Artikkelikuva
"Monet ihmiset sanovat

Samia Mohamud: "Afrikkalainen kangas ei ole tarkoitettu vain pöytäliinaksi"

Helsinkiin suunnitellaan Suomen ensimmäistä afrikkalaisen muodin festivaalia. Joukkorahoitusta keräävä African Fashion Festival Helsinki haluaa edistää afrikkalaista vaateteollisuutta ja osoittaa, että afrikkalainen muoti kuuluu kaikille.

Afrikkalainen muoti on jo tehnyt läpimurron kansainvälisillä näytöslavoilla muun muassa New Yorkissa, Lontoossa ja Tukholmassa.

Nyt toimittaja Samia Mohamud kerää joukkorahoitusta Suomen ensimmäiselle afrikkalaisen muodin tapahtumalle African Fashion Festival Helsingille. Tapahtuma on tarkoitus järjestää 6. tammikuuta tapahtumakeskus Telakassa.

”Haluamme välittää ihmisille, että afrikkalainen muotiviikko on mahdollinen myös Suomessa. Meillä on paljon lahjakkuuksia, jotka ansaitsevat päästä lavalle. Afrikkalainen kangas ei ole tarkoitettu vain pöytäliinaksi.”

Millainen afrikkalainen muoti sitten on?

”Iloinen, värikäs ja persoonallinen. Siinä näkyvät kaikki mahdolliset päivän värit”, Mohamud sanoo.

 

Mohamud on pyörittänyt omaa afrikkalaiseen muotiin keskittyvää Facebook-sivua jo vuodesta 2015.

Idea varsinaisesta afrikkalaisen muodin tapahtumasta syntyi kuitenkin vasta viime huhtikuussa, kun Mohamud vietti iltaa ystäviensä kanssa.

”Keskustelimme muodista ja siitä, kuinka näkymätöntä afrikkalainen muoti Suomessa on. Ystäväni kysyi minulta, miksi en keräisi itse joukkorahoitusta tapahtuman järjestämiseksi, kun minulla on jo Facebook-sivustokin valmiina.”

Lokakuussa idea muotoutui varsinaiseksi joukkorahoituskampanjaksi, jonka tavoitteena on kerätä vähintään 18 500 euroa. Kampanja päättyy 4. joulukuuta. Mikäli tavoite ei täyty, rahat palautetaan lahjoittajille.

Jutun julkaisupäivänä 13. marraskuuta koossa oli 2 345 euroa. Vaikka tavoitesummaan on vielä matkaa, Samia Mohamud on rauhallinen.

”Meillä on unelma, johon me uskomme. Toivomme myös yleisön uskovan siihen. Joukkorahoitus on väylä levittää tietoa ja samalla löytää potentiaalisia uusia pukeutujia.”

Uusilla pukeutujilla Mohamud tarkoittaa kaikkia – myös kantasuomalaisia.

Voisiko joku pitää sitä kulttuurisena omimisena?

”Ei tässä olla sentään pukeutumassa mihinkään kansallispukuihin. Haluamme osoittaa, että afrikkalainen muoti kuuluu kaikille”, Mohamud sanoo.

 

Afrikkalaiset juuret näkyvät somalitaustaisen Samia Mohamudin pukeutumisessa: päällä oleva kuviollinen mekko on ommeltu Suomessa afrikkalaisesta kankaasta.

Vielä muutama vuosi sitten Mohamud pukeutui omien sanojensa mukaan ”massan mukaisesti”. Jalassa oli aina merkkitennarit ja vähintään takin piti olla musta. Värejä Mohamudin päällä oli lähinnä vain juhlissa.

Kolme vuotta sitten Mohamudin äiti toi tyttärelleen Kenian matkalta tuliaiseksi paikallisia käsitöitä. Kenialaisiin koruihin ihastunut Mohamud yritti etsiä vastaavia käsikoruja Helsingistä niitä kuitenkaan löytämättä. Verkossa myytiin vain halpoja kiinalaisia kopioita.

