Artikkelikuva
Väkirikkaimmat maat 2050 (miljoonaa asukasta) (Lähde: World Population Prospects: The 2017 Revision

Nigeria ohittaa Yhdysvallat

Afrikan väestönkasvu nousee puoleen koko maailman väestönkasvusta.

YK on julkaissut uuden väestöennusteensa, joka povaa isoja muutoksia tuleviksi vuosikymmeniksi. Planeettamme kestokyky on jo nyt koetuksella, kun väkiluku kasvaa vuosittain karkeasti arvioituna 83 miljoonalla.

Tällä hetkellä koko maailman väkiluku on 7,6 miljardia, mutta YK:n ennusteen mukaan 8 miljardia rikkoutuu jo 2023. Vuoteen 2050 mennessä maapallolla odotetaan olevan jo lähes 10 miljardia ihmistä.

Etenkin Eurooppa harmaantuu, ja ensi vuonna maailmassa tulee olemaan jo miljardi yli 60-vuotiasta.

2050 mennessä puolet maailman väestönkasvusta tulee Afrikassa, sillä seitsemän maailman 20 väkirikkaimmasta maasta on tuolloin afrikkalaisia. Suurimpia Afrikan väestönkasvun vetureita ovat Nigeria, Kongo, Etiopia, Tansania ja Uganda.

Nigeria on nyt väkimäärältään maailman seitsemänneksi suurin maa, mutta 2050 mennessä se tulee ennusteen mukaan ohittamaan Yhdysvallat ja kirimään kolmanneksi.

”Nopeasti kasvavat väestöt eivät ole kehityksen kaveri. Ihmiset, jotka eivät saa koulutusta, eivät pääse pois köyhyyden kierteestä”, Columbian yliopiston professori Jeffrey Sachs sanoo Afrikan väestönkasvusta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!