Maapallolla arvioidaan olevan liki biljoonan tonnin hiilivarat. Öljyyn ja maakaasuun verrattuna sen reservit ovat ylivertaiset. Nykytuotannolla hiiltä riittäsi yli sadaksi vuodeksi. Maailman maista Intialla on hiiltä viidenneksi eniten. Onko sillä siis maaperässään verraton varallisuus vai jotain ihan muuta?
Intian hiilivarantojen mittava hyödyntäminen alkoi vasta 1900-luvun alussa, kun maan teollisuuden kantaisä Jamsetji Tata perusti ensimmäiset terästehtaat. Tuotannon avainmateriaalit rautamalmi ja hiili löydettiin tarpeeksi läheltä toisiaan.
Biharin osavaltion hiili oli riittävän laadukasta koksiksi ja rautamalmin rikkaus suorastaan hämmästyttävä. Tästä luonnonoikusta versoi vuosikymmenien kuluessa valtava teollisuusalue, Intian Ruhr.
Hiilen läsnäoloa Koillis-Intian osavaltioissa ei paljon tarvitse arvailla. Aiemmin kaivettiin tunneleita syvyyteen, mutta nykyään kenttiä esimerkiksi Jhariassa täplittävät valtavat avolouhosmontut. Tehokkuus ratkaisee: avokaivuussa voidaan käyttää isoimpia koneita ja kerätä eniten rikkauksia talteen. Tiet ovat usein pikimustia, kuin vasta-asfaltoituja, mutta tosiasiassa mustuus on rekkojen kuormista varissutta, kiiltäväksi jyräytynyttä hiiltä.
Hiilipöly ja -savu leijuvat kaikkialla. Täällä pyykki on syytä kuivata sisällä, mutta harvalla ihmisellä on mahdollisuutta säästellä keuhkojaan samaan tapaan. Kaivokset ja asuminen niiden läheisyydessä ovat elinehto.
Intian sähköstä 70 prosenttia tuotetaan hiilivoimaloissa, ja kaivuu halutaan kaksinkertaistaa vuoteen 2020 mennessä, miljardiin tonniin vuodessa. Kotimaisen hiilentuotannon edistäminen on Intialle keino tuonnin vähentämiseen, mikä on tavallaan ymmärrettävää, sillä esimerkiksi Indonesia vie juuri kaikkein huonolaatuisinta ja saastuttavinta hiiltään Intiaan poltettavaksi. Kerrannaisvaikutukset, kuten ympäristön tila, ovat hallitukselle toisarvoisia.
Pohjois-Intian tasankovyöhykkeellä Pakistanin rajalta Kalkuttaan on jo vuosia leijunut savukaasupilvi. Hiilenpolton ohella sen muodostumista ovat edesauttaneet kaskeaminen, miljoonat puuhellat ja diesel-autot.
Alueen keskellä sijaitsee New Delhi, maailman saastunein kaupunki. Kuin symbolisesti sen kaupunginjohtaja Arwind Kejriwal joutui vuonna 2015 lääkärin määräyksestä evakkoon ylänköjen raikkaaseen ilmaan parantelemaan keuhkojaan.
Vuosi sitten alettiin paniikissa myös rajoittaa auton käyttöä vuoropäiviin. Savuongelmat vaivaavat laajemminkin – esimerkiksi etelän Bangaloressa arvioidaan jo joka toisen lapsen kärsivän astmasta.
Intian dynaamisen nuoren polven keskuudessa elää henki, jonka mukaan nyt on ”Intian hetki”. On sen aika astua nykyajan teollisuusmahtien eturiviin, ottaa se paikka, joka miljardin asukkaan demokratialle näyttäisi kuuluvan. Intiassa elää 18 prosenttia maailman väestöstä, mutta historiallisesti tuo väki on aiheuttanut kaksi ja puoli prosenttia ja nykytasollakin vain noin seitsemän prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä. Neuvottelut ilmastokokousten pöydissä eivät siis oikeastaan koske heitä.
Intian mielestä muiden on syytä tehdä myönnytykset, supistettava päästöjään ja kehitettävä puhtaat teknologiat.
Pääministeri Narendra Modin mukaan Intian tulee yhä kiivaammin rakentaa infraansa, hyödyntää luonnonvarojaan ja teollistua koko maailman edestä.