Kerran Mohamud sortui tilaamaan ”kopiokrääsää” kadottamiensa kenialaisten korujen tilalle. Kun lähetys saapui, hän huomasi, etteivät tilatut korut vastanneet laadultaan tai ulkonäöltään äidin antamia koruja.

Jatkuva etsiminen turhautti.

”Miksi minun täytyy nähdä niin paljon vaivaa, jotta voin pukeutua sellaisiin vaatteisiin, joihin itse haluan?” Mohamud ajatteli.

 

African Fashion Festival Helsingin tavoitteena on paitsi tehdä afrikkalainen muoti tunnetummaksi Suomessa, myös tukea afrikkalaista vaateteollisuutta ja edistää siten kestävän kehityksen tavoitteita.

Kaikki tapahtuman vaatesuunnittelijat ovat Suomessa asuvia afrikkalaistaustaisia suunnittelijoita ja kankaat on hankittu Afrikasta.

”Halusimme varmistaa jokaisen kankaan alkuperän etukäteen. Kankaiden tuli olla paikallisten valmistamia käsityönä.”

Afrikkalainen vaateteollisuus on ollut pitkään ahtaalla Aasian halpatuotannon ja avustusjärjestöjen Afrikkaan tuomien vaatesäkkien vuoksi. Käytettyjen vaatteiden myynti on iso bisnes Afrikassa ja myös valtaosa avustusjärjestöjen vaatteista päätyy uudelleen myytäviksi. Halvan hinnan vuoksi paikallisesti tuotetut vaatteet eivät mene kaupaksi Afrikassa.

Samalla, kun Afrikkaan viedään vaatteita, vastavuoroisesti Afrikasta ei tuoda vaatteita muille markkinoille. Se suututtaa Samia Mohamudia.

”Ei voi olla niin, että afrikkalaisille pitäisi käydä muiden vanhat vaatteet, mutta kun Afrikka haluaisi käydä vaihtokauppaa, ihmiset sanovat, että afrikkalaiset vaatteet eivät sovi tänne. Sehän on markkinasyrjintää.”

Samia Mohamud haluaakin kääntää asian toisin päin.

”African Fashion Festival Helsingissä kyse ei ole hyväntekeväisyydestä, vaan liiketoiminnasta. Se motivoi eri tavalla, kun ihminen pääsee itse toteuttamaan omaa luovuuttaan ja saa työstään korvauksen. Lisäksi tällaisen tapahtuman myötä Suomeen voi hyvinkin saapua potentiaalisia ostajia muualta. Se edistäisi myös matkailua.”

 

Kaikki alkaa olla valmiina tammikuista tapahtumaa varten: suunnittelijat on valittu ja ruoat, dj ja tanssiryhmä buukattu. Enää puuttuu yleisö.

Samia Mohamud myöntää, ettei uuden tapahtuman markkinoiminen yleisölle ole helppoa, sillä afrikkalainen muoti poikkeaa Suomessa totutusta pukeutumisesta.

”Suomessa ei juurikaan käytetä värejä eikä omalla pukeutumisella haluta herättää huomiota. Monet myös sanovat, etteivät värit sovi heille, mutta uskon, että he eivät vain ole kokeilleet afrikkalaisia vaatteita.”

Saatavuuden lisääminen voisi Mohamudin mukaan osaltaan vaikuttaa asenteisiin.

”Jos afrikkalaisia värikkäitä vaatteita olisi saatavilla ilman postitusrumbaa, ihmiset varmasti uskaltautuisivat kokeilemaan afrikkalaisia vaatteita enemmän.”

Yleisölle on myös annettava aikaa löytää tapahtuma. On vain jaksettava pitää yllä jatkuvaa viidakkorumpua.

”African Fashion Festival Helsinki tulee toteutumaan ennemmin tai myöhemmin. Odotamme niin kauan, että yleisö on valmis. Emme tee tätä tapahtumaa itsellemme, vaan yleisölle.”

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!