On maanantaiaamu. Pukeudun ja herätän päiväkoti- ja kouluikäiset lapset, jotka kömpivät sängyistään tukka pörröllä. Puoliso lähtee aikaisin töihin ja vie kuopuksen tarhaan. Minulla ei ole tänään kiire.
Olen luvannut pitää päivän ajan kirjaa siitä, mitä kulutan. Samalla yritän selvittää, mitä kulutukseni tarkoittaa maailmalle.
Länsimaissa ihmisten kulutuksesta 90 prosenttia tulee kehitysmaista. Kehitysmaissa tuottajille maksetaan työstä usein ihan liian vähän ja he saattavat tehdä liian pitkää päivää. Tuotanto aiheuttaa ympäristöongelmia ja vie työntekijöiden terveyden.
Enhän toki halua, että valintani aiheuttavat pahaa toisille. Pitäisikö minun toimia toisin? Voisinko?
Ajattelen tätä, mutta ensin lapset pitää saada kouluun ja päiväkotiin. Kuopuksen paidassa on hilloa. Riisun paidan ja etsin tilalle puhtaan.
Olen länsimaalainen kuluttaja, mutta en keskimääräinen suomalainen kuluttaja kuitenkaan. Olen kohta 40-vuotias, vegaani ja jos ostan jotakin uutena, mietin tarkasti, onko ostamiselle vaihtoehtoja. Yleensä on.
Olen miettinyt kulutustani yläasteikäisestä asti, ehkä jo aiemmin. Lapsuudenkodissa oli aina selvää, että uutta ei osteta, jos vanha on ehjää. Äiti pesi muoviset viilipurkit ja leikkasi rikkimenneet vaatteet matonkuteiksi. Tietenkin hän otti niistä napit ensin talteen.
Yläasteella aloin boikotoida pahoja firmoja (Nestlé, Coca Cola ja niin edelleen) ja opiskeluaikoina luovuin lihasta, myöhemmin myös muusta eläinperäisestä. Olen suunnannut kulutustani koko ajan eettisempään suuntaan. Valitsen vaihtoehdoista vähiten pahan.
Maailman tilan kannalta kulutus on iso asia, ja kulutus on lisääntynyt valtavasti. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset hankkivat nykyisin tavaroita ja palveluita yksitoista kertaa enemmän kuin viime vuosisadan alkupuolella. Myös kulutuksen rakenne on muuttunut.
Sata vuotta sitten suomalaiset käyttivät 88 prosenttia kulutusmenoistaan ruokaan, juomaan, tupakkaan, vaatteisiin, asumiseen ja kotitaloustarvikkeisiin. Kun elintaso on noussut, liikkumisen, vapaa-ajan, matkailun ja muiden menojen osuus on noussut lähes puoleen.
Aamu jatkuu ja pesen hampaani Elmex-tahnalla, jonka eettisyydestä en tiedä mitään. Olen ostanut tuubin, koska tahna on hyvää. Sen taustojen selvittäminen olisi työlästä. Yritykset kertovat yhä useammin, mistä heidän tuotteidensa raaka-aineet tulevat, mutta kaikkialle tämä tapa ei ole levinnyt.
Jos haluaisin eettistä ja ekologista hammastahnaa, ostaisin sen ekokaupasta. Ajattelen, että silloin joku muu on tarkistanut tuotteiden eettisyyden puolestani. Deodorantin ja aurinkovoiteen ostan ekona.
Kotona aamu jatkuu ja keitän aamukahvia. Jaan lautasille tuorepuuroa, niin kuin joka arkiaamu. Lapset pitävät tästä puurosta, jonka teen illalla jääkaappiin tekeytymään ja nostan aamulla vain pöytään.
Soijamaitoon tehdyssä puurossa on kotimaisia luomukaurahiutaleita, ja tässä kohtaa pitää pysähtyä.
Tuorepuuroon sekoitan kuorittuja hampunsiemeniä, chiasiemeniä, auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä ja pellavansiemeniä, joita kaikkia on keittiön senkin päällä lasipurkeissa. Puuron päälle lisään omenahilloa, jota sain syksyllä naapurilta.
Puuron ainesosat tulevat monesta maailman nurkasta. Omenahillon omenat on varmasti poimittu eettisesti jostain pihapuusta, mutta kaiken muun jäljittäminen on hankalampaa.
