidi tunsi tietynlaista toiseutta.

”Näin jälkikäteen luulen, että se herkisti minua. Se opetti minua arvostamaan ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa”, Motola muistelee.

Neljä vuotta myöhemmin perhe muutti takaisin Israeliin. Siellä Haidi päätyi lukion jälkeen opiskelemaan taidetta. Valinta oli helppo: Haidi oli piirtänyt ja valokuvannut nuoresta pitäen. Isä rohkaisi, mutta iso­äidin oli vaikea ymmärtää lapsenlapsensa valintaa.

”Ihmiselle, joka on menettänyt kaiken, taide ei tunnu oikealta ammatilta”, Motola sanoo.

Haidin isänpuoleinen, nyt jo edesmennyt isoäiti Genya Niemand-Kanafas oli puolanjuutalaisen perheensä ainoa, joka selviytyi holokaustista. Hän oli kotoisin nykyisin Ukrainalle kuuluvasta Lvivin kaupungista, ja päätyi toisen maailmansodan jälkeen pakolaisleirille Ranskan Marseillehin.

Haidin isänpuoleinen isoisä ­Jacques syntyi 1920 Egyptin Port Saidissa ja vietti lapsuutensa Aleksandriassa. Kun Jacques oli 15-vuotias, perhe muutti isän työn perässä Haifaan, joka tuolloin kuului Palestiinan brittiläiseen mandaattialueeseen.

Vuonna 1947 Jacques Motola lähti Haifasta Pariisiin ja edelleen Marseillehin. Siellä hän tapasi tulevan puolisonsa Genyan. Loppuvuodesta 1948 pariskunta muutti juuri perustettuun Israelin valtioon ja asettui asumaan Haifaan.

”Isovanhempieni koti oli täynnä rakkautta. He toivat elämääni tasapainoa, koska perheeni muutti usein. Olen hyvin läheinen isoisäni kanssa. Istumme iltaisin tuntikausia yhdessä ja puhumme taiteesta, politiikasta tai ihan mistä vaan”, Haidi Motola sanoo.

Tosin Jacques ja Genya Motola eivät olleet erityisen innostuneita, kun heidän poikansa Michael ryhtyi seurustelemaan suomalaisen Seija Leinosen kanssa – tämä kun ei ollut juutalainen.

Kaksikko tutustui 1970-luvulla Pariisissa, missä Michael opiskeli psykologiaa ja Leinonen kuvataidetta maineikkaassa École des Beaux-Arts -yliopistossa.

Myös Leinosen vanhemmat olivat huolissaan, kun tytär muutti miehensä perässä Israeliin. Oulusta katsottuna Israel näytti kaukaiselta ja vaaralliselta paikalta.

Haidi Motola
Haidi Motola isoisänsä Jacques Motolan seurassa tämän kotona Tel Avivissa. 98-vuotias Jacques asuu edelleen kotonaan. Kuva: Haidi Motolan kotialbumi

Valmistuttuaan taiteen kandidaatiksi Tel Avivin Minshar School for Art -korkeakoulusta Haidi Motola halusi nähdä, mitä tapahtuu Länsirannalla, jota Israel oli miehittänyt vuoden 1967 sodasta lähtien. Armeija-aikana hän olisi luultavasti päässyt käymään siellä, mutta Motola oli 18-vuotiaana kieltäytynyt asepalveluksesta, joka on Israelissa pakollinen myös naisille.

”Ihmiselle, joka on menettänyt kaiken, taide ei tunnu oikealta ammatilta.”

Käydessään ensimmäisiä kertoja Länsirannalla Motola kantoi mukanaan kameraa, sillä tuntui helpommalta tarkastella miehitystä linssin läpi. Varsinaisen poliittisen heräämisen hän koki tutustuttuaan ihmisoikeusjärjestö B’etselemin toimintaan. Järjestön vapaaehtoisena hän ylläpiti videoarkistoa ja järjesti videotyöpajan palestiinalaisille teineille Länsirannalla.

Perjantaisin Motola myös kävi mielenosoituksissa vastustamassa muuria, jota Israel oli ryhtynyt rakentamaan Länsirannan ympärille.

”Länsirannalla israelilaiset sotilaat menevät ja tulevat mielensä mukaan. Minua hämmästyttävät vieläkin kaikki ne tavat, joilla Israel vaikeuttaa palestiinalaisten arkea. Sorto on normalisoitunut eikä sitä pääse Länsirannalla koskaan pakoon”, Motola sanoo.

Politiikasta keskustellaan myös Motolan perheen kotona. He eivät ole kaikesta samaa mieltä, mutta Haidi kokee silti perineensä arvomaailmansa vanhemmiltaan. ”Perheeni on aina tukenut minua aktivismissani.”

