Viisi maata sai yli puolet viime vuoden humanitaarisesta avusta

Avunantajamaat ja järjestöt antoivat viime vuonna jälleen enemmän hätäapua kuin edellisvuonna. Samaan aikana apua tarvitsevien määrä nousee kuitenkin kovaa vauhtia, ja YK on jo nostanut tämänvuotista arviotaan.

Maailmassa annettiin humanitaarista apua viime vuonna jo neljättä vuotta peräkkäin enemmän apua kuin vuotta aiemmin. Viime vuonna summa oli 27,3 miljardia dollaria, eli noin 24,4 miljardia euroa, selviää brittiläistaustaisen Development Initiatives (DI) -järjestön vuotuisesta raportista.

Avun kasvu on kuitenkin hidastunut samaan aikaan, kun avuntarvitsijoiden määrä yhä kasvaa. Vuoden 2015 kymmenestä suurimmasta avunantajasta vain neljä lisäsi apua viime vuonna. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan hallitukset, kuten Qatar, Kuwait ja Saudi-Arabia, puolestaan vähensivät apua, raportissa kerrotaan.

DI:n raportissa tarkastellaan hätäapua, eli esimerkiksi konfliktien ja luonnonkatastrofien uhreille tarkoitettua apua. Se tilastoi tai arvioi hallitusten, YK-järjestöjen, Punaisen Ristin, suurten avustusjärjestöjen sekä EU-instituutioiden myöntämän avun.

Raportin mukaan 54 prosenttia humanitaarisesta avusta meni viime vuonna viidelle maalle: Syyrialle, Jemenille, Irakille, Etelä-Sudanille ja Etiopialle. Pääosa avusta myös tuli harvoilta avunantajilta: vajaat kaksi kolmasosaa hallitusten myöntämästä avusta tuli Yhdysvalloilta, Isolta-Britannialta, Saksalta, Ruotsilta ja Japanilta.

Suomi mahtuu raportin mukaan 20 suurimman humanitaarisen avunantajan joukkoon 0,06 prosentin osuudella bruttokansantulostaan.

Vaikka humanitaarinen apu on kasvanut, se ei riitä. Esimerkiksi YK:n hätäapuvetoomuksesta saatiin viime vuonna rahoitettua vain 60 prosenttia. Viime viikolla YK kertoi joutuvansa nostamaan tämänvuotisen hätäapuvetoomuksensa summan aiemmasta noin 19,9 miljardista eurosta noin 21 miljardiin.

Yhteensä apua tarvitsisi YK:n mukaan 141 miljoonaa ihmistä. Kasvun taustalla on muun muassa Kongon Kasain maakunnan väkivalta, Kenian kuivuus, syklonit Madagaskarilla ja Mosambikissa, Perun tulvat sekä nälänhädän uhka Nigeriassa, Somaliassa, Etelä-Sudanissa ja Jemenissä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!