Köyhimmissä maissa syntyvien vauvojen mahdollisuudet selvitä hengissä ensimmäisestä elinkuukaudestaan ovat jopa 50 kertaa pienemmät kuin rikkaissa maissa, sanoo YK:n lastenjärjestö Unicef tuoreessa raportissaan.
Raportin mukaan matalan tulotason maissa vastasyntyneiden kuolleisuus on keskimäärin 27 tuhannesta, korkean tulotason maissa määrä on kolme. Ääripäissä erot ovat vieläkin suuremmat.
”Vaikka olemme yli puolittaneet alle 5-vuotiaiden kuolemat viimeisen neljännesvuosisadan aikana, emme ole edistyneet samalla tavalla alle kuukauden ikäisten lasten kuolemien vähentämisessä. Ottaen huomioon, että suurin osa näistä kuolemista on estettävissä, petämme maailman köyhimmät vauvat”, sanoo Unicefin pääjohtaja Henrietta H. Fore tiedotteessa.
Vähiten vastasyntyneitä kuolee Japanissa, Islannissa ja Singaporessa, noin yksi tuhannesta. Eniten lapsia kuolee Pakistanissa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Afganistanissa, joissa luku on 40 tai enemmän. Suomi on vastasyntyneille neljänneksi paras maa; kuolleisuus on noin 1,2 tuhannesta.
Yhteensä 2,6 miljoonaa lasta kuolee ensimmäisen elinkuukautensa aikana joka vuosi. Yli 80 prosenttia kuolemista johtuu ennenaikaisesta syntymästä, synnytyskomplikaatioista tai infektioista, kuten keuhkokuumeesta ja verenmyrkytyksestä, raportissa kerrotaan.
Unicef aloittaa helmikuussa kampanjan vastasyntyneiden pelastamiseksi. Sen mukaan tarvitaan muun muassa terveyshenkilökunnan koulutusta ja rekrytointia, parempia terveyskeskuksia ja kunnollisia lääkkeitä ja välineitä.
Muun muassa pula koulutetuista terveystyöntekijöistä vaikeuttaa tilanteen parantamista. Esimerkiksi Norjassa on 218 lääkäriä, hoitajaa ja kätilöä 10 000:ta ihmistä kohti, Somaliassa vain yksi, raportissa kerrotaan.