”Catania, Lampedusa, Augusta, Palermo, Pozzallo, ja mantereen puolella Vibo Valentia, Reggio Calabria…”, Pelastakaa lapset –järjestön tiedottaja Giovanna Di Benedetto luettelee viikon maihinnousut eri puolilla Sisiliaa ja Etelä-Italiaa.

On kesäkuinen sunnuntai, ja sisilialaiskaupunki Catanian satamakahvilan terassilla on kuuma. Viereisessä satama-altaassa, Di Benedetton selän takana kelluu Italian rannikkovartioston alus.

Laiva saapui aamuyhdeksältä kyydissään 700 Välimereltä kumiveneistä pelastettua, sotaa, köyhyyttä ja väkivaltaa pakenevaa ihmistä. Nyt on iltapäivä, ja ensimmäinen bussi on juuri lähtenyt satamasta kohti vastaanottokeskusta.

Sen jälkeen, kun EU:n sopimus Turkin kanssa astui voimaan maaliskuussa 2016 ja Kreikan saarille kulkenut reitti vaikeutui, yhä useammat ihmiset pyrkivät Eurooppaan niin sanotun keskisen Välimeren reitin kautta, eli Libyan rannikoilta kohti Italiaa.

Viime vuonna tulijoita oli 181 436. Lähes joka kuudes heistä oli yksin matkustava lapsi tai nuori.

”Yksinäisten alaikäisten määrä on kuusinkertaistunut vuodesta 2011”, Di Benedetto kertoo.

Kasvu selittyy maailmanpoliittisella tilanteella. Suurin osa lapsista tulee Eritreasta, Egyptistä, Gambiasta, Somaliasta, Nigeriasta ja Syyriasta – eli maista, joita koettelee joko poliittinen tai yhteiskunnallinen kriisi.

”Gambialaiset pakenevat diktatuuria, syyrialaiset sotaa, eritrealaiset pakollista ja vuosia kestävää asevelvollisuutta. Somaliaa koettelee poliittinen väkivalta ja nälänhätä”, Di Benedetto luettelee.

Egyptissä tuhannet perheet ovat joutuneet muuttamaan maaseudulta kaupunkeihin ja ovat näin menettäneet elinkeinonsa. Siispä lapset lähetetään Italiaan töihin, paremman tulevaisuuden toivossa.

Perheen elättäminen vie tien päälle myös Nigeriasta tulevia nuoria tyttöjä, joita prostituutioverkostot rekrytoivat suoraan kotimaasta.

”Samoista maista tulee myös aikuisia. Mutta yksin matkustavat lapset ovat erityisen haavoittuvassa tilanteessa sekä matkan aikana että perillä Euroopassa.”

Erityistä huolta herättää se, että joukossa on entistä enemmän hyvin nuoria, alle 14-vuotiaita lapsia.

”Keskimäärin 80 prosenttia tulijoista on 16-18-vuotiaita, mutta tapaamme yhä useammin 10-12-vuotiaita, jotka ovat kulkeneet koko matkan kotimaasta Italiaan ilman vanhempia. Samoin on lapsia, jotka ovat menettäneet vanhempansa matkan aikana.”

Di Benedetto kertoo edellisellä viikolla satamaan saapuneesta vuoden ikäisestä vauvasta, jonka äiti menehtyi Välimeren ylityksen aikana.

”Tällaisia tapauksia tulee eteen silloin tällöin ja ne ovat aina traagisia.”

Järjestöä huolestuttaa myös tyttöjen kasvava osuus tulijoista. Riski joutua hyväksikäytetyksi matkan aikana tai perillä Italiassa on suuri.

”Lasten kertomukset matkasta ovat aina traumaattisia”, Di Benedetto tähdentää.

”Olot etenkin Libyassa ovat järkyttävät. On yleinen käytäntö, että Välimeren yli pyrkijöitä – myös lapsia – kidnapataan omaisten kiristämiseksi.”

Pelastakaa lapset -järjestö kerää lasten ja nuorten tarinoita satamissa, jokaisen maihinnousun yhteydessä. Viime syyskuusta alkaen järjestöllä on myös ollut oma pelastusalus, joka toimii yhteistyössä Italian rannikkovartioston kanssa.

Satamasta lapset ohjataan ensimmäiseen vastaanottokeskukseen, jossa heille osoitetaan laillinen edustaja ja jossa heidän tulisi oleskella korkeintaan kaksi kuukautta. Sen jälkeen heille kuuluisi osoittaa paikka alaikäisten vastaanottokeskuksesta.

Käytäntö on kuitenkin toinen, sillä paikkoja on rajoitetusti ja tulijoita valtavasti. Pelkästään viime vuoden aikana Italiaan rantautui 25 846 yksin matkustavaa alaikäistä.

”Usein lapset joutuvat viipymään ensimmäisessä vastaanottokeskuksessa useita kuukausia. Sinä aikana he eivät käy koulua, ja harvassa keskuksessa on heille suunnattua toimintaa.”

