Aiempaa harvempi lapsi kuolee ripuliin

Ripulin aiheuttamat lapsikuolemat vähenivät kolmanneksen vuosina 2005–2015. Tutkijoiden mukaan taudin tuhoisia vaikutuksia ei kuitenkaan voi jättää huomiotta.

Ripuli tappaa vuosittain lähes puoli miljoonaa alle 5-vuotiasta. Vaikka taudin aiheuttamat lapsikuolemat vähenivät vuosina 2005–2015 kolmanneksen, se on yhä neljänneksi yleisin lasten kuolinsyy, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

”Ripulitaudit vaikuttavat suhteettoman paljon pieniin lapsiin. Lupaavasta kuolleisuuden vähenemisestä huolimatta näiden tautien tuhoisia vaikutuksia ei voi jättää huomiotta”, sanoo tutkimuksen päätekijä, tohtori Ali Mokdad Washingtonin yliopistosta.

Lääketieteen lehti The Lancetissa julkaistun tutkimuksen mukaan ripuli aiheuttaa 8,6 prosenttia kaikista alle 5-vuotiaiden kuolemista.

Suhteellisesti korkeimmalla kuolleisuus on Tšadissa ja Nigerissä. Absoluuttisesti eniten lapsia kuolee Intiassa ja Nigeriassa, jossa kummassakin menehtyy vuosittain yli satatuhatta lasta. Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että Saharan eteläpuolisen Afrikan datan puutteen takia osa tutkimuksen luvuista voi olla aliarvioituja.

Ripulia aiheuttavat etenkin likainen vesi ja puutteellinen sanitaatio, jotka ovat yleinen ongelma köyhissä maissa. Kuolleisuuden vähenemistä selittääkin tutkijoiden mukaan vesi- ja sanitaatiotilanteen paraneminen, aliravitsemuksen väheneminen sekä rotavirusrokotteen kehittäminen.

Mokdadin mukaan taudin peittoamiseksi tarvitaan kuitenkin syvempää ymmärrystä ripulin syistä ja maantieteellistä vaihtelusta. Rokotteita on yhä kehitettävä ja vesi-, sanitaatio- ja hygieniapalveluita parannettava.

Ripuliin sairastui vuonna 2015 yhteensä 2,39 miljardia aikuista tai lasta. Heistä 1,31 miljoonaa kuoli.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!