Soijamaito on merkkiä Alpro, ja purkista ei selviä, mistä soija tulee – vain että geenimuunneltua se ei ole. Yrityksen nettisivuilla kerrotaan kuitenkin lisää: Soijapavut eivät tule sademetsäalueilta Brasiliasta, vaan ennen kaikkea Euroopasta, etenkin Ranskasta. EU:n ulkopuoleltakin niitä hankitaan, esimerkiksi Kanadasta.
Reilun kaupan soijaa yritys ei käytä, koska soijatuotteille tällaista sertifikaattia ei ole. Reiluja he sanovat kuitenkin olevansa.
Tuottajat kertovat tuotteidensa alkuperän yhä useammin, mutta yleensä hyvin ylimalkaisesti. Käytännössä kuluttaja voi valita tuotteen, joka kuulostaa mahdollisimman eettiseltä.
Kaurahiutaleet ovat kotimaisia ja luomua. Luomukriteerit ovat tiukat ja niitä valvotaan.
Kuoritut hampunsiemenet ovat luomua ja ne on tuotettu Kiinassa. Kiinan luomutuotannosta en tiedä mitään, mutta ainakin parempi valinta tämä kai on kuin ei-luomu.
Chia-siemenet on viljelty väli- ja Etelä-Amerikassa. Sen tarkemmin pussin päällä ei kerrota. Nettisivuilta selviää, että siemenet on pakattu Helsingissä ja ne ovat luomua ja ne on ostettu ”parhailta tavarantoimittajilta”.
Pellavansiemenet on tuotettu Kiinassa.
Tiedän hyvin, että käytän paljon ruoka-aineita, jotka ovat tärkeää, perinteistä ravintoa niiden alkuperäisillä alueilla. Koska niiden menekki on niin kova länsimaissa, hinnat ovat nousseet niin, ettei paikallisilla ole enää varaa niihin.
Ostan niitä silti. Chia-siemenet ovat hyviä, terveellisiä ja tekevät tuorepuurosta hauskan hyytelömäistä. Ruokien lisukkeeksi valitsen usein eteläamerikkalaisen quinoan, vaikka myös se on ollut paikallisille tärkeä viljakasvi, johon heillä ei enää ole varaa. Lapset nyrpistelevät, jos keitän heille ruoan lisukkeeksi kotimaista tattaria.
Kahvini on merkkiä Café Caracol, jota tamperelainen kehitysmaakauppayhdistys jauhaa meksikolaiselta zapatistikapinaliikkeeseen kuuluvien pienviljelijöiden osuuskunnilta ostamistaan pavuista (www.cafecaracol.org).
Ostan zapatistikahvia ennen kaikkea, koska se on mielestäni hyvää ja koska saan ostettua sitä helposti ystävän kautta. Tuen samalla myös zapatisti-intiaanien paikallisdemokratiaa, enkä tiedä tästä sen enempää, mutta hyvä juttu sen on pakko olla.
Kahvintuotanto kuluttaa paljon vettä alueilla, jotka kärsivät kuivuudesta. Pelloilla myös kannattaisi mieluummin viljellä ruokakasveja paikallisille asukkaille kuin plantaasitolkulla kahvin kaltaisia turhuuksia länsimarkkinoille. Kahvia ei oikeasti tarvitse kukaan, mutta jos haluan pitää tämän aamurutiinin, voin ainakin valita mahdollisimman hyvin.
Kahviin lorautan ruotsalaista Oatlyn iKaffe-kauramaitoa. Oatly kertoo toiminnastaan esimerkillisesti: nettisivuilla on kohta, mistä eri ainesosat tulevat, ja Ruotsistahan ne, ainakin enimmäkseen. Vitamiineja tulee myös Kiinasta.
Ainakaan pukeutumisestani maapallo ei voi olla kovin pahoillaan. Ostan uutena lähinnä alusvaatteita, joskus pikkuvaatemerkkien itse suunnittelemia ja kierrätyskankaista tekemiä erikoisuuksia: kivoja hattuja ja sen sellaista.
