Somalimaa kriminalisoimassa raiskaukset

Somaliasta yksipuolisesti itsenäistyneellä Somalimaalla ei ole tähän asti ollut omaa raiskauslainsäädäntöä. Viime vuosina etenkin kuivuus on asettanut naiset yhä alttiimmiksi väkivallalle.

Somalimaan parlamentin alahuone on hyväksynyt lakiesityksen, joka kriminalisoi raiskauksen ensimmäistä kertaa maan historiassa.

Asiasta kertoo muun muassa brittilehti The Guardian, jonka mukaan myös joukkoraiskaukset, seksuaaliset hyökkäykset ylipäätään sekä ihmiskauppa ja lapsiavioliitot aiotaan kriminalisoida.

Kansainvälisten medioiden mukaan raiskauksesta voi saada jatkossa jopa 30 vuoden vankeusrangaistuksen.

Somalimaa itsenäistyi yksipuolisesti Somaliasta vuonna 1991, mutta itsenäisyyttä ei ole tunnustettu kansainvälisesti. Sillä ei ole aiemmin ollut raiskauksen kieltävää lainsäädäntöä, vaan tekijä on joko maksanut uhrin perheelle tai uhri on pakotettu naimisiin raiskaajan kanssa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Asiasta on kuitenkin keskusteltu pitkään, sillä raiskausten on arvioitu viime vuosina lisääntyneen. Maassa on ollut joukkoraiskauksia, ja lisäksi vuoden 2017 kuivuus pakotti ihmiset liikkeelle, mikä on jättänyt naiset yhä haavoittuvaisemmiksi hyökkäyksille.

Tasa-arvojärjestöt ovat kiitelleet uutta lakia. Maan ihmisoikeuskeskuksen johtaja Guleid Ahmed Jama kuitenkin muistutti The Guardianille, ettei laki kriminalisoi sukuelinten silpomista eikä kotiväkivaltaa. Lisäksi laki ei painota suostumuksen puutetta raiskauksen määritelmässä. 

Laki menee seuraavaksi parlamentin ylähuoneen käsittelyyn. Sen jälkeen presidentti Musa Bihi Abdin on vielä hyväksyttävä laki.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!