Jharian kentillä Jharkandissa vierailija voi kohdata spektaakkelin, jonka Wall Street Journal 2010 nimesi ”raamatulliseksi näkymäksi helvetistä maan päällä”. Viittaus on alueella vuosikymmenien kuluessa kyteneisiin noin 70:een hiilikenttäpaloon ja aivan erityisesti Bokapaharin kenttään. Maanalainen tuli havaittiin siellä 1916, ja se palaa esiintymässä yhä, sata vuotta myöhemmin.
Palavan hiilikentän sammuttaminen on vaikeaa. Erään australialaisen kentän tiedetään palaneen ainakin 6000 vuotta. Todennäköisintä on, että esiintymä palaa kokonaisuudessaan, jolloin lopuksi vain katemaa päältä romahtaa syvyyksiin.
Kuumalla, palavalla kentällä kulkeminen muistuttaa keväisistä jäistä; on arvailtava syviä virtauksia, täällä palon kulkusuuntaa, syvyyttä ja intensiteettiä.
Epäonnisia humahtaa toisinaan maan sisään. Alueilla leijuu rikin katku – tervetullut varoitusmerkki hiilimonoksidista, jota epätäydellinen palaminen tuottaa. Hiiliyhtiöiden väitetään sytyttäneen joitain esiintymiä tahallaan, mutta pitävää näyttöä ei ole. Siinä on kuitenkin inha logiikkansa: asukkaat häipyvät tienoilta ja maa saadaan helpommin louhintaan.
Savuisilla lakeuksilla tarpoessa alkaa vähitellen hahmottaa Intian tien ilmastovastuuseen. Se ei tule syntymään ulkomaiden painostuksen seurauksena. Intia on siihen liian iso ja ylpeä kansakunta.
Puhdistuminen ei myöskään ala markkinavaikutuksesta. Intia ei vie hiiltä, sillä se on halpaa ja enimmäkseen huonolaatuista. Antrasiitinkin kaltaisen laatuhiilen maailmanmarkkinahinta on pudonnut vuodesta 2011 noin kolmannekseen. Intian hiili louhitaan maailman halvimmalla työvoimalla, kotimaiseen kulutukseen ja tuontihiilen korvaamiseksi.
Ilmastosimulointien perusteella tiedetään, että jos kaikki maailman hiili poltettaisiin nykytahdilla, planeettamme tuhoutuisi ja päätyisi kenties Venuksen kaltaiseksi pätsiksi. Jos Intia polttaa hiilensä nykyvauhdilla, koko ilmakehä ei ehkä tuhoudu, mutta Intia ja sen lähialueet voivat hyvinkin muuttua Bokapaharin kaltaiseksi hornaksi. Voi katastrofi levitä muuallekin, niin tiiviisti kytkeytyneet ovat maapallon ilma- ja merivirtaukset.
Intian tilastotieteilijät näkevät ympäristön rapautumisen vääjäämättömän vaikutuksen kansanterveyteen.
Astman, allergioiden, arseeni- ja elohopeamyrkytysten lisääntyminen johtaa Intiassa kahteen miljoonaan ennenaikaiseen kuolemaan vuosittain. Kysymys lienee siitä, kuinka kauan teknokraattien ja hiilimonopolin valta riittävät pitämään kaivostoiminnan maan energiantuotannon keskiössä. Vaihtoehtoja, esimerkiksi aurinkovoimaa, olisi tarjolla. Myös sen vuotuinen monsuuneista riippuva tuotantorytmi täsmäisi luonnolliseen kulutuskysyntään.
Ilmastonmuutos tuo uusjaon, jota ihmiskunta ei voi väistää. Siihen valmistautuminen on myös pokeria, jota poliitikot pelaavat korkein inhimillisin ja taloudellisin panoksin kotimaidensa kabineteissa ja kansallisten etujen nimessä ilmastokonferensseissa. Kenen luonnonvarat ovat jatkossa käytettävissä ja millä hinnalla?
Öljyntuottajien keskuudessa on ollut nähtävissä pudotuspeli; kuka onnistuu hyödyntämään varantonsa, vaikka sitten polkuhinnalla, ennen kuin markkinat hiipuvat? Hiili on samaa puuta. Näyttää siltä, että Intia heräsi luonnonrikkauksiinsa sata vuotta liian myöhään ja nyt sillä on käsissään valttikortin sijasta Musta-Pekka.