Kaikkein hankalin tilanne on niillä lapsilla, jotka sattuvat nousemaan maihin Pozzallossa, Lampedusassa, Trapanissa tai Tarantossa. Näissä kaupungeissa sijaitsevat EU-päätöksellä vuonna 2015 avatut neljä hotspot-keskusta, joissa tulijat rekisteröidään ja joukosta eritellään EU:n sisäisten siirtojen piiriin pääsevät kansalaisuudet – eli esimerkiksi eritrealaiset ja syyrialaiset.

Muissa kaupungeissa rekisteröinti hoidetaan suoraan satamassa. Hotspoteista tulijat siirtyvät kolmen vuorokauden kuluessa tavalliseen vastaanottokeskukseen – mutta lapset jumittuvat niihin joskus useiksi kuukausiksi, koska paikkoja alaikäisten keskuksissa on aivan liian vähän.

”Hotspotit eivät ole millään tavalla lapsille tai nuorille sopivia eivätkä turvallisia paikkoja. He jakavat samat tilat aikuisten kanssa, eikä minkäänlaiseen yksityisyyteen ei ole mahdollisuutta”, Di Benedetto kertoo.

Pitkä odotus ja paperisota saavat tuhannet lapset etsimään turvaa muualta. Italialaisista vastaanottokeskuksista katosi viime vuonna 6561 lasta. Europolin mukaan kadonneita ilman huoltajaa olevia alaikäisiä olisi Euroopassa arviolta 10 000.

”Useimmat lapsista suuntaavat muualle Eurooppaan, maihin, joissa heillä on sukulaisia tai tuttavia.”

Di Benedetto puhuu ”näkymättömistä lapsista”, jotka katoavat täysin viranomaisten rekistereistä. Sen jälkeen, kun rajakontrollit otettiin Schengen-alueella uudelleen käyttöön vuonna 2015, Euroopan sisäisestä matkasta on tullut myös alaikäisille entistä hankalampi. Käytännössä he joutuvat turvautumaan uudelleen ihmissalakuljettajiin, Di Benedetto kertoo. Jos he jäävät rajalla kiinni, heidät palautetaan Dublin-sääntöjen mukaisesti takaisin Italiaan, jossa heidät on ensimmäiseksi rekisteröity.

Rajan ylitystä odotellessa lapset harhailevat Roomassa, Milanossa ja Torinossa, joita järjestö nimittää ”toisen maihinnousun kaupungeiksi”. Niissä on helpompaa löytää pimeästi töitä ja mahdollisesti tukea oman maan yhteisöstä. Sekä tytöt että pojat päätyvät usein prostituution pariin.

Näitä näkymättömiä lapsia ja nuoria varten järjestö on perustanut päiväkeskuksia kaikkiin kolmeen kaupunkiin. Yöpymismahdollisuutta ne eivät tarjoa, mutta kaikkea muuta kyllä: järjestettyä toimintaa, laillista neuvontaa, mahdollisuuden käyttää nettiä ja levätä turvallisessa paikassa. Viime vuonna järjestö avasi myös usealla kielellä toimivan auttavan puhelimen.

Mutta kaikkein tärkeimmäksi saavutukseksi Di Benedetto laskee viime maaliskuussa Italiassa hyväksytyn uuden lain, joka takaa – ainakin paperilla – ilman huoltajaa tuleville alaikäisille paremmat olosuhteet.

”Oleskelu vastaanottokeskuksissa on rajattu kuukauteen, etusija annetaan perhemajoitukselle, jokainen laillinen edustaja vastaa vain yhdestä lapsesta”, Di Benedetto luettelee.

”Kyse on Euroopan ensimmäisestä laista, joka käsittele yksinomaan näiden lasten asemaa. Se on meidän kymmenen vuoden kokemuksen tulosta.”

Toinen bussi ajaa ohi, kohti vastaanottokeskusta, poliisit saapuvat kahvitauolle viereiseen pöytään. Di Benedetton kollegat ovat edelleen satamassa.

”Euroopan unionin jäsenmaiden olisi ymmärrettävä, että jokaisella näistä lapsista on oikeus tulla suojelluksi. Tarvitsemme nopeampia prosesseja, laillisia ja turvallisia keinoja siirtyä maasta toiseen EU:n sisällä. Toistaiseksi EU-maat ovat ottaneet vastaan yhteensä vain neljä ilman huoltajaa olevaa alaikäistä sisäisten siirtojen puitteissa.”

Siis neljä niistä viime vuonna tulleista 25 846 lapsesta. Sitä ei oikein voi nimittää yhteisen vastuun kantamiseksi.

”Jos yhden viestin voisin viedä eteenpäin, niin se olisi tämä: kyse ei ole Italian ongelmasta vaan Euroopan yhteisestä asiasta.”