Artikkelikuva
Mustan Barbaarin mielestä hyvä juhlaruoka 100-vuotiaalle Suomelle yhdistelisi vanhoja perinneruokia ja maailman herkkuja

Barbaari ilman paineita

Muusikko-kehonrakentaja James Nikanderin eli Mustan Barbaarin, 26, mielestä ihmisten pitäisi syödä enemmän yhdessä.

1) Kuinka kauan olet ollut kasvissyöjä?

Reilun vuoden. Mutta syön kalaa ehkä kerran kuussa. Kesällä useammin, jos menen itse uistelemaan. Pitää kato saada ne petokalat sieltä pois syömästä pienempiä kaloja. Hauet veke kiusaamasta pienempiään.

2) Käytkö vielä salilla?

Kyllä, mutta olen lisännyt kuntosaliharjoitteluun kehonhallintatreeniä: käsillä seisontaa, päällä seisontaa ja staattisia liikkeitä. Kuuntelen nykyään kroppaani: teen sen, mikä tuntuu oikeasti hyvältä. En aseta itselleni minkäänlaisia paineita, edes salin puolella.

3) Miten kasvissyönti on sujunut?

Maailmankuva on kehittynyt ja olen saanut enemmän positiivisia viboja, rakkautta itseäkin kohtaan. Paino on tippunut jonkin verran. Lihasmassan katoaminen ei haittaa ollenkaan, koska olen enemmän sinut itseni kanssa kuin ehkä koskaan.

Kun lopetin lihansyönnin, lopetin myös tavoitteellisen syömisen. En tiedä enää kaloreista, proteiinista ja hiilareista yhtikäs mitään. Kyllä lautasesta näkee, antaako se energiaa ja edistääkö se jaksamaan päivän.

Aluksi tein aika paljon taustatutkimuksia ja kokeilin reseptejä Tunnen monia ihmisiä, jotka sanoo, ettei ne osaa tehdä ruokaa. Mä sanon: Miksi et opettele? Aloita helpoilla jutuilla ja ala kehittää. Niin minäkin tein.

4) Miksi jätit lihan pois?

Se oli monen tekijän summa. Katsoin dokumentteja eläinten oikeuksista ja kropassa oli tunne, että jotain oli vialla. Oli rasvapatteja ja tiettyjä särkyjä. Katsoin myös millaisen hiilijalanjäljen lihansyönti jättää.

Reilu vuosi sitten tehtiin Ylen Kios­ki-­episodia maitotilalla. Näin miten lehmältä pumpataan maidot, ja kun se synnyttää vasikan, se menee kasvatuslaitokseen ja siitä tulee samanlainen maitopumppauskone. Tajusin, että tämä ei ole arvokasta. Me maidonjuojat ollaan ikään kuin kaapattu vasikka, joka tarvitsisi huolenpitoa ja maitoa. Oli niin selkeää, että se on vaan väärin.

Mä rakastan eläimiä. Sen takia en pysty käymään Korkeasaaressakaan. Meidän piti tehdä Kioskia sieltä, mutta sitä ei tehty, kun suutuin niin paljon. Niistä eläimistä näkee, kuinka masentuneita ja stressaantuneita ne on. Kyltissä saattaa lukea, että tämä lintu lentää tuhansia kilometrejä vuodessa, mutta tämä meidän lintu ei pysty lentämään, koska se on häkissä.

5) Ehditkö kiertää vielä kouluja? Puhutko niissäkin ruokajuttuja?

Kyllä, mutta harvoin puhutaan yhdestä aihepiiristä. Puhutaan vaikka rakkaudesta. Mitä rakkaus merkitsee minulle – siihen sisältyy kaikkea: kasvisruokailua, kuntosalia, mitä ikinä. Tärkeintä on, että jätetään positiivinen kuva, että ihmiset osaavat kelata itsestään positiivisesti ja heijastaa rakkautta toisilleen.

6) Pitäisikö ihmisten syödä enemmän yhdessä?

Ehdottomasti. Harmittaa, että asun yksin, koska joudun syömään yksin. Ihmisten pitäisi myös tehdä ruokaa yhdessä. Hienoimmat illat on sellaisia, kun kaikki osallistuvat, se on yhteisöllisyyden rakentamista. Se on tosi suuri avain siihen, että ihmiset lähenevät ja oppivat arvostamaan toisiaan.

7) Olet puhunut paljon myös rasismista. Yhteisöllisyydelläkö sekin voitetaan?

Meidän on pakko avata silmät, jotta me pystytään katsomaan sielun kautta maailmaa. Ja siihen tarvitaan se, että altistuu erilaisuudelle ja oppii ymmärtämään sitä.

Suomessa on suuri asenneongelma: me kastellaan vain oman pihan nurmikkoa. Miten me päästäisiin seuraavalle tasolle, että kastellaan myös naapurin nurmikkoa?

Tästä on niin ahdistavaa edes puhua, kun tuntuu siltä, että mikään ei etene. Tämä on niin hidasta!

Katsoin juuri Human-dokumenttia Youtubesta. Se oli aivan järkyttävän koskettava ja silmiä avaava. Se auttaa sisäistämään, että jokaisella ihmisille on tarina ja tunteet. Ihmiset pitäisi saada tajuamaan, että jotkut on kokeneet todella rajuja, sairaita asioita. Se on se avain. Jokaisen pitäisi katsoa Human.

8) Pitääkö myös Rajat kiinni -jengiä ymmärtää?

Vaikea juttu. Minä ymmärrän niitä sen takia, että ne on tietämättömiä. Niiltä puuttuu ehkä mediakriittisyys ja tietynlaiset avaimet elämään. Minua sattuu niiden puolesta, koska on tietämättömyyden huippu, että elämässä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pistää rajat kiinni. Miten voi ymmärtää sellaista ihmistä, joka ei ole valmis keskustelemaan mistään?

Mutta kyllä mä ymmärrän niitä. Ne on saaneet viestinsä vanhemmiltaan tai pieneltä vihamieliseltä yhteisöltä, joka elää vaan siinä omassa kuplassaan.

9) Kerro jotain, mitä muut eivät sinusta tiedä.

Olen aloittanut maalaamisen. Se on mun intohimo. Tykkään maalata maisemia. Yritän hakea taidekouluunkin.

10) Jos olisit supersankari, kuka olisit?

Musta teräsmies. Sillä on kaikki. Se pystyy lentämään, se voi nähdä maailmaa ihan eri tavalla kuin kaikki muut. Lentäminen olisi niin siistiä. Voisi mennä vaikka kuuhun meditoimaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!