Asekauppiailla valta YK:ssa

Lähes kaikki maailman asekaupan kärkimaat istuvat YK:n turvallisuusneuvostossa nyt tai lähivuosina. Ne eivät useinkaan kaavaile itseään koskevia asevientikieltoja.

(IPS) — Lähes kaikki maailman asekaupan kärkimaat istuvat YK:n turvallisuusneuvostossa nyt tai lähivuosina.

Turvaneuvoston perusviisikko, veto-oikeudella varustetut pysyvät jäsenet Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat ovat kaikki merkittäviä asekauppiaita. Vuosina 2016–2018 vaihtuvien jäsenten joukossa ovat eri aikoina alkavin kaksivuotiskausin isot aseviejät Espanja, Ukraina, Italia ja Hollanti.

Kokonaan turvaneuvoston ulkopuolella on asekaupan kärkikymmeniköstä vain Saksa, jota ei ole koskaan valittu sen jäseneksi.

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen (Sipri) asiantuntija Pieter Wezeman ei pidä tilannetta lainkaan yllättävänä, koska suurimmat aseviejät istuvat turvaneuvostossa pysyvästi. USA:n ja Venäjän kontolla oli vuonna 2015 yhteensä 58 prosenttia asekaupasta. Kiina ja Ranska olivat tilastossa sijoilla kolme ja neljä.

Control Arms -järjestön johtaja Anna Macdonald muistuttaa, että turvaneuvoston pitäisi nyt ratkoa kriisejä Syyriassa ja Jemenissä, joissa soditaan pääasiassa jäsenmaiden aseilla ja paikoin myös osanotolla.

Turvaneuvoston jäsenet eivät usein kaavaile itseään koskevia asevientikieltoja. Kieltoa on sen sijaan suunniteltu Etelä-Sudaniin, joka ostaa pääasiassa vanhoja ja käytettyjä aseita sieltä, mistä halvimmalla saa, Wezeman kertoo.

Asevientitilastossa sijalla 12 oleva Ruotsi aloittaa kaksivuotisen kautensa turvaneuvostossa tammikuussa 2017. Wezemanin mukaan kotimainen painostus on saanut maan vähentämään asevientiään Jemenissä sotivaan Saudi-Arabiaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!