Tänään päälläni on kapealahkeiset Lindexin housut Käpylä kierrättää -ryhmästä sekä keltainen Seppälän t-paita ja vihreä Seppälän huppari vaatteidenvaihtokutsuilta. Jalassa on vaaleansiniset kesäkengät viime kesän pihakirppiksiltä.
Lähes kaikki omat vaatteeni ja lasteni vaatteet saan kierrätyskutsuilta. Ostan vaatteita ja kenkiä itselleni ja lapsille muutamilla satasilla vuodessa. Keskimäärin suomalainen kotitalous käytti vaatteisiin ja jalkineisiin Tilastokeskuksen mukaan 1200 euroa vuonna 2012.
Pärjään vähillä ostoilla, koska useimmat muut ostavat niin paljon liikaa. Kierrätystapahtumiin ihmiset tuovat paljon lähes käyttämättömiä vaatteita, jotka ovat vain jostain syystä jääneet kaappiin. Tämä sopii minulle hienosti, koska en käy vaatekaupoissa mielelläni.
Lastenvaatteet jäävät pieniksi usein ja saamme paljon vaatteita sukulaisilta, joilla on vähän vanhempia lapsia.
Lastenvaatteita ostan joskus ekaluokkalaiselle, koska sen kokoisten vaatteet kuluvat jo käytössä niin, että ne kiertävät vähemmän kuin pikkuvaatteet.
Moni shoppailee mielellään. Vaatteita saa kaupasta halvalla, ja niitä ostetaan. Vaatteiden ympäristövaikutukset ovat suuret. Suomessa tekstiilijätettä syntyy noin 70 000 tonnia vuodessa. Maailmassa tekstiilijätteen määrä on yli 100 miljoonaa tonnia vuodessa.
Vaatteet ovat monella tavalla suuri ongelma maailmalle. Esimerkiksi puuvillan viljely kuluttaa paljon vettä, ja kasvatukseen tarvitaan paljon keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Kemikaalit saastuttavat ympäristöä ja voivat vaarantaa viljelijöiden terveyden.
Lisäksi puuvillan viljely, nappien ja niittien valmistaminen ja tuotteen värjääminen ja kokoaminen voivat kaikki tapahtua eri maissa – jopa eri maanosissa. Kuljetukseen kuluu paljon energiaa. Energia tuotetaan usein fossiilisilla polttoaineilla, mikä pahentaa ilmastonmuutosta. Sen seuraukset taas näkyvät ensimmäisenä köyhimmissä maissa.
Lisäksi maailman väkiluku kasvaa koko ajan, väestö vaurastuu ja maailma tarvitsee entistä enemmän ruokaa. Vuonna 2030 maailmassa tarvitaan 50 prosenttia nykyistä enemmän ruokaa, 45 prosenttia enemmän energiaa ja 30 prosenttia enemmän vettä. Peltojen käyttäminen puuvillan viljelyyn on yhä kalliimpaa ja järjettömämpää.
On tietenkin muitakin materiaaleja kuin puuvilla, esimerkiksi selluloosasta tehtävä viskoosi. Viskoosin ja myös samalla menetelmällä tuotetun bambukuidun tuotannossa käytetään rikkihiiltä, joka on työntekijöille myrkky. Se saattaa aiheuttaa jopa sikiö- ja elinvaurioita.
Etenkin farkkujen viimeistelyssä kuluneen näköisiksi on käytetty pitkään hiekkapuhallusta, joka on työntekijöille vaarallinen menetelmä. Tehtaissa ei käytetä tarpeeksi suojausta eikä ilmastointia, ja siksi työntekijät hengittävät hiekkapölyä. Tämä pöly jää keuhkoihin. Vaarallisia vaatteiden käsittelymenetelmiä on paljon muitakin.
Vaateteollisuus on myös nykyään pitkälti kemiaa. Ympäristöjärjestö Greenpeace on tutkinut, mitä kemikaaleja vaatteista löytyy, ja testeissä vaatteista on löytynyt kuluttajille haitallisia kemikaaleja, kuten ftalaatteja. Kun vaatteita pestään, kemikaalit siirtyvät vaatteiden kuluttajamaiden vesistöihin – ja suurimman annoksen niistä saavat työntekijät etelän tekstiilitehtaissa.
Panen astianpesukoneen pyörimään, pesuaine on Ecoverin. Heidän konetiskitablettinsa ovat varsin eettisiä ja toimivat hyvin.
