Artikkelikuva

Sudanilainen hotelli ihastutti vieraanvaraisuudellaan ja lahjoitti linkkuveitsen

Linkkuveitsi muistuttaa toimivasta faksista ja pinkistä greippimehusta, jotka olivat luksusta 2000-luvun alun Sudanissa.

Ensisilmäyksellä hotelli Acropole Khartumissa ei tehnyt vaikutusta. Simppeli sisääntuloaula, karu huone ja jaettu kylpyhuone. Mutta kun George, toinen hotellin omistavista kreikkalaisveljeksistä, toivotti minut ja kuvaajan tervetulleeksi, ymmärsimme heti miksi toimittajat, arkeologit ja avustustyöntekijät hakeutuivat juuri tänne.

Khartumin vanhin hotelli oli instituutio, ja sen omistajat tiesivät kaiken, mitä Sudanin pääkaupungista piti tietää. Plussaa oli myös se, että Acropolesta löytyivät toimiva internet ja faksi – harvinaisuuksia 2000-luvun alun Sudanissa. Aamiaisella sai maailman parasta pinkkiä greippimehua ja halloumilta maistuvaa nauhamaista juustoa.

Asuin tuohon aikaan Kairossa ja olin ensimmäistä kertaa juttukeikalla Sudanissa. Seurasimme kuvaajan kanssa Osama bin Ladenin jäljissä hylätylle raviradalle, näimme amerikkalaisten pommittaman lääketehtaan ja ihmettelimme suufilaistanssia.

Matkamme päätteeksi George antoi meille lahjaksi pienet linkkuveitset. Olin haltioissani. Sillä on avattu paketit, kiristetty fillarin ruuveja ja hätäviilattu kynnet. Se kulkee edelleen aina mukanani, ja irrotan sen avainrenkaasta vain ennen lento­kentälle lähtöä.

Palstalla esitellään erikoisia matkamuistoja.

Onko sinulla erikoinen matkamuisto?

Lähetä kuva ja tarinasi osoitteeseen juha.makinen@maailmankuvalehti.fingo.fi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!