”Kuinka monta siementä on jäljellä?” kuvittaja ja lastenkirjailija Yara Kono kysyy portugaliksi ja lapset laskevat ääneen.
Helsingin Forumin kauppakeskuksessa sijaitsevan Lilla Luckanin leikkitilaan on kerääntynyt kolmisenkymmentä lasta ja vanhempaa. He istuvat lattialle asetetuilla tyynyillä ja kuuntelevat, kun portugalilaisen lastenkirjallisuuden uusi nimi Yara Kono lukee kirjaansa Sata siementä, jotka lensivät pois. Tilaisuus on osa lastenkulttuurifestivaali Kolibría, johon Kono on saatu kunniavieraaksi.
Konon ja Isabel Minhós Martinsin kirja on toinen koskaan portugalista suomeksi käännetty lastenkirja. Antero Tiittulan onnistunut suomennos julkaistiin festivaalin yhteydessä. Kirja tutustuttaa luonnon kiertokulkuun ja laskemiseen.
Kono on jakanut lasten käsiin siemeniä ja näyttää kirjastaan, kuinka puun siemenet leviävät kaikkialle luontoon. Puu on toiveikas, sillä se uskoo, että siemenet löytävät uuden kodin maailmalta. Ne päätyvät muun muassa lintujen nokkiin sekä jokiin ja multaan, josta ne lopulta nousevat esiin uusina puina.
Kono on monikulttuuriselle lastenfestivaalille erinomainen vierailijavalinta. Japanilaisen isän vaikutuspiirissä Brasiliassa kasvaneena ja myöhemmin Portugalissa asuneena Konoa voisi kutsua monikulttuurisen arjen asiantuntijaksi. Äidinkielensä portugalin lisäksi hän puhuu jonkin verran japania ja englantia.
”Kaikki kulttuurit, joiden piirissä olen kasvanut, vaikuttavat elämääni ja työhöni”, Kono sanoo.
Lapset oppivat eri kieliä nopeasti siksi, ettei heillä ole maailmaa kohtaan mitään ennakkoluuloja.
Eri kulttuureissa kasvaneita lapsia Kono tapaa työnsä vuoksi koko ajan. Helsingissä hän ottaa tarinapajaan tulleet lapset heti haltuunsa istumalla lattialla aivan kuin olisi yksi heistä. Hän koskettaa, hymyilee ja ihmettelee kirjan tarinaa yhdessä lasten kanssa. Osa lapsista tulee niin lähelle Konoa ja hänen kuviaan kuin fyysisesti on mahdollista. Tarina ja kuvat vetoavat lapsiin.
Lukuisissa vetämissään työpajoissa Kono on huomannut, että lapset oppivat eri kieliä nopeasti siksi, ettei heillä ole maailmaa kohtaan mitään ennakkoluuloja. He ovat auki vastaanottamaan uutta, mikä tekee oppimisesta helpompaa.
”Toisin kuin aikuiset, lapset eivät pelkää rikkoa sääntöjä”, Kono sanoo.
Entä millaisena kuvittaja näkee kuvien roolin kirjoissa?
”Kuvakirjan hienous on siinä, että jokainen lukukerta voi olla erilainen. Kuvista voi aina löytää uusia yksityiskohtia ja merkityksiä, millä tahansa kielellä. Kirjoitetussa ja puhutussa kielessä on joskus se ongelma, että merkityksiä katoaa käännettäessä kielestä toiseen”, Kono sanoo.
Siksi kaikki lastenkirjat eivät Konon mielestä aina sovellu käännettäviksi, vaikka nyt suomeksi käännetystä kirjasta onkin tullut hyvää palautetta. Kuvat sen sijaan muodostavat universaalin kielen.
Kuvat voivat tosin toimia apuna myös kirjoitetun kielen oppimisessa. Tarinapajaan osallistuneessa Matsuda Kivivirran perheessä sanoja on opeteltu muun muassa kirjainkuvien avulla. Esikoista Johannaa, 5, on välillä hämmentänyt, miksi esimerkiksi sana aurinko alkaa a-kirjaimella, mutta myös s-kirjaimella (portugaliksi sol).
Johanna osaa kuitenkin sujuvasti erottaa suomen ja portugalin. Hän esimerkiksi pystyy puhumaan päiväkodissa ikätovereilleen suomea ja äidilleen portugalia tämän ollessa läsnä. Pienempi Maria Paula, 2, sekoittaa vielä iloisesti molempien kielten sanoja.
Portugalin oppimisessa on auttanut valtavasti se, ettei äiti Monica Matsuda Kivivirta ole niin sanotusti päästänyt Johannaa helpolla, vaan pyytänyt tätä selittämään portugaliksi, mistä asiasta tai esineestä on kyse, jos jokin sana on ollut hukassa.
Portugalin kirjakielen oppimista tärkeämpänä perhe pitää kuitenkin sitä, että lapset pystyisivät leikkimään portugalia puhuvien sukulaisten kanssa ja tulemaan muutenkin toimeen äitinsä kielellä.
Juttua muokattu 16.10: lisätty suomentajan Antero Tiittulan nimi.