Jaan kaikille perheessä D-vitamiinia ja itselleni otan myös B12-vitamiinia, koska olen vegaani, enkä saa tuota vitamiinia ravinnostani. En tiedä näiden tuotannosta.
Pyöräilen töihin ruotsalaisella Crescent-merkkisellä polkupyörällä, joka kootaan Ruotsissa, mutta toisin kuin ruotsalaistuotteista yleensä, tämän ainesosien taustoista ei löydy netistä juuri mitään.
Pyörä on muutaman vuoden vanha. Polkupyöriä ostan uutena aina, kun edellinen varastetaan, koska pyörä on tärkeä kulkuneuvo ja ostamalla uuden saan varmasti mieleiseni. Helsingissä pyöräni on varastettu kahdesti.
Työhuoneella keitän Arvid Nordquistin Selection Reko ‐kahvia, koska se on hyvää, reilua ja luomua, ja sitä saa tavallisista marketeista. Työhuoneella meitä on monta, ja kukaan ei käytä liikaa aikaa sellaisiin asioihin kuin kahvin ostaminen.
Avaan läppärini. Läppäri on Samsungin, koska en löytänyt mitään erityisen ekologistakaan vaihtoehtoa ja koska tämä kone oli kevyt ja nopea.
Huonoja uutisia elektroniikasta kuulen koko ajan. Esimerkiksi Maan ystävät -ympäristöjärjestö on paljastanut, että Samsung käyttää tuotteissaan tinaa, jonka takia tuhotaan sademetsiä, koralleja kuolee ja yhteisöt kärsivät Indonesiassa.
En kuitenkaan tiedä, onko Samsung pahempi kuin vaikkapa Apple. Kaikki ne käyttävät rajallisia materiaaleja, ja etenkin osa maametalleista uhkaa loppua. Esimerkiksi älypuhelimissa käytettävä tantaali on vähissä.
Monia älypuhelimissa ja tietokoneissa käytettäviä mineraaleja louhitaan myös konfliktialueilta, kuten Kongosta. Metalleista saatavat tulot rahoittavat aseellisten ryhmien taisteluja ja kytkeytyvät ihmisoikeusloukkauksiin, kuten pakko- ja lapsityöhön. Töiden takia jokin kone pitää kuitenkin valita.
Kannettavan tietokoneeni kansi on teipattu kasaan, koska koneen sarana hajosi ja piti vaihtaa. Koska koneet liimataan nykyään yhteen, niiden avaaminen ja korjaaminen siististi on vaikeaa. No, kone on nopea edelleen, ja uutta en halua ostaa.
Käyttöjärjestelmänä käytän Ubuntua, joka on ilmainen. Sen nimi tulee Etelä-Afrikasta ja tarkoittaa inhimillisyyttä.
Lounaalle kävelen Sandroon Helsingin Kalliossa, jossa on maanantaisin vain kasvisruokaa. Lounaassani on ainakin munakoisoa, kikherneistä tehtyä falafelia ja hummusta, kukkakaalia, salaattia ja bataattia.
Ruoka on hyvää, mutta ravintolan tekemistä annoksista olisi hyvin työlästä sanoa, mistä sen kaikki ainesosat tulevat.
Tänään lähden töistä aikaisin, koska lapsillamme on soittotunteja. He opiskelevat musiikkiopistossa sellon ja kitaran soittoa. Kuopuksen ensimmäinen sello on lainassa, mutta heti seuraavan koon sello meidän pitää ostaa.
Yritämme löytää sellaisen käytettynä, ja pienet soittimet kiertävät niin hyvin, että varmasti löydämmekin. Esikoisen kitara on ostettu uutena.
Soittimet ovat puuta, mutta jotta kuulisin tästä tarkemmin, soitan uusikaarlepyyläiselle soitinrakentajalle Leif Kronqvistille. Hän tekee jousisoittimia.
Hänen mukaansa paras kansipuu selloon löytyy Alpeilta, ja se on vaahteraa. Hän on ostanut paljon vaahteraa myös Romanian Transsilvaniasta, mutta siellä metsät käyvät vähiin. Myös Suomesta löytyisi kuusipuuta, joka kelpaisi soitinten kansipuuksi, mutta Kronqvistin mukaan Alppien vaahtera on laadukkainta, mitä on, ja sitä on helppo hankkia.
