Kesti vuosia, ennen kuin sansibarilainen Suleiman Mauly myönsi olevansa koukussa heroiiniin. Elettiin 2000-luvun alkua Tansanialle kuuluvassa islamilaisessa Sansibarin saaristossa, jossa huumeongelma ei kuulunut arkikeskusteluihin, vaikka sen huomattiin kasvaneen.

“Riippuvuus on täällä edelleen stigma. Se yhdistetään ajatuksissa hiviin ja muihin sairauksiin”, nyt 36-vuotias Mauly kertoo.

YK:n huumeiden ja rikollisuuden vastainen yksikkö UNODC arvioi Tansaniassa olevan yhteensä noin 300 000 huumeidenkäyttäjää. Tansanian huumeviranomaiset arvioivat, että Sansibarin 1,3 miljoonasta asukkaasta heroiiniriippuvaisia on noin yksi prosentti. Luku on korkeimpia maailmassa. Monet tahot uskovat todellisen määrän olevan vieläkin korkeampi: puoliautonomisen Sansibarin terveysministeriön mukaan huumeiden ongelmakäyttäjiä on jopa seitsemän prosenttia väestöstä.

Viranomaiset myöntävät, että luotettavia tilastotietoja käyttäjistä on vaikea kerätä. Varmasti voidaan sanoa vain, että Sansibarin ongelma on mittava.

Saaristo on joutunut heroiinin tulilinjalle maantieteellisen sijaintinsa takia. UNODC:n mukaan yksi kansainvälisen heroiinikaupan reiteistä kulkee oopiumin jättituottaja Afganistanista Pakistanin kautta Intian valtameren yli Keniaan tai Tansaniaan. Matkalla se koukkaa usein Sansibarin kautta. Osa huumeista jatkaa matkaansa Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan, osa jää reitillä sijaitseviin maihin.

Suleiman Mauly itse aloitti marijuanan käytön 13-vuotiaana, mutta päätyi pian kokeilemaan poltettavaa heroiinia. 18-vuotiaana Mauly käytti ainetta suonensisäisesti useita kertoja päivässä. Heroiiniannos maksaa Sansibarilla vain dollarin tai kaksi, mikä mahdollistaa sen käytön paikallisille, joista valtaosa elää köyhyysrajan alapuolella.

“Heroiinia eli brown sugaria myydään joka kulmassa. Se on alkoholia halvempaa, mikä houkuttelee kokeilemaan”, Mauly sanoo.

Mauly ryhtyi pian rahoittamaan huumeiden käyttöään rikoksilla. Välit perheeseen ja ystäviin katkesivat, ja reilu parikymppinen mies päätyi kadulle. Kun Mauly sittemmin yritti hakea riippuvuuteensa apua, hän päätyi kulkemaan terveyskeskusten ja mielisairaaloiden väliä. Koko maassa ei ollut ainuttakaan vieroitushoitolaa.

Vuonna 2004 Mauly päätti kokeilla Kenian Mombasassa sijaitsevaa keskusta, jossa hoito pohjautuu Nimettömät Narkomaanit -yhteisön 12 askeleen toipumisohjelmaan. Mauly on ollut nyt kuivilla kymmenen vuotta ja johtaa Detroit Sober House -päihdehoitoverkostoa Sansibarilla. Ensimmäinen vieroitushoitola avattiin pääsaarelle 2008. Nyt niitä on yhteensä yksitoista, ja niissä on hoidettu tuhansia riippuvaisia.

“Sansibarin hallitus on myöntänyt ongelman ja rahoittaa osan toiminnastamme. Valitettavasti raha ei riitä huumevalistukseen, joka olisi tärkeää, sillä nuoret sansibarilaiset eivät tiedä huumeiden vaaroista”, Mauly kertoo.

Hämärän huoneen lattialla istuu kaksi kangaan, värikkääseen afrikkalaiskankaaseen verhoutunutta naista, joista toinen pitää sylissään pientä poikaa. Toinen on sulkenut silmänsä ja vääntelehtii paikallaan: tämä on hänen kolmas päivänsä ilman heroiinia ja hän kärsii vieroitusoireista. Pian hän hoippuu huoneeseensa lepäämään.

“Vaikka huumeongelma on miesten keskuudessa suurempi, heroiiniriippuvaiset naiset ovat Sansibarilla erityisen vaikeassa asemassa”, sanoo naisille tarkoitetussa vieroitushoitolassa työskentelevä, itsekin entinen huumeriippuvainen Kassim Nyuni.

Nyunin mukaan naiset kohtaavat ongelmaansa liittyvää häpeää ja tuomitsevia asenteita miehiäkin enemmän. Konservatiivisen yhteisön ulkopuolelle joutuminen on heille todennäköisempää. Monet naiset rahoittavat huumeiden käyttöä prostituutiolla, mikä lisää hiv-tartuntoja.

“Naiset ovat monin tavoin riippuvaisia puolisoidensa tuesta ja ratkeavat helpommin uudelleen käyttämään huumeita heidän kanssaan”, Nyuni selventää.

Miesten vieroitushoitolassa muutaman kilometrin päässä tunnelma on erilainen. Kymmenet uteliaat kasvot ottavat hymyillen vastaan. Talon asukkaat ovat kokoontuneet tapaamiseen, jonka aikana keskustellaan huumeisiin ja vieroitukseen liittyvistä tunteista. Joku lukee nurkassa Koraania, toinen valmistaa keittiössä päivällistä.

Potilaat saavat vieroitusoireista selvitäkseen uni- ja särkylääkkeitä, mutta huumetta korvaavaa lääkitystä kuten metadonia ei ole. Ympäröivän yhteisön tuki ja turva ovat nelikuukautisen vieroitusjakson aikana korvaamaton apu.

Paljon äänessä vertaiskeskustelun aikana on Seif Nyumbwe, entinen käyttäjä, joka oli ollut tavatessamme kuivilla 21 kuukautta ja 9 päivää. Hän työskentelee hoitolassa vapaaehtoisena.

Nyumbwe vietti huumekoukussa kaksi vuosikymmentä. Hän paitsi käytti, myös myi heroiinia kotiseuduillaan, mannermaassa Tangan kaupungissa. Hän myös kertoo olleensa mukana rikollisringissä, joka salakuljetti huumeita Afganistanista Tansaniaan. Joskus hän toimi itse kuriirina maiden välillä, ja istui käyttörikoksesta vankilassa.

“En tiedä, mitä minulle olisi tapahtunut ilman tätä paikkaa. Se on tuonut elämääni monta vuotta lisää”, Nyumbwe sanoo.