Ovatko siinä maailman kasvot?
Se tulee väistämättä mieleen, kun 19-vuotias William Kenyi katsoo suoraan silmiin ja juttelee hiljaisella äänellä.
”Kotona oli taisteluita, joita pakenimme. En tiedä, mitä perheelleni on tapahtunut, tai missä he nyt ovat.”
Kenyi on kotoisin Etelä-Sudanin pääkaupungista Jubasta. Kun taistelut alkoivat, hän käveli kaksi päivää kohti Kenian rajaa. Sieltä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n työntekijät poimivat hänet kyytiinsä ja toivat Luoteis-Keniassa sijaitsevalle Kakuman pakolaisleirille.
Hän ei ole maanmiehistään ja -naisistaan ensimmäinen, ainoa tai viimeinen, joka Kakumaan tulee.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan itsenäistyi 2011. Pian sen jälkeen maassa alkoi sisällissota presidentti Salva Kiirin ja varapresidentti Riek Macharin joukkojen välillä.
Yli kaksi miljoonaa ihmistä on jättänyt kotinsa. Heistä noin 104 000 on löytänyt kodin Kakumasta.
”Minulla on huoli perheestäni. Tahtoisin vain apua, jotta pääsisin joskus kouluun, lopulta toivottavasti yliopistoon”, Kenyi sanoo tulkin välityksellä.
Tekisi mieli tsempata. Usko vain, niin kyllä näin tulee käymään. Mutta kun ei luultavasti käy.
86 prosenttia maailman pakolaisista elää kehitysmaissa tai Kenian tapaisissa kehittyvissä talouksissa.
Kakuman leiri perustettiin vuonna 1992 Sudanin edellisen kriisin aikaan. Sittemmin perusleiriä on laajennettu neljästi, ja pakolaisia on saapunut useista Afrikan maista.
Vuonna 2015 Kakuman yhteyteen noin 25 kilometrin päähän avattiin Kalobeyein pakolaisalue, jossa kotoaan paenneet elävät yhdessä paikallisväestön kanssa.
Kakuma on hyvä esimerkki siitä, miten maailma pakolaisiaan hoitaa. UNHCR:n mukaan noin 86 prosenttia maailman pakolaisista elää joko kehitysmaissa tai Kenian tapaisissa kehittyvissä talouksissa.
Kakumassa ja Kalobeyeissä elää yhteensä noin 185 000 ihmistä. Eteläsudanilaisten jälkeen suurin ryhmä ovat somalit, joita on 37 500.
”Vuodessa heistä kaikista ehkä tuhatkunta ihmistä muuttaa leiriltä pois. Jotkut saavat turvapaikan, osa vain katoaa”, Baker Mukeere sanoo.
Mukeere työskentelee YK:n alaisen maailman ruokaohjelma WFP:n johtajana ja vastaa Kakuman ruokahuollosta. Vaikka Mukeere ei sitä suoraan sano, ei ole yliampuvaa todeta leirin olevan monelle myös viimeinen koti. Ellei maailman pakolaispolitiikassa tapahdu jotakin mullistavaa, nykytahdilla Kakuman tyhjenemiseen kuluisi parisataa vuotta.
Todennäköisesti ihmekään ei riittäisi. Sotien lisäksi ilmastonmuutoksesta seuraavat kuivuudet, tulvat ja nälänhätä ajavat tulevaisuudessa yhä useamman ihmisen etsimään parempaa elämää.
William Kenyi saapui Kakumassa ensin vastaanottokeskukseen. Siellä pakolaiset elävät kaksi ensimmäistä viikkoaan ja saavat säännölliset ateriat. Alun palveluihin kuuluvat myös lääkärintarkastukset. Sen jälkeen matka jatkuu väliaikaiseen telttamajoitukseen, jonka jälkeen pakolaiselle osoitetaan koti joko Kakuman leiristä tai nykyisin yhä useammin Kalobeyein alueelta.
Toisin kuin suljetulla leirillä, Kalobeyeissä ihmiset saavat liikkua melko vapaasti. Se näkyy myös Mukeeren johtaman WFP:n jakamissa avustuksissa.
”Kakumassa ihmiset ja perheet saavat suurimman osan eli noin 85 prosenttia kuukausittaisesta avustuspaketista ruokatarvikkeina ja pienen osan rahana, mutta Kalobeyeissä se on juuri toisin päin”, Mukeere kertoo.
Avustusjärjestöiltä tulee raha, jonka UNHCR siirtää teleoperaattori Safaricomin avulla sim-korteille. Sen sijaan käteistä rahaa järjestö ei pakolaisille jaa enää lainkaan.