Sellon musta otelauta on trooppisten metsien ebenpuuta, ja se on uhanalainen liiallisten hakkuiden takia.
Kitaroita Kronqvist ei tee, mutta tietää niistä silti. Kansipuu on kuusta, mutta lisäksi puulajeja tarvitaan paljon muitakin: ruusu- ja pähkinäpuuta, mahonkia.
Kaikenlaista. No, ainakin soittimet kestävät käytössä pitkään, ja jos lapset haluavat soittaa, se ilo heille suotakoon.
Haen lapsen tarhasta ja pyöräilemme musiikkiopistolle. Pysähdymme matkalla ostamaan evääksi reilun kaupan banaaneja. Ne ovat Pirkan reiluja luomubanaaneja, joiden alkuperämaa vaihtelee satokauden mukaan. Nyt vuorossa on Peru.
Soittotunnin jälkeen lähdemme kotiin, ja lapsi kysyy, voisinko tehdä ruoaksi salaattia, jossa on melonia. Kun lapsi pyytää ruoaksi salaattia, teen toki. Pitää vain käydä kaupassa.
Ostan lähikaupasta luomuavokadoa (Kenia), salaattia (Suomi, kasvihuoneviljelyä), luomupaprikaa (Alankomaat) ja melonia (Puerto Rico). Meloni ei selvästikään ole satokausituote missään. Tarjolla on vain puertoricolaista hunajamelonia. Ostan pienen palan.
Iltapalaksi teen smoothieta, jossa on perulaista banaania, kenialaista avokadoa, viimekesäisiä metsämustikoita, vietnamilaisia cashewpähkinöitä ja kiinalaisia hampunsiemeniä.
Yksi päivä, enkä edes osta mitään erityistä. Silti muistiinpanoni ovat täynnä kysymysmerkkejä.
Millaisissa oloissa kenialaiset luomuavokadot on tuotettu? Entä puertoricolaiset hunajamelonit, jotka eivät olleet edes luomua?
Ostamme paljon luomua, koska uskon sen olevan hyväksi meille ja maailmalle, ja koska meillä on siihen varaa ja mahdollisuus. Ei kaikkien lähikaupoista saa luomuavokadoa, ei välttämättä edes luomubanaania. Eivätkä kaikki halua tai voi maksaa banaaneistaan enemmän vain, koska ne ovat reilua kauppaa ja luomua. Samaltahan ne maistuvat kuitenkin!
Mietin, kertyykö käyttämästäni elektroniikasta rikkautta yksille, ja pitääkö työntekijöiden tehdä liian pitkää päivää? Entä ne vaatteet ja kengät, joita ostan välillä uutena? Saako niiden tekijä terveysongelmia siksi, että minä täällä Suomessa voisin ostaa uutta ja kivaa?
Tuotteet arkiseen kulutukseen tulevat eri puolilta maailmaa ja vaikkapa farkkujen napit voivat tulla eri maista ja maanosista kuin kangas ja niiden kokoamiseen käytetty työ. Kuluttajan on mahdoton pysyä kärryillä kulutuksensa vaikutuksista kaikkien tuotantoon osallistuneiden elämiin. Toki on mahdollista palata entisaikojen omavaraistalouteen, mutta vain hyvin harva palaa.
Nykymaailmassa pärjätäksemme tarvitsemme mahdollisuuksia kuluttaa. Kun meidän ei enää tarvitse kasata talkoissa kauraa kuhilaisiin kuivumaan pelloille, aikaa jää moneen muuhun – kuten sellonsoittoon ja tällaisten juttujen kirjoittamiseen.
Haluaisin kuitenkin, että minun kuluttajana ei tarvitsisi miettiä tällaisia kysymyksiä lainkaan. Että eettinen tuotanto ei enää olisi kuluttajan harteilla.
Mitä jos kaupasta ei enää saisi muita kuin reilun kaupan tuotteita? Mitä jos tavalliseen tapaan tuotetuissa banaaneissa lukisi ”epäreilu kauppa?” ja hyllyn päässä kerrottaisiin, miksi kyseiset banaanit ovat niin halpoja?