Ainakin 1980-luvulla syntyneet länsimaalaiset muistavat, että ruokapöydässä kiukuttelu oli lapsuudessa kiellettyä ja lautasen syöminen tyhjäksi pakollista, koska maailmassa oli niitäkin, joilla ei ollut riittävästi ruokaa.
Osa sitä vanhemmista muistaa, ettei ruokaa ollut välttämättä tarpeeksi omallakaan lautasella.
Nykyään on toisin. Ylipainoepidemian aikana on alettu muistuttaa, ettei lautasen kaapiminen puhtaaksi välttämättä ole paras keino pitää yllä terveyttä eikä paranna kehitysmaiden ruokaturvaa.
Kolikon toinen puoli on kuitenkin ruokajäte, josta Maailman ruokaohjelma on nyt huolestunut. Se herättelee uudella kampanjallaan etenkin niitä kuluttajia, jotka jakavat mielellään ruokakuvia somessa.
Idea on yksinkertainen: katso jääkaappiin, ota esiin pian vanheneva ruoka, kehitä resepti ja valmista ruoka. Ota ruuasta kuva, jaa se hashtagilla #RecipeforDisaster.
Miten tämä sitten auttaa nälkäisiä? Suoraan ei mitenkään, epäsuorasti siten, että säästyneet rahat voi lahjoittaa WFP:lle, joka jakaa ruoka-apua ympäri maailman.
Tarkoituksena on myös luoda tietoisuutta ruokajätteen ongelmista ja muistuttaa, että maailmassa olisi kyllä ruokaa kaikille.
Maailmassa tuotetaan vuosittain neljä miljardia tonnia ruokaa, josta kolmannes menee hukkaan. Kehitysmaissa hävikki syntyy tuotanto- ja varastointivaiheessa, ja se voidaan voittaa teknologialla ja koulutuksella. Kehittyneissä maissa hävikki kuitenkin tulee nimenomaan kuluttajien lautaselta, muistuttaa WFP:n viestintäjohtaja Corinne Woods järjestön tiedotteessa.
”Jos puutumme ruokajäteongelmaan, voimme ruokkia 9 miljardia ihmistä joka päivä”, Woods tiivistää.
Ajatus some-kampanjaan saatiin WFP:n mukaan viime vuonna tehdystä brittiläistutkimuksesta, jonka mukaan sosiaalinen media vaikuttaa kielteisesti ruokahävikkiin. Milleniaalien sukupolvi ei muista ruokapulan aikoja vaan kokeilee eksoottisia reseptejä ja kiinnittää huomiota ruuan ulkoasuun jakaakseen kivoja kuvia somessa. Seurauksena ruokaa ostetaan liikaa ja sitä menee hukkaan.
Kampanjassa halutaan saada tylsä hävikkiruoka käyttöön samalla keinolla.
Omasta jääkaapistani löytyi vanhentunut kananmunarasia. Siitä on hyvä aloittaa.