Tutkijat: Haitalliset sukupuolistereotypiat omaksutaan luultua nuorempina ympäri maailman

Sukupuolinormit ovat ympäri maailman esiteineille pakkopaita, joka aiheuttaa vakavia terveysriskejä, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Sukupuolistereotypiat ovat yllättävän samanlaisia ympäri maailman, ja ne omaksutaan jo esiteini-iässä. Siksi nuorten terveyteen vaikuttaminen pitäisikin aloittaa aiemmin, sanovat tutkijat.

Maailman terveysjärjestön WHO:n ja yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten sukupuoliodotukset ja -roolit vaikuttavat esiteini-ikäisiin.

Taustalla oli tieto siitä, että tiukat sukupuoliodotukset voivat olla esimerkiksi masennuksen, väkivallan, seksitautien ja itsemurhien taustalla.

Tutkijat haastattelivat satoja teini-ikäisiä ja heidän vanhempiaan 15 maassa, joiden joukossa oli niin matalan tulotason, keskitulotason kuin korkean tulotasonkin maita. Heidän mukaansa sukupuolistereotypiat ovat ”pakkopaita”, joka juurtuu nuoriin tiukasti jo 10–14-vuotiaina.

”Havaitsimme, että hyvin nuoret lapset niin konservatiivisissa kuin liberaaleissakin yhteiskunnissa sisäistävät nopeasti myytin siitä, että tytöt ovat haavoittuvia, pojat taas vahvoja ja itsenäisiä. Tätä viestiä vahvistetaan jatkuvasti lähes joka käänteessä”, sanoo Robert Blum, tutkimuksen johtaja Johns Hopkins -yliopistosta.

Esimerkiksi New Delhissä ja Shanghaissa pojat kertoivat, että heitä rohkaistaan viettämään aikaa kodin ulkopuolella tutkimassa ympäristöään. Tyttöjä taas neuvotaan pysymään kotona ja tekemään askareita. Tyttöjen ”suojeleminen” voi johtaa kuitenkin heidän suurempaan hyväksikäyttöönsä, tutkijat varoittavat.

Joissakin maissa kuitenkin havaittiin, että tyttöjen on helpompi venyttää sukupuolinormien rajoja ja käyttäytyä maskuliinisesti. Pojille taas on voimassa lähes nollatoleranssi.

Vaikka tutkimuksessa havaitut sukupuolinormit ovat sinänsä melko tavanomaisia, yllättävää on tutkijoiden mukaan se, että ne omaksutaan niin nuorina ja ne ovat niin samanlaisia kaikkialla maailmassa. Heidän mukaansa tämä tarkoittaa, että nuoriin kohdistetut terveyspalvelut pitäisi aloittaa jo aiemmin.

”Nuorten terveysriskien taustalla on sukupuolirooleihin palautuva käytös. Lapset voivat omaksua roolit 10–11-vuotiaiksi mennessä. Silti miljardeja dollareita maailmassa käytetään nuorten terveysohjelmiin, jotka eivät ala ennen kuin he ovat 15-vuotiaita. Silloin on todennäköisesti liian myöhäistä saada aikaan muutosta”, sanoo apulaisprofessori, tutkimuksessa mukana ollut Kristin Mmari.

Tutkimus tehtiin Boliviassa, Belgiassa, Burkina Fasossa, Kiinassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ecuadorissa, Egyptissä, Intiassa, Keniassa, Malawissa, Nigeriassa, Skotlannissa, Etelä-Afrikassa Yhdysvalloissa ja Vietnamissa. Se julkaistiin Journal of Adolescent Health -lehdessä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!