Imettäminen ei ole riittävän yleistä yhdessäkään maailman maassa, eikä mikään maa noudata täysin imetyssuosituksia, käy ilmi tuoreesta raportista.
Maailman terveysjärjestön (WHO) sekä YK:n lastenjärjestön Unicefin eilen julkaisemien tilastojen mukaan vain 40 prosenttia alle puolivuotiaista lapsista saa suositusten mukaisesti ravinnokseen pelkkää rintamaitoa. Tilastoissa on mukana 194 maata, joista vain 23:ssa täysimetysprosentti on yli 60. Näihin maihin kuuluvat esimerkiksi Bolivia, Burundi, Eritrea, Nepal sekä Ruanda.
Rintamaidon tiedetään paitsi antavan lapsille näiden tarvitseman ravinnon, myös ehkäisevän erilaisia sairauksia, kuten keuhkokuumetta ja ripulia, jotka ovat pienten lasten yleisimmät kuolinsyyt. Äitejä imetys suojaa munasarja- ja rintasyövältä.
Raportissa moititaan etenkin sitä, etteivät valtiot investoi riittävästi rintaruokinnan tukemiseen.
”Kun jätämme sijoittamatta rintaruokintaan, teemme väärin sekä lapsia että äitejä kohtaan. Tällöin maksamme tuplahinnan: ihmishengissä ja menetetyissä mahdollisuuksissa”, sanoo Uniefin pääjohtaja Anthony Lake tiedotteessa.
Mikäli rintaruokintaan sijoitettaisiin jokaista vastasyntynyttä kohti noin neljä euroa lisää, vuoteen 2025 mennessä täysimetysprosentti olisi kasvanut jo 50:een ja yli puolen miljoonan pienen lapsen henki olisi säästynyt, raportissa arvioidaan. Samalla säästettäisiin kymmenen vuoden aikana noin 255 miljardia euroa, kun terveydenhuoltokulut pienenisivät ja tuottavuus kasvaisi.
Raportti julkaistiin parhaillaan meneillään olevan maailman imetysviikon kunniaksi. Siinä suositellaan rintaruokinnan lisäämiseksi esimerkiksi palkallisia perhevapaita, imetyksen tukemista työpaikoilla sekä imetysneuvonnan lisäämistä.
Oikaisu 3.8.2017: Täysimetysprosentti on 23:ssa maassa yli 60, ei 6, kuten alkuperäisessä tekstissä sanottiin.