Haidi Motola sisarensa Anaelin kanssa
Haidi Motola­ sisarensa Anaelin kans­sa Kuopiossa vuonna 1990. Kuva: Haidi Motolan kotialbumi

Kaikki israelilaiset eivät kannata miehitystä, mutta sitä vastustavia on Motolan mukaan liian vähän. Esimerkiksi viime vuoden marraskuussa, kun Israel pommitti Gazan kaistaletta, Tel Avivissa järjestettiin mielenosoitus. Paikalle tuli vain 40 ihmistä.

Motola näkee ilmiön taustalla valtion propagandakoneiston. Se kasvattaa israelilaiset ajatusmaailmaan, jossa yhdistyvät pelko ja äärinationalismi.

”Siionismilla on vahva asema israelilaisessa yhteiskunnassa, ja sitä on käytetty oikeuttamaan sortoa ja tappamista. Viime vuosina rasismi ja vihapuhe on yleistynyt. Myös poliitikot ja virkamiehet ovat vaikuttaneet tähän käytöksellään”, Motola sanoo.

Motolan äänensävy muuttuu ensimmäistä kertaa Skype-haastattelun aikana. Omista ja perheensä kokemuksista Motola kertoo asia edellä ja tunteet taka-alalla, mutta nyt hän kiihtyy.

Hän on pettynyt. Monen muun tapaan Motola uskoi, että jos israelilaiset vain näkisivät, mitä Länsirannalla tapahtuu, he muuttaisivat mielipidettään. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

”Taistelua ei käydä rauhasta vaan tasa-arvosta ja vapaudesta.”

Israelia on vuodesta 2015 hallinnut uskonnollisten ja oikeistonationalististen puolueiden koalitio. Hallituksen silmätikkuna ovat olleet etenkin ihmis­oikeusjärjestöt, taiteilijat ja palestiinalaiset.

Motolan mukaan taiteilijoilta vaaditaan uskollisuutta valtiolle: muuten he tai heidän teoksiaan esittävät insti­tuutiot saattavat menettää apurahoja. Vasemmistolaisuudesta on tullut haukkumasana, jolla leimataan ihmisoikeusjärjestöjä. Palestiinalaisia sorretaan yhä enemmän ja viime vuonna hyväksyttiin kiistelty laki, joka korostaa Israelin luonnetta juutalaisten kansallisvaltiona – vähemmistöjen kustannuksella.

Motolan oma suhde Israeliin ei ole yksiselitteinen tai helppo. Onkin monella tavalla sattumaa, että suoritettuaan maisterintutkinnon Helsingin Kuvataideakatemiassa ja asuttuaan hetken Marseillessa Motola päätyi takaisin Israeliin. Viime kesä ja kevät taas kuluivat Suomessa työn merkeissä.

”Rakastan Suomea. Haluan viettää aikaa siellä. Eikä minun loppujen lopuksi pitänyt palata Israeliin, mutta täällä olen. Käyn taas perjantaisin mielenosoituksissa ja toimin aktiivisesti Activestills-valokuvauskollektiivissa. Tämä paikka vetää minut mukanaan…”

Sitten ajatus katkeaa. Motola hiljenee ja katsoo kaukaisuuteen. Pienen tauon jälkeen hän huokaa ja sanoo, että valokuvaaminen on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on säilyttää kuvat sitä aikaa varten, kun miehitys on ohi.

”Täällä sana rauha ei merkitse mitään. En usko pätkän vertaa rauhanneuvotteluihin. Taistelua ei käydä rauhasta vaan tasa-arvosta ja vapaudesta. Ja se on käytävä yhdessä, palestiinalaiset ja israelilaiset käsi kädessä.”

Suomelta ja maailmalta Motola toivoo Israelin kovempaa painostamista.

”Gaza on maailman suurin avovankila, jossa ihmiset kuolevat joko siksi, että heitä pommitetaan, tai siksi, ettei heillä ole tarpeeksi lääkkeitä tai ruokaa. Näin ei voi jatkua.”

Kuka?

Haidi Motola

Israelissa vuonna 1982 syntynyt suomalais-israelilainen taiteilija, aktivisti, dokumentaristi ja valokuvaaja. Activestills- valokuvauskollektiivin jäsen.  

Asuu Tel Avivissa ja Ylä-Galileassa Israelissa sekä säännöllisen epäsäännöllisesti myös Helsingissä.

Opiskellut Minshar School for Art -korkeakoulussa Tel Avivissa ja Kuvataideakatemiassa Helsingissä.

Motolan työt keskittyvät yhteiskunnallisiin aiheisiin ja identiteettipolitiikkaan. Viimeisimpiin töihin kuuluva, Haidin isoisästä Jaqcues Motolasta kertova Esperia part one -dokumenttielokuva esitettiin galleria Forum Boxissa Helsingissä kesällä 2018.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!