”Mobiiliraha on turvallisempaa. Sen avulla on oikeus käydä kauppaa vain sertifioitujen kauppiaiden kanssa, joten kykenemme varmistamaan, että rahalla ostetaan ruokaa”, Mukeere painottaa.
Ellei pakolaispolitiikka muutu, Kakuman tyhjenemiseen kuluu parisataa vuotta.
Kalobeyein sydän on pakolaiskylän tori, joka toimii suuressa teltassa. Kauppiaat tulevat lähialueilta.
Kauppaa käydään pitkälti samoilla ruokatavaroilla, joita myös WFP:n avustuspakkaukset ovat sisältäneet. Siis erilaisia jauhoja, riisiä, papuja ja suolaa. Mukeere uskoo, että näin myös paikallisella väestöllä on syynsä olla myötämielinen pakolaisia kohtaan. Turkana on Kenian maakunnista köyhin.
”Haluamme auttaa paikallista taloutta. Aina ruoka pakolaisleireille ei ole tullut läheltä, tai edes Keniasta. Kun luomme markkinoille kysyntää, annamme paikallisille tuottajille mahdollisuuden vastata siihen”, Mukeere sanoo.
Myydyt tuotteet eivät nekään ole aina hyväksi pakolaisille. Mukeere ottaa esimerkiksi alkoholin, jonka käytöstä karuissa leiriolosuhteissa ei ole sen enempää hyötyä perheen taloudelle kuin sielunrauhalle. Sen myynti onkin kielletty, mutta ”kielletty” vain myy, ja sen tietää osa kauppiaista.
”Tätä varten harrastamme mystery shopping -valeostamista. Jos myyjä jää kiinni kielletyn tavaran myymisestä, panemme hänet mustalle listalle ja voimme erottaa hänet myyjärekisteristä.”
Päivä on Kakumassa jälleen kuuma. Elohopea on kivunnut 38 asteeseen. Eilen oli vielä kuumempaa, yli 40 astetta.
Päiväntasaajalla aurinko porottaa lähes pystysuoraan ja kutistaa varjon olemattomaksi. Se on rankkaa, sanoo Ahmed Abdi Yusef.
”Katso nyt ympärillesi. Mitä elämää tämä on”, Yusef tuhahtaa.
Somaliasta kotoisin oleva Yusef juttelee vieraan kanssa mielellään, ei kuitenkaan ilolla. Hymy on lämmin, mutta kohteliaisuus on kovettunut vuosien myötä Kakuman karulla aavikolla.
”Mitä tekin olette tehneet hyväksemme, muuta kuin tulleet tänne ihmettelemään”, hän kysyy vieraalta.
On tilanteita, joissa on parempi vain kuunnella. Yusefilla on kiukkuunsa syy ja oikeus. Hän saapui perheineen Kakumaan kahdeksan vuotta sitten.
”Menisin minne vain, missä on hyvä olla. Täällä ei ole maitoa, vihanneksia, kunnon ruokaa, rahaa tai kylmää vettä”, Yusef luettelee.
Ei se hyvältä elämältä kuulosta. Eikä Yusefia lohduta, että itse asiassa ympäröivä Kenian maaseutu elää laadullisesti suunnilleen samanlaista elämää kuin kotoaan paenneet leirin sisällä.
Puutteista kuitenkin selviää hammasta purren. Pojat sen sijaan ovat toinen asia, 16- ja 18-vuotiaiden nuorten miesten isä huokaa.
”Pojat sanovat jatkuvasti, etteivät he halua olla täällä ikuisesti. Mutta en yksinkertaisesti tiedä, mitä voisin tehdä.”
Tätä Kakuman vastaanottokeskukseen tullut yliopistosta haaveileva William Kenyi tuskin haluaisi kuulla.
Kakuma
Kakuman pakolaisleiri sijaitsee Turkanan maakunnassa Luoteis-Keniassa, noin 725 kilometriä Nairobista. Maakunta on Kenian köyhin.
Leiri perustettiin 1992 Sudanin kriisiä paenneille ihmisille. Se toimii YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n alaisuudessa.
Kakuman pääleiri koostuu neljästä alueesta. 2015 UNHCR helpotti painetta rakentamalla Kalobeyein pakolaisalueen noin 25 kilometrin päähän.
Lokakuussa 2017 Kakumassa ja Kalobeyeissa asui 185 353 pakolaista. Suurimmat väestöryhmät: Etelä-Sudan (104 292), Somalia (37 501), Kongon Demokraattinen tasavalta (11 215).