Edessäni istuu uupuneen oloinen nainen. Syynä saattaa olla piinallisen pitkä lentomatka, sillä toimittaja Elva Narcía Cancino lensi edellisyönä Suomeen Atlantin takaa Meksikosta. Tai sitten väsynyt olemus johtuu hartioilla painavasta elämänkokemuksesta.

Kun Narcía avaa suunsa, uupumus on tiessään. Nyt puhuu määrätietoinen nainen, joka on nähnyt liiankin läheltä journalistin ja ihmisoikeusaktivistin työn kääntöpuolet Meksikossa, uutistoimittajien ”Nälkäpelissä”, jossa kuka tahansa voidaan surmata milloin tahansa, eikä juuri kehenkään pysty luottamaan.

”Tämän ei pitäisi olla ammatti, jossa sinun tarvitsee mennä ulos henkivartija mukanasi. Eikä tämän tulisi olla ammatti, jossa voit joutua tapetuksi joka ikinen päivä”, Narcía sanoo.

Meksikossa toimittajien todellisuus on kuitenkin juuri tätä. Se on tällä hetkellä Latinalaisen Amerikan vaarallisin maa olla journalisti, ja lehdistön vapaus on jatkuvasti uhattuna, kertoo Freedom House.

Pelkästään tänä vuonna surmansa on saanut Meksikossa jo kuusi toimittajaa, joista moni käsitteli jutuissaan huumekartellien toimintaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Viimeisin heistä oli Javier Valdez, palkittu toimittaja, jonka murhasta uutisoitiin laajasti maailmalla.

”Valdez sanoi, että me kaikki olemme mustalla listalla. Että he eivät päätä, aikovatko tappaa sinut, vaan milloin se tapahtuu. Eikä hallitus pysty tekemään mitään asialle”, Narcía toteaa.

”Yli 90 prosenttia rikoksista jää rankaisematta. Rikoksia tutkitaan, tapauksia avataan, mutta niitä ei lähes ikinä selvitetä.”

Paikalliskanavalta BBC:lle Lontooseen

Narcía on tehnyt pitkän uran journalistina. Hän sai inspiraation ryhtyä toimittajaksi jo kouluikäisenä kotipuolessa Chiapasin osavaltiossa, kun opettaja antoi läksyksi haastatella luokkatovereita. Tyttö innostui päästessään puhumaan erilaisten ihmisten kanssa ja saadessaan penkoa asioita.

Heti lukion jälkeen tie vei paikalliselle televisiokanavalle. Nuori nainen huomasi nopeasti, että ihmisoikeuskysymykset kiinnostivat ja aiheita riitti paikallisten alkuperäiskansojen parissa.

Oli selvää, että Narcía oli löytänyt kutsumusammattinsa. Hän päätyi opiskelemaan viestintää yliopistoon, mikä oli vielä Narcían nuoruudessa varsin poikkeuksellista.

”Elin hyvin konservatiivisessa yhteiskunnassa, jossa ei ollut yleistä, että naiset olivat journalisteja. Siihen aikaan oli todella harvinaista nähdä nainen kirjoittamassa politiikasta. Olin luultavasti yksi ensimmäisiä, joka teki vastaavaa minun osavaltiossani. Se on varmaa, että olin ensimmäinen nainen, joka lähti sieltä kansainväliselle toimittajan uralle.”

Meksikosta tie vei maailmalle, ja Narcía teki BBC:lle töitä 15 vuoden ajan erilaisissa tehtävissä. Hän ehti toimia BBC:n kirjeenvaihtajana Espanjassa ja Meksikossa, ja raportoi niin prinsessa Dianan kuolemasta kuin vuoden 2005 terroristi-iskuista Lontoossa.

Rauhan siemeniä Etelä-Sudaniin

Narcía on ehtinyt myös käyttää ammattitaitoaan kestävän kehityksen eteen. Hän on kouluttanut toimittajia Etiopiassa, Afganistanissa ja Pakistanissa. Todellinen tulikoe tuli vastaan uralla vuonna 2013, kun hän muutti Etelä-Sudaniin nuoren maan itsenäistyttyä vain puolitoista vuotta aiemmin.

Narcía sijoitettiin pikkukaupunkiin nimeltä Abyei, joka sijaitsee kiistanalaisella ja konfliktin repimällä alueella Sudanin ja Etelä-Sudanin välissä. Kaupunki tuhottiin miltei kokonaan vuoden 2011 taisteluissa.

