Köyhyyden hävittäminen maailmasta ei onnistu vuoteen 2030 mennessä ilman talouskasvun tuntuvaa piristymistä, YK arvioi.
Vaikka kasvun odotetaan hiukan elpyvän tänä ja ensi vuonna, se ei riitä turvaamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista, talous- ja sosiaaliasioiden alipääsihteeri Wu Hongbo sanoo.
Maailmantalous karttui viime vuonna heikoimmin vuoden 2008 kriisin jälkeen, ja vuosille 2017 ja 2018 povataan alle kolmen prosentin kasvua. Tällä tahdilla seitsemän prosenttia maapallon väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä vielä 2030 ja eniten kärsivät vähiten kehittyneet maat, Hongbo sanoo.
YK:n tuore raportti muistuttaa, että alle 1,25 dollarilla päivässä elävien määrä laski merkittävästi viime vuosikymmeninä, mutta ratkaiseva tekijä oli kehitysmaiden nopea talouskasvu. Sen hiipuminen merkitsee muun muassa lisää työttömyyttä.
Finanssikriisi osoitti, että sen alla omaksutut kasvustrategiat olivat kestämättömiä, ja moni oletti, että niitä rukattaisiin tosissaan kriisin jälkeen, mutta niin ei ole tapahtunut, YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön Unctadin osastopäällikkö Richard Kozul-Wright sanoo.
Hänen mukaansa investoinnit ovat kehitystavoitteiden toteutumisen avain. Niitä tarvittaisiin pelkästään infrastruktuuriin jopa 5 000 miljardia euroa lisää. Kaupan ja talouden kehitys vaatii sijoituksia liikenteeseen, kun taas energiatalouden uudistaminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillinnän ja muutoksiin sopeutumisen kannalta.