Aids-lääkitys pelasti Zimbabwen khoisanit – tautia luultiin ensin noituuden seuraukseksi

Miltei joka kolmas Zimbabwen khoisan-kansaan kuuluva kantaa hi-virusta. Aluksi ennakkoluulot vaikeuttivat taudin hillitsemistä, nyt lähes kaikilla on lääkitys.

Zimbabwen khoisan-kansaan kuuluva Hloniphani Sidingo todettiin hiv-positiiviseksi 16 vuotta sitten. Nyt 67-vuotias nainen hymyilee leveästi tullessaan kylän terveysklinikalta aids-lääkkeiden kanssa.

Metsästäjä-keräilijöihin kuuluvat khoisanit ovat eteläisen Afrikan alkuperäiskansaa, josta käytetään naapurimaissa nimeä san. Zimbabwessa heitä on jäljellä noin 2 500 henkeä, ja miltei joka kolmas kantaa hi-virusta.

Zimbabwessa on kaikkiaan lähes 1,4 miljoonaa hiv-positiivista, mikä on pakottanut valtion järjestämään antiretroviraalisen lääkityksen jakelun koko maahan.

”Olen todella onnellinen, että saan lääkkeet valtiolta ja pystyn jatkamaan elämääni”, kertoo Sidingo, jonka mies ja viisi lasta ovat kaikki kuolleet aidsiin.

Ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä

”Mieheni ei luottanut terveystyöntekijöihin, jotka tulivat testaamaan meitä aidsin varalta. Hän kieltäytyi testistä ja lääkkeistä ja lapset seurasivat esimerkkiä. Minä en halua ottaa mitään riskejä vaan pysyä hengissä”, Sidingo kertoo.

Muidenkin khoisanien ennakkoluulot ovat vuosien mittaan hälvenneet, ja nyt miltei kaikki hivin kantajat ovat lääkityksellä, kertoo paikallisen Tsoro-O-Tso San -avustusjärjestön ohjelmajohtaja Davy Ndlovu.

Ongelmitta tähän ei päästy. ”He ovat köyhää väkeä. Lääke jätettiin syömättä, jos ei ollut ruokaa, sillä klinikalla oli sanottu, ettei sitä pidä ottaa tyhjään vatsaan. Moni menehtyi väärinkäsityksen seurauksena”, Ndlovu jatkaa.

Rahattomuus ja pitkät välimatkat vaikeuttavat edelleen monen khoisanin lääkkeiden noutoa ja pääsyä tarkastuksiin sairaalaan.

Parinvaihto lisää riskejä

Ndlovun mukaan suurin riski khoisaneille on suojaamaton seksi. ”Seksi koetaan miellyttäväksi ajanvietteeksi, ja parinvaihtoa harrastavat sekä nuoret että vanhat.”

Tilannetta on kohentanut Lääkärit ilman rajoja -järjestön koulutus, jossa varsinkin khoisan-nuoria on opastettu kertomaan tovereilleen aidsin vaaroista ja turvaseksistä. Myös valtion aids-valistus on ulottunut alueelle.

Enää khoisanit eivät luule aidsia noituuden seuraukseksi, ja lääkityksen ansiosta elämä jatkuu normaalina viruksesta huolimatta, Sidingo iloitsee.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!