Vuorilla puhaltaa raikas tuuli. Kasvit tuoksuvat, taivas on sininen ja ilma puhdasta hengittää.
Kontrasti on valtava, kun libanonilaisissa pakolaisleireissä työskentelevät palestiinalaiset sosiaalityöntekijät jättävät taakseen ahtaat ja pimeät leirit ja nousevat vuoristoon patikoimaan.
Luontokokemukset ovat yksi tapa säädellä stressiä. Suomalaiset psykologit Nina Lyytinen ja Kirsti Palonen ovat vuodesta 2014 lähtien järjestäneet stressinsäätelytyöpajoja ylikuormittuneille sosiaalityöntekijöille Libanonissa.
Yksi leireistä on Shatila. Se kuuluu tunnetuimpiin ja köyhimpiin pakolaisleireihin Libanonissa. Monien muiden leirien tapaan Shatila on tiheästi rakennettu yhdyskunta: kerrostaloja, joiden välissä mutkittelee kapeita kujia. Seiniltä roikkuu sähköjohtoja ja rikkinäisiä vesijohtoja. Asunnot ovat ahtaita. Köyhissä perheissä nukutaan patjoilla, jotka pinotaan päivällä seinän viereen.
”Leirien ilma on raskasta hengittää, koska kujien maapohja on pehmeää ja maasta nousee pölyä. Jätehuolto toimii huonosti, joten jätteiden löyhkä vaikuttaa hengitysilmaan”, Nina Lyytinen kuvailee.
Kirsti Palosen mukaan palestiinalaisleirien ongelmien taustalla on suurelta osin se, että palestiinalaisilta puuttuu Libanonissa kansalaisoikeudet. Heillä ei ole minkään maan passia.
”Kansalaisoikeuksien puuttuminen merkitsee sitä, ettei heillä ole samanlaisia oikeuksia ja palveluita kuin libanonilaisilla. Hyvinvointiin vaikuttavat esimerkiksi lailla rajoitetut työmahdollisuudet. Palveluista ja leirien infrastruktuurista vastaa YK:n alainen UNRWA, joka on ollut pitkään rahoitusvaikeuksissa. Sen tarjoamat terveyspalvelut ja kouluopetus eivät riitä. Kansalaisoikeuksien puuttuminen vaikuttaa kaikkien leireissä asuvien elämään. ”
Lyytinen ja Palonen ovat Psykologien Sosiaalinen Vastuu -järjestön (PSV) aktiivijäseniä. Ihmisen psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin keskittyvä järjestö tekee yhteistyötä palestiinalaisen Beit Aftal Assumoud -järjestön (BAS) kanssa. Järjestöjen yhteistyö alkoi vuonna 1984 pian Shatilan verilöylyn jälkeen. Libanonin kristityt falangistijoukot tunkeutuivat tuolloin Sabran ja Shatilan pakolaisleireille ja surmasivat eri lähteiden mukaan 700–3 500 palestiinalaista, joukossa naisia ja lapsia.
BAS:n sosiaalityöntekijät auttavat köyhiä palestiinalaisia, syyrialaisia ja libanonilaisia perheitä kymmenessä leirissä ja niiden ympäristössä. Palonen ja Lyytinen puolestaan auttavat sosiaalityöntekijöitä, jotta he jaksaisivat tehdä kuormittavaa työtään.
Leireissä eletään jatkuvan hälyn, metelin ja ahtauden keskellä. Talvella leireissä on kylmä, ja sekin heikentää jaksamista.
Kerran tai kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä stressinsäätelytyöpajoissa sosiaalityöntekijät oppivat keinoja, joilla stressikokemusta voidaan vähentää. Keinoja tarvitaankin, koska sosiaalityöntekijöiden tukemilla perheillä on monia vaikeasti ratkaistavia ongelmia. Lisäksi leireissä eletään jatkuvan hälyn, metelin ja ahtauden keskellä. Talvella leireissä on kylmä, ja sekin heikentää jaksamista.
Lyytisen mukaan ärsyketulva ja oman tilan puuttuminen alentavat ärsytyskynnystä. Perheneuvoloihin tullaan usein lasten oppimisvaikeuksien takia. Lapsilla näkyy myös masennusta ja muita psyykkisiä ongelmia.
”Vanhempien ja lasten välille tulee kitkaa esimerkiksi silloin, kun vanhemmat yrittävät nukuttaa vauvaa ja muut lapset metelöivät ympärillä. Koulussa luokat ovat suuria, jopa neljänkymmenen oppilaan luokkia. Siellä on vaikea opiskella, mutta niin on kotonakin, kun ympärillä on koko ajan häiriötekijöitä”, Palonen sanoo.
Tiiviissä rinnakkainelossa on myös omat etunsa. Leirien asukkaat tukevat toisiaan vaikeina hetkinä.
”Keskinäinen huolenpito voi helpottaa ahtaudesta syntyviä haittoja”, Palonen sanoo.
Lyytisen mukaan leireissä työskennellään ympäristön ehdoilla.
”Emme voi vaikuttaa Libanonin poliittiseen tilanteeseen, mutta voimme kuunnella palestiinalaisia ja heidän tarpeitaan ja antaa heille keinoja, joista on apua kuormituksen vähentämisessä.”
Perheiden ongelmat ovat niin moninaisia ja ratkaisukeinot vähissä, että työntekijä voi tuntea ahdistavaa riittämättömyyttä.
Palestiinalaiset sosiaalityöntekijät kokevat stressiä samankaltaisista asioista kuin ihmiset muissakin maissa. Työtä on liikaa, vastuu painaa ja työ keskeytyy usein, kun pitää ottaa toinen työtehtävä vastaan. Perheiden ongelmat ovat niin moninaisia ja ratkaisukeinot vähissä, että työntekijä voi tuntea ahdistavaa riittämättömyyttä.
Stressinsäätelyn sisäistäminen on aikaa vievä prosessi. Lyytinen puhuu repusta, jonne voi kerätä erilaisia keinoja hallita stressiä. Samat keinot eivät kuitenkaan auta kaikilla. Niinpä keinoja on hyvä olla varastossa, jotta itselle sopivia voi ottaa käyttöön.
Stressaantuneen ihmisen vireystila nousee. Keskittyminen ja asiakkaan kuunteleminen kärsivät, kun vireystila kohoaa liian korkealle. Stressin taso näkyy käyttäytymisessä.
Lyytinen käyttää stressin tunnistamisessa apuna metaforaa liikennevaloista. Vihreän valon palaessa ihminen on rento ja voi hyvin. Oranssi on varoitusvalo. Se syttyy, kun stressitaso nousee. Kullakin on omia hälytysmerkkejään: ärtymystä, lihasjännitystä, väsymystä, univaikeuksia ja kipuja. Punaisen valon pitäisi pysäyttää. Silloin on päädytty uupumukseen tai masennukseen, josta toipuminen vie pidemmän ajan.
Stressityöpajassa sovelletaan monenlaisia stressinsäätelykeinoja. Yksi tapa on viedä sosiaalityöntekijät luontoon ja vuoristoon patikoimaan.
Luonnossa sosiaalityöntekijät pystyvät käyttämään eri aisteja. Vuoristossa kasvaa muun muassa yrttejä, joita ryhmän jäsenet keräävät kotiin vietäväksi. He voivat haistella yrttejä ja tuntea niiden maun maistaessaan tuttua maustekasvia.
Liikkuminen tekee hyvää stressaantuneelle ihmisille. Patikointiin voidaan liittää huuto. Mielikuvissa stressi työnnetään pois huutamalla ääneen.
Psykologit soveltavat ohjauksessaan myös rentoutus- ja mindfulness-menetelmiä. Hiljaisuuskävelyllä ei saa puhua lainkaan eikä ottaa valokuvia. Hiljaisuus auttaa kääntämään katseen sisäänpäin, omiin tuntemuksiin ja toimintatapoihin.
Harjoituksissa edetään fyysisistä harjoitteista kohti hiljaisuutta ja omia tuntemuksia.
Aistiharjoitukset ovat yksi osa stressin purkamista. Bonbon-harjoituksessa sosiaalityöntekijät saavat käteensä paperiin käärityn Marianne-karkin. Heidän tehtävänään on tunnustella karkkipaperia, rapistella sitä, kuunnella syntyvää ääntä, haistella karamellin tuoksua, kosketella karkkia kielen kärjellä ja lopulta tuntea sen makea maku suussaan.
Lyytisen mukaan aistiharjoituksen avulla huomio kiinnittyy meneillään olevaan hetkeen. Mieli askartelee usein tulevassa tai menneessä. Harjoitus sulkee pois tulevaan liittyvät huolet ja taakse jätetyt murheet. Se auttaa pysähtymään ja rauhoittumaan.
Lyytinen ja Palonen yllättyivät siitä, miten vaikea sosiaalityöntekijöiden oli rauhoittua.
Työssään sosiaalityöntekijät palvelevat koko ajan muita ja jakavat heidän huoliaan. Stressinsäätelytyöpajoilla on suuri merkitys kuormituksesta kärsiville ihmisille, koska siellä he saavat keskittyä itseensä.
Työpajojen alussa Lyytinen ja Palonen yllättyivät siitä, miten vaikea sosiaalityöntekijöiden oli rauhoittua.
”Aluksi he eivät pystyneet olemaan edes minuuttia hiljaa. He pulisivat tauotta. Nykyään viidentoista minuutin mittainen hiljentymisharjoitus sujuu hyvin. He kuuntelevat omaa kehoaan ja keskittyvät. Myös stressihuutoharjoitusten tarve on vähentynyt. Prosessin alussa käytetty harjoitus naurattaa nyt osallistujia”, Lyytinen sanoo.
Työskentelyssä on edetty niin pitkälle, että Lyytinen ja Palonen kouluttavat nyt Libanoniin ohjaajia, jotka soveltavat heidän menetelmiään.
Mikä heitä itseään motivoi vapaaehtoistyöhön? Lyytinen sanoo, että yhteistyö kokeneen psykologin ja psykoterapeutin Kirsti Palosen kanssa on opettanut häntä valtavasti. Myös leireissä asuvilta ihmisiltä saa paljon.