”Siellä ei ollut kouluja, ei sairaaloita, ei vettä, ei mitään. Monet joutuivat lähtemään kodeistaan. Kun minä saavuin sinne, Abyei oli kuin aavekaupunki”, Narcía kuvailee.

”Monet heistä eivät osanneet kirjoittaa tai lukea, mutta he olivat loistavia tarinankertojia.”

Narcían vetämän projektin tarkoitus oli perustaa alueelle humanitaarinen radiotoimitus. Ihmisiä haluttiin tiedottaa alueelle palaamisen edellytyksistä.

”Aloimme kouluttaa paikallisia, jotka eivät olleet ennestään journalisteja. Monet heistä eivät osanneet kirjoittaa tai lukea, mutta he olivat loistavia tarinankertojia.”

Samalla toimituksella oli syvempi rooli rauhan edistämisessä.

”Koulutimme miehiä ja naisia, joista suuri osa oli nuoria. Ideana oli myös kehittää heimojen välistä kommunikointia, liennyttää konfliktia ja saada nuoremmat sukupolvet puhumaan keskenään. Saada heidät ymmärtämään, että he eivät olekaan niin erilaisia, vaikka heillä onkin eri uskonnot.”

Uutislähetyksiä teltasta

Eri heimojen edustajia ei ollut helppo osallistaa toimitustyöhön. Jos yksilöt suostuisivat mukaan, oma yhteisö saattoi alkaa hylkiä heitä, Narcía kuvailee.

Silti, nuoria saatiin lopulta mukaan projektiin ja ensimmäiset ohjelmat nauhoitettiin teltassa. Paikalliset journalistinalut toivat tarinat ja tekivät lähetykset, ja nauhoitteet ajettiin läheiseen kaupunkiin, josta ohjelma saatiin lähetettyä lähialueille ja Abyeista paenneille.

Abyeieen palaajien joukossa oli paikallisen dinka-heimon johtaja 13 vaimonsa ja lapsiensa kanssa.

”Hän halusi lähettää viestin yhteisölleen, että nyt on aika palata.”

Johtajan paluu päättyi kuitenkin traagisesti, kun mies surmattiin. Sen jälkeen projektin vetämisestä tuli yhä vaikeampaa.

”Ihmiset eivät enää luottaneet meihin, sillä me aloitimme projektin, jossa puhuttiin kaikille konfliktin osapuolille. Tässä kaikessa kyse oli luottamuksesta. Ja jos heimojohtaja tapetaan, se luottamus menee.”

Surman jälkeen yksi Narcían kouluttamista toimittajista pidätettiin. Myös Narcía otettiin kiinni ja häntä kuulusteltiin.

Kehitysprojektin opit

Abyei on edelleen riidanalainen alue, ja Etelä-Sudanin demokratia on hyvin hauras. Silti vaikeuksista huolimatta paikalliset jatkavat yhä sinnikkäästi projektin parissa, jo neljättä vuotta.

”Minä lähdin, mutta toinen otti paikkani projektissa ja paikalliset toimittavat jatkavat ohjelman tekoa. Ennen lähetys oli viikoittainen, nyt se on jo päivittäinen. Minusta se on iso saavutus”, puoli vuotta Etelä-Sudanissa viettänyt Narcía sanoo.

Mitä Narcía sitten oppi Etelä-Sudanin ajastaan?

”Vaikka olinkin ollut Afganistanin sota-alueella – eikä sekään ollut helppo paikka olla – Etelä-Sudanissa olosuhteet olivat äärimmäiset. Siellä on aktiivinen konflikti, jossa epäluottamus on aina läsnä.”

”On kyse siitä, kuinka paikalliset ihmiset, joita sinä yrität auttaa, tuntevat, että projekti kuuluu heille.” 

Narcían mukaan heti projektin alusta on tärkeää haalia paikallista osaamista. Suurin oppi kiteytyykin juuri tähän: kehitysprojektin pointti ei ole se, miten hienosti se saadaan aloitettua, vaan se, miten projekti selviää, Narcía kiteyttää.

”On kyse siitä, kuinka paikalliset ihmiset, joita sinä yrität auttaa, tuntevat, että projekti kuuluu heille. Loppujen lopuksi me olemme siellä vain helpottamassa asioita. Me ohjaamme heidät prosessin läpi, mutta he vastaavat omiin tarpeisiinsa. Niin sen pitää olla.”

Sosiaalisen muutoksen on tapahduttava paikallisella tasolla, eikä sitä ei voida tuputtaa länsimaisilla ajatuksilla tai länsimaisella tavalla tehdä asioita, Narcía alleviivaa. On kyse paikallisista ja miten he ymmärtävät muutoksen tarvetta.

”Heille voidaan antaa esimerkkejä, miten asiat on tehty muissa maissa, mutta he lopulta päättävät, miten asiat toteutetaan heidän näkökulmastaan.”

Työnjäljet eivät aina näy heti

Narcían mielestä kehitysyhteistyötoimijoiden tulisi aina kunnioittaa paikallisten antamaa arvokasta aikaa kehitysprojekteihin. Usein avustusjärjestöt tulevat paikalle projektisuunnitelmineen, budjetteineen ja arviointikaavakkeineen, mutta pelisäännöt kentällä voivat olla aivan toiset, kuin ollaan odotettu.

”Jos paikalliset eivät tunne, että projekti kuuluu heille, jos he eivät opi rakastamaan sitä, projekti kuolee.”

Toisaalta onnistumista ei mitata pelkästään projektin kestolla. Afganistanissa Narcían projekti rakensi 32 radioasemaa, joista kuitenkin osa jouduttiin sulkemaan talebanien hyökkäysten takia.

Ulkomaisen rahoituksen lähdettyä ja projektin päätyttyä Narcía ei ollut heti varma, saatiinko oikeaa muutosta aikaan. Mutta nyt hän tietää, että toimittajien taidot jäivät, vaikka materia ei välttämättä säilynytkään.

”Osa naisista, jotka koulutin, työskentelevät edelleen. Heillä on joko oma radiokanava tai he pyörittävät uutishuonetta. Jotkut heistä lähtivät Afganistanista ja tekevät jo kansainvälistä journalismia.”

Takaisin Meksikoon

Viimeiset neljä vuotta Narcía on tehnyt Meksikossa niin sanottua vaikuttamisjournalismia. Hän toimii johtajana perustamassaan viestintäyritys Glifos Comunicacionesissa, joka on ensimmäinen kehitysviestintään keskittyvä viestintätoimisto Latinalaisessa Amerikassa.

Hän tukee työssään naisten poliittisia oikeuksia ja toimitusten poliittista riippumattomuutta. Toimittajan työ ei ole ikinä ollut helppoa Meksikossa, mutta nyt se on kenties vaarallisempaa kuin koskaan. Etenkin naispoliitikot -ja toimittajat ovat haavoittuvaisimpia.

”Tähän liittyy murhan uhriksi joutuminen, kidnappaukset, uhkailu, pidätetyksi tuleminen jos satut käsittelemään tiettyä aihetta. Tai viimeisimpänä jopa oikeuteen haastaminen.”

Myös Narcíaa on uhkailtu työssään. Korruptio ja itsesensuuri ovat suurimpia haasteita, jotka Narcían mielestä olisi kitkettävä sananvapauden turvaamiseksi.

”Meitä surmataan, vaikka yritämme vain tehdä työtämme parhaamme mukaan.”

”Ruskeita rahallisia kirjekuoria tulee ehkä toimittajalle, ehkä päätoimittajalle, mutta varmasti median omistajalle.”

Ja jos lahjominen ei tepsi, uhkailu usein tepsii. Moni toimittaja ei ole valmis vaarantamaan henkeään ammatin puolesta, jossa palkka on joitakin satoja dollareita kuussa. Siksi myös itsesensuuria harjoitetaan paljon.

”Päivän päätteeksi tavallinen kansa on se, joka tässä kärsii eniten. Ihmiset yhteiskunnan alatasolla eivät saa tarpeeksi luotettavaa tietoa tehdäkseen valveutuneita päätöksiä päättäjistä ja heidän toiminnastaan.”

Silti Narcía aikoo jatkaa työtään vapaan journalismin ja naisten poliittisen vaikuttamisen puolesta. Hänen viestinsä Suomelle on: älkää jättäkö meitä yksin.

”Me elämme elämän ja kuoleman tilanteessa Meksikossa. Se on meille sota-aluetta. Meitä surmataan, vaikka yritämme vain tehdä työtämme parhaamme mukaan. Meidät halutaan hiljentää, ja hiljennetty media vaikuttaa demokratiaan.”