Myanmarissa ei voi olla huomaamatta longyitä, noita nilkkaan asti ulottuvia kietaisuasuja, joihin pukeutuvat niin miehet ja naiset kuin ministerit ja katujen kerjäläiset. Käytännössä siis kaikki.

Erityisesti longyit kuuluvat pyhille paikoille kuten buddhalaisten pagodille, mutta niiden pituuden ei anneta häiritä arjessakaan. Kun pojat pelaavat kaduilla Myanmarin suosikkipallopeliä chinlonea, kääritään helmat yksinkertaisesti sortsien tavoin ylös reisiin.

Noin vuosi sitten olin ristiriitaisin mielin lopettelemassa työpätkääni Yangonissa. Ristiriitaisin siksi, että olin lyhyessä ajassa oppinut rakastamaan tuota mystistä paikkaa ja sen lämpimiä ihmisiä maan raa’asta historiasta huolimatta. Suomeen paluu tuntuikin ahdistavalta.

Viimeisenä päivänäni sain paikallisilta kollegoiltani lahjaksi taidokkaasti tehdyn longyin. Se kosketti. Tiesin, että kun seuraavan kerran palaan tänne, minulla on valmiina arvokasta päällepantavaa. Jotain sellaista, mikä yhdistää Myanmarissa ministeriä ja kerjäläistä.

Ajatus lohdutti kotiinlähdön tuskaa.