”Täällä on melkoinen katastrofi menossa. En usko, että kukaan voi ottaa puheluasi vastaan. Ehdotan, että soitat uudelleen huomenna.”

Näin vastasi puhelimeen Suomen Punaisen Ristin keskus, kun soitin sinne Malawin Blanturesta vuonna 1992. Olin siellä johtamassa pakolaisoperaatiota Yhdessä Malawin Punaisen Ristin kanssa.

En malttanut olla kysymättä, mitä Suomessa oikein tapahtuu.

Keskuksenhoitaja totesi koko toimiston olevan liikkeellä. Tallinnasta on saapumassa todellinen pakolaistulva eli 116 somalialaista turvapaikanhakijaa.  

Jäin puhelimen ääreen miettimään.

Olimme Malawissa ottaneet edellisenä päivänä vastaan noin 10 000 turvapaikanhakijaa, ja sama oli odotettavissa tänään ja tulevinakin päivinä. Vastuullamme oli 1,1 miljoonaa mosambikilaista pakolaista.

Kaikkihan on suhteellista vai onko? Vuonna 2015 Suomeen saapui olympiastadionillinen turvapakanhakijoita, eli noin 35 000 henkilöä, ja Eurooppaan kokonaisuudessaan noin miljoona.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n tilastojen mukaan viime vuonna maailmassa oli yli 60 miljoonaa pakolaista.  Arvioiden mukaan noin puolet Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista ei tule saamaan pysyvää oleskelulupaa, vaan heidät palautetaan lähtömaihinsa.

Suomeen saapunut joukko on siis kuin nuppineula heinäsuovassa, mutta tämä nuppineula on tuonut pakolaiskysymyksen omakohtaisemmaksi meille suomalaisille. Sampo Terho väitti tammikuun lopulla A-talk -ohjelmassa, että Suomen kehitysyhteistyörahojen leikkauksilla ei ole vaikutusta Eurooppaan saapuvien turvapaikanhakijoiden määrään. Itse kohta 30 vuotta kehitysyhteistyön ja pakolaisuuden parissa työtä tehneenä rohkenen olla eri mieltä.

Suomen YK:n ja kansalaisjärjestöjen rahoitukseen tekemät leikkaukset vaikuttavat takuuvarmasti järjestöjen työhön ja ihmisten elämään. Leikkausten kohteena olevan toiminnan painopiste on lisäksi juuri Lähi-idässä ja Afrikassa, siis pakolaisten lähtöalueella. Esimerkiksi Syyrian pakolaisten avustamiseksi tehty YK-vetoomus ei ole saanut puoltakaan tarvittavasta rahoituksesta.

Jos elämisen edellytykset kotona, naapurimaissa ja leireillä ovat huonot, ihmiset etsivät itselleen ja perheilleen tulevaisuutta jossain muualla. Itse tekisin samoin.

Mosambikin konfliktin osapuolet allekirjoittivat rauhansopimuksen Maputossa keväällä 1993. Rauhan solmimisen jälkeen 900 000 ihmistä lähti Malawista kohti kotikontujaan.

Kaikkia miinoituksia ei ehditty purkaa ennen asukkaiden paluuta, mutta edes onnettomuuksien uhka ei hillinnyt valtavaa paluuintoa.

Loppujen lopuksi 16 vuoden pakolaisuus päättyi monella onnellisesti. Kiitos Malawin hallitukselle ja malawilaisille, koska juuri he pitivät pakolaisista huolta kaikki nuo vuodet.