Nepalilainen  Birendra Raj Pokharel, kansainvälisen Abilis-säätiön Nepalin maakoordinaattori, on arvostettu vammaiskysymysten asiantuntija. Hän menetti itse näkönsä 25-vuotiaana, mikä oli nuorelle maisteriopiskelijalle valtava pala niellä.

Tuolloin hän teki töitä avustusprojektissa maaseudulla ja altistui maataloudessa käytettäviin tuholaismyrkkyihin, joiden valvonta oli puutteellista. Pian hän koki omakohtaisesti, kuinka eriarvoisessa asemassa vammaiset olivat Nepalissa.

”Tajusin silloin, että halusin työskennellä vammaisten elämän parantamiseksi.”

Maailman Kuvalehti tapasi Pokharelin Helsingissä, kun tämä saapui ulkoministeriön ja Abiliksen isännöimään vammaistyön kansainvälisen rahoittajaverkoston huippukokoukseen.

Pokharel arvioi, että vammaisten asema Nepalissa on yleisesti parantunut monarkian päättymisen jälkeen vuodesta 2008, mutta vielä on paljon tehtävää erityisesti köyhissä kyläyhteisöissä.

Vuoden 2015 voimakkaat maanjäristykset herättivät siihen, että vammaiset ovat hyvin haavoittuvassa asemassa humanitaarisissa kriiseissä. Pokharel itse selvisi Kathmandussa järistyksistä, koska tiesi, miten toimia.

Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita. Monet vammaiset ovat Nepalissa hyvin sidottuja kotiinsa. Kun perhe ympärillä joutuu lähtemään vaikkapa peltotöihin, jätetään vammainen perheenjäsen usein yksin kotiin. Pokharel kertoo, kuinka maanjäristyksen aikana eräs 11-vuotias vammainen poika oli piiloutunut sänkynsä alle.

”Hänen siskonsa juoksi talosta ulos. Sisko selvisi, poika kuoli. Kukaan ei ollut kertonut pojalle, kuinka toimia.”

Pokharelin mukaan esimerkiksi katastrofivalmiussuunnitelmissa ei oltu otettu huomioon vammaisia ennen vuoden 2015 maanjäristyksiä. Katastrofin jälkihoidossa vammaiset olivat myös eriarvoisessa asemassa, kun esimerkiksi taloja alettiin jälleenrakentaa.

Valtio maksaa kansalaisilleen jälleenrakentamista varten tukirahaa, mutta raha tulee useassa erässä ja jatkoeriä saadakseen henkilön on noudatettava tiukkoja ohjeita.

Pokharelin mukaan useilta vammaisilta toinen tukierä onkin jäänyt saamatta, koska apua rakentamiseen on ollut tarjolla heikosti.

”Vammaiset kohtasivat valtavia haasteita. He eivät halua, että tulevat sukupolvet joutuisivat käymään samaa läpi.”