Bambusta hyötyvät ihmiset ja ilmasto

Bambu on monikäyttöinen hyötykasvi ja toimii lisäksi erittäin tehokkaana hiilinieluna.

(IPS) — Bambu on maailman nopeakasvuisin kasvi, ja sitä on runsaasti monissa Karibian maissa. Kasvin hyödyllisyys ilmastonmuutokseen sopeutumisessa alkaa vasta valjeta saarelaisille, joita äärisäät riepottelevat yhä pahemmin.

”Bambun varsi ei ole paksu, mutta ajan kanssa bambumetsä imee enemmän hiilidioksidia kuin mikään muu puulaji keskimäärin. Olemme testanneet asian Kiinassa”, valtioiden välistä bambu- ja rottinkiverkostoa (Inbar) johtava tohtori Hans Friederich kertoo.

Hänen mukaansa bambusta on paljon hyötyä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Bambua istuttamalla torjutaan eroosiota, ja kasvista voi saada tuloja silloinkin, kun tulva, kuivuus tai muu ympäristökatastrofi on tuhonnut muut elinkeinot.

Inbar vei ryhmän jamaikalaisia Kiinaan tutustumaan bambun käyttöön energianlähteenä ja puuhiilen raaka-aineena. Tavoitteena on kehittää Jamaikan bambuteollisuutta.

Tuotanto

Jamaikan standardivirasto ilmoitti vuonna 2014, että maassa aletaan hyödyntää bambua edullisten talojen tuotannossa sekä huonekalujen ja puuhiilen valmistuksessa vientiin. Virasto päätti myös perustaa saarelle kolme bambutehdasta ja kouluttaa niihin työvoimaa.

Seuraavana vuonna Jamaikan pienyrittäjien yhdistys auttoi perustamaan maan ensimmäisen bambualan yrittäjäjärjestön. Tarkoituksena on lisätä bambuplantaasien omistajien tietoisuutta kasvin käyttömahdollisuuksista. Jamaikassa kasvaa bambua yli 65 000 hehtaarilla.

”Uskomme, että pystymme muutamaan Jamaikaa, ja että keskivertokansalaisten elämää voidaan parantaa bambun avulla”, pienyrittäjien puheenjohtaja Hugh Johnson sanoo.

Vähentää köyhyyttä

Friederich kertoo, että Inbarissa on nyt mukana 41 valtiota, jotka ovat tajunneet bambun mahdollisuudet. ”Ja lisää kyselyjä tulee koko ajan maista, jotka haluavat apua alan teollisuuden kehittämiseen.”

Hän lukee bambun hyviin puoliin sen, että tuotantoketjun alkupää voi työllistää ammattitaidottomia ja köyhiä ihmisiä. ”Se auttaa toteuttamaan ensimmäistä Kestävän kehityksen tavoitetta eli köyhyyden vähentämistä.”

Bambuverkosto Inbar perustettiin YK:n aloitteesta vuonna 1997, ja sen päämaja toimii Kiinassa.

Valtiot ja järjestöt ovat heränneet huomaamaan bambun mahdollisuudet, mutta bisnesmaailma epäröi vielä, Friederich sanoo. ”Muutama kiinnostava reaktio on kuitenkin tullut, ja jännittäviä asioita alkaa tapahtua eri puolilla